Aloitin Rellun IB-luokalla syksyllä 1996. Meitä oli sekalainen joukko: osa oli viettänyt siihenastisen elämänsä kansainvälisissä kouluissa ulkomailla, osalla oli englantia puhuva vanhempi, suurin osa kuitenkin täysin suomenkielisiä.
Mikä sitten sai supisuomalaisen teini-ikäisen haluamaan englanninkieliseen, huhutusti erittäin vaativaan lukioprässiin? Kaukokaipuu (IB-tutkinnolla pääsen heti ulkomaille), vakava innostus luonnontieteistä (niitä tunnetusti IB:llä saisi opiskella tavallista lukiota syvällisemmin) – tai sitten yksinkertaisesti se, että IB:lle oli pääsykokeet ja sinne oli vaikea päästä. Kyse oli jonkinlaisesta eliittijoukosta. Tai friikkijoukosta, kuten 16-vuotiaan kaikella kypsyydellä kavereilleni valitin.
Nykyään puhun kuitenkin IB-taustastani ylpeydellä. Ilmeisesti liikaakin, koska kuulen tästä kavereiltani myös nälvintää. Moni myös kysyy, suosittelisinko IB:tä – tässä siis tiivistetysti IB:n hyvät ja huonot puolet, olkaa hyvä!
Plussat:
- Englannin kieli. Suomenkielisen peruskoulun käyneelle hyppy englanninkieliseen opiskeluun oli aluksi huima. Mutta hyvin pian kieleen ei enää edes kiinnittänyt erityistä huomiota. Myöhemmin englanninkielisestä opiskelusta on ollut pelkkää hyötyä.
- Maailman avautuminen. Tämä ei koske pelkästään englannin kieltä, vaan koko angloamerikkalaisen maailman avautumista. Luimme kansainvälistä kirjallisuutta, kansainvälisistä oppikirjoista. Tämä vaikutti voimakkaasti maailmankuvaan. Tämän lisäksi ulkomaisten yliopistojen ovet avautuivat helpommin valmistumisen jälkeen.
- Syvällisyys. IB:llä opiskellaan yleensä kuutta oppiainetta ja niistä jokaisessa on mahdollisuus mennä todella syvälle. Ja silloinhan asiat vasta muuttuvat mielenkiintoisiksi. IB mielletään luonnontieteisiin painottuneeksi, mutta itselleni avartui myös kirjallisuuden ja historian huimat maailmat juuri IB:n syväanalyysien takia.
- Koulivuus. If you can make it here, you can make it anywhere. Kyllä. IB-vuodet olivat rankkoja, mutta sen prässin jälkeen yliopisto tuntui (ainakin aluksi) lastenleikiltä. Muistan hämmästelleeni valtio-opin johdantokurssilla Helsingin yliopistossa, että miksi kurssikaverit panikoivat, kun kurssin ohessa piti kirjoittaa pidempi, argumentteja sisältävä essee. Tajusin, ettei heillä ollut tällaisesta aiempaa kokemusta – IB:llähän näitä väännettiin jatkuvasti.
- Opettajat. Pienet opetusryhmät ja lukuisat ainekohtaiset oppitunnit synnyttivät parhaassa tapauksessa vahvan siteen opettajan ja oppilaiden välille. IB-opettajat olivat myös yleensä sellaisiksi halunneita, eivät elämäänsä ja opettamiseen kyllästyneitä.
- Friikkeys. Vähitellen huomasin, että friikkeys oli meidän IB:läisten vahvuus – yksi keräsi perhosia, toinen oli ohjelmoinut oman ohjelman (aikana, jolloin kukaan ei puhunut koodaamisesta) ja kolmas osasi Shakespearen tuotannon ulkoa. Väittäisin, että siinä joukossa kukin sai olla ja tulla juuri siksi miksi halusi.
- IB-läisyys. Meitä ei varsinkaan omassa ikäluokassani ole Suomessa kovin paljon. Aina, kun tapaan nykyään työelämässä tai vaikka leikkipuistossa toisen IB-läisen, on meidän välillä automaattisesti erityisside. IB-läisyydellä on myös vakuutettu rekrytointitilanteissa. Ainakin yhden harjoittelupaikan tiedän saaneeni sen takia, että rekrytoijan oma lapsi oli juuri aloittamassa IB:llä.
Miinukset:
- Tankero-English. Englannin kieli oli välillä päälle liimattua, kun sekä opiskelijat että opettajat olivat suomenkielisiä. Pahimmillaan se oli vaikeiden yhtälöiden tai Kiinan historian tankkausta tankeroenglannilla.
- Sosiaalinen eristäytyminen. 16-vuotiaalle oli välillä kova paikka huomata, että IB-luokka oli hyvin erillään muusta lukiosta ja lukiolaisten sosiaalisista kuvioista. Ja sitten vielä se friikkimaine (ks. kuitenkin plussat).
- Rajoitetut valinnat. IB-luokkia oli omana aikanani vain yksi per ikäluokka, ja resurssit olivat sen mukaiset. Se aineiden kirjo, josta saimme valita itsellemme kolme HL-ainetta ja kolme SL-ainetta, ei ollut laaja. IB-läisillä ei myöskään ollut ensimmäisen vuoden jälkeen taideaineita. Jos jonkun oppiaineen opettajan kanssa eivät kemiat kohdanneet, ei voinut vaihtaa toisen opettajan ryhmään, vaan oli joko lopetettava koko aine tai nieltävä ärsytyksensä.
- Valmistumiskevään hirveä aikataulu. Siinä vaiheessa, kun muut abit painoivat jo valkolakit päähänsä, IB-läiset vasta valmistautuivat loppukokeisiinsa. Jos jatko-opinnot Suomessa kiinnostivat, jiä pääsykokeisiin aikaa lukea pari viikkoa.
Plussan puolellehan tämä jää. Paljon onnea, 25-vuotias Rellun IB!
Teksti: Sini Kaukonen
