Tomi tarttui Toveriin!

Koulumme verkkolehti kaipasi kasvojen kohotusta. Äidinkielen opettaja Tomi Nordlund tarttui innolla toimeen.

 

Rellun opiskelijoiden keskuudessa Tomi Nordlund on jo tuttu kasvo. Vuosi sitten Relluun rantautunut toimittajaässä tuli auttamaan koulumme laivan pohjassa ammottavan reiän paikkaamisessa, kun äidinkielen opettajat Erkki Moisio ja Marja Leena Koli jäivät eläkkeelle.

Heti alusta alkaen Nordlundilla ja Rellun opiskelijoilla on synkannut hyvin, ja hänestä on tullut yksi koulumme pidetyimmistä opettajista. Tämä haastattelu ei kuitenkaan keskity Tomiin ihmisenä eikä opettajana tai edes tietoisena miljardien solujen rykelmänä, vaan hänen rooliinsa Rellun ikioman Toveri-lehden henkiin herättämisessä.

Tämä lehti, jota parhaillaan relluntoveri.fi– sivustolla luet, on kovan uurastuksen takana. Lehtiprojektia vetävänä opettajana Tomilla on ollut viime kädessä vastuu lehden ilmeestä ja myös sisällöntuotosta. Tomi on myös lupautunut esittelemään Toverin henkiin herättelyä tammikuun lopussa suurelle määrälle maamme äidinkielenopettajia Äidinkielen opettajain liiton talvipäivillä.

Sitten itse haastatteluun.

Tiesitkö Toveri-lehdestä ennen Relluun tuloasi?

– En ollut tietoinen Toverista aiemmin. Noin vuosi sitten Soile Mäkisalo sattui mainitsemaan, että tällainen Verkkotoveri-lehti on olemassa ja että se kaipaisi kipeästi elvytystä ja muodonmuutosta.

(Toim huom. En ihmetellyt vastausta, sillä en itsekään Rellussa kaksi vuotta viettäneenä tiennyt Toverin olemassaolosta ennen kuin Tomi lehdestä mainitsi.)

Miten päädyit tekemään Toveria?

– Toimittajana kiinnostuin oitis lehden uudelleen aktivoimisesta ja saattamisesta tähän päivään. Vanha Blogspot-versio oli jäänyt ajasta varsin pahasti jälkeen, eikä se vaikuttanut enää kovin houkuttelevalta. Uusi sivusto toimii WordPress-alustalla, ja siihen on pyritty hakemaan tyylikkyyttä, houkuttelevuutta ja sujuvuutta ilman liiallisia kommervenkkejä. Samalla nimikin muuttui Verkkotoverista alkuperäiseen Toveri-muotoon. Mielestäni Toveri henkii nyt hyvin tätä päivää.

– Koin myös, että lehden ja verkkolehtikurssin vetäminen sopii toimittajataustaiselle meikäläiselle paremmin kuin hyvin. Muut äikänopet taisivat olla samaa mieltä, ja niinpä Toverin pyörittäminen lankesi minulle. On mukavaa päästä ohjeistamaan ja opastamaan opiskelijoita juttujen ideoinnissa ja toteuttamisessa. Tulossa on paljon hyvää ja monipuolista luettavaa!

Esitelmäsi lehden elvyttämisestä – miten sellaiseen lupauduit?

– Ikäläisen Kaisa pyysi minua puhumaan Äidinkielen opettajain liiton talvipäiville jostain aiheesta. Päädyimme sitten siihen, että kerron talvipäivillä Rellun verkkolehden elvyttämisestä ja uudesta alustasta – ehkä projektimme voisi inspiroida muitakin opettajia ja kouluja. Paikalle saapuu sankoin joukoin äikänopeja ympäri Suomea. On kiva mennä puhumaan projektista kollegoille. Nyt vain pitää saada lehteen paljon hyvää sisältöä tammikuun loppuun mennessä, jolloin talvipäivät pidetään.

Mitä odotuksia tai toiveita sinulla on lehden tulevaisuudesta?

– Haluaisin, että Toverista tulisi hyödyllinen, kiinnostava ja viihdyttävä sivusto, joka olisi aktiivisesti läsnä kaikkien rellulaisten arjessa. Tarkoituksena on, että Toveriin lisätään uusia juttuja tiiviiseen tahtiin. Seuraamme tietysti koulun tapahtumia ja tarjoamme esimerkiksi henkilöhaastatteluita kiintoisista kouluumme liittyvistä ihmisistä. Uutisten ja tapahtumaraporttien lisäksi mukana on opiskelijoiden suosituksia, kirja- ja leffa-arvioita, runoja, novelleja, lyriikoita, kolumneja, video- ja kuvareportaaseja ja jopa juoruja!

Miten pääsee mukaan?

– Kuka tahansa rellulainen voi tulla mukaan menoon ja tarjota minulle juttuja. Jos haluaa osallistua varsinaiselle verkkolehtikurssille, niin ota minuun rohkeasti yhteyttä. Lehden on myös tarkoitus olla aktiivinen somessa – nyt alustalle on jo linkitetty Rellun Facebook-sivu ja opiskelijakunnan hallituksen Instagram-tili. Tästä tulee kivaa!

 

Teksti ja kuva: Lauri Elfving

 

Mikä Toveri?

Toveri on Tampereen lyseon lukion verkkolehti. Sen edeltäjiä ovat olleet mm. jo koulumme alkuaikoina 1890-luvulla perustettu toverikunnan lehti TOVERI sekä vuonna 1998 perustettu sähköinen Verkkotoveri. Lehti uudistettiin verkossa ja sen nimi palautettiin alkuperäiseen muotoonsa 6.11.2017.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *