Kuukausi: elokuu 2020

Täällä Pohjantähden alla on inhimillisen proosan merkkiteos

Ei ole sattumaa, että Väinö Linna on yksi Suomen kirjallisuushistorian keskeisimmistä nimistä. Hänen ylivoimaisesti tunnetuin teoksensa ”Tuntematon sotilas” on synonyymi kirjalle, joka yhtenäiskulttuurin kautta vakiinnutti paikkansa suomalaisten kirjahyllyissä – sekä myöhemmin valkokankailla. Tuntemattoman sotilaan menestyksen syyksi on ajan saatossa tarjottu useita tulkintoja. Uskallan väittää, että Linnan uniikki tapa kuvata ihmisjoukkojen sisäistä dynamiikkaa värikkäiden hahmojen kautta …

Uuden ykkösen ajatuksia – miltä ensiaskeleet Rellussa tuntuvat?

Aloitin Rellussa opiskelun 11. elokuuta, olen siis aivan aloittelija liittyen koulun tapoihin, opettajiin sekä aika lailla kaikkeen muuhunkin. Onnekseni olen huomannut, kuinka ystävällisiä ja avuliaita suurin osa viiden kerroksemme käytävien varsilla seikkailevat ihmiset ovat. Bussien aikataulut vaikuttavat olevan ainoa huono puoli täällä opiskelussa. Mutta ne kannattaa sietää, vaikka joutuisikin heräämään ennen kuutta aamulla.  Päätin alkaa käymään koulua Rellussa Pälkäneeltä asti, sillä täällä minulle annetaan niin …

Ykköset pääsivät kisailemaan tutustumispäivänä – kurkkaa kuvagalleriaan!

Rellun ykkösten tutustumispäivää vietettiin torstaina 20. elokuuta Pyynikin kentällä. Tutorit olivat kehitelleet ykkösille monenmoisia hauskoja ryhmäytymistä edistäviä leikkejä, kisoja ja pelejä. Tämän jälkeen tutustumispuuhat jatkuivat vielä koulun tiloissa. Katso kuvagalleria kuumasta iltapäivästä! Kuvat: Pirjo Happonen, Sirkka Heinsuo ja Tomi Nordlund