Tapahtumat

Making of ”Onko sun on pakko mennä?”

Projektiviikko, tuo kaivattu ja vireyttävä aika, jona musikaali sai alkunsa. Viikolla ideoitiin musikaalin teema ja sisältö sekä kirjoitettiin sille raamit. Oli burn-out Ruusunen (Maarit) ja Seppo ja Nappe (Minna ja Katja) sekä monia muita ideoita, jotka eivät löytäneet tietään lopulliseen versioon. Viikon lopussa käsikirjoitustiimi sopi, että kevään ja kesän aikana kässäri tulisi kirjoitettua. Kun elokuussa koulun ovet avautuivat, huomattiin, ettei tekstiä ollut syntynyt ollenkaan. Nopeasti sitten kirjoittajat loivat kohtaukset 1. periodin …

Kohti Rellu-musikaalia luottavaisin mielin 

Rellu-musikaalin “Onko sun pakko mennä?” ensi-ilta lähestyy, eikä jännitystä tunnu puuttuvan. Toveri haastatteli kahta musikaalin esiintyjää, Vertti Mäenpäätä ja Jesse Peurakumpua.  Mäenpää soittaa musikaalin bändissä pasuunaa, ja Peurakumpu esittää musikaalin päähenkilön parasta ystävää, Tanelia. Herrat paljastuivat jo haastattelun ensimmäisillä hetkillä konkareiksi yleisölle esiintymisessä.  Peurakummulla on takanaan jo useampi vuosi isoskoulutusta ja -toimintaa sisältäen paljon esiintymistä, …

Rellu valloitti Rukan

Teimme hemaisevalla jengillä hulppean retken Rukan maalle ihan laskumielessä. Bussimatkojen vastenmielinen pituus ei lannistanut meidän dream teamiä, vaan korkkarit säilyivät katossa. Oivangin maittavien sapuskoiden ja hyvin nukutuiden öiden ansiosta irvileukaisen joukon fyysiset vauriot pysyivät maltillisina. Jee!  Olimme jännityksestä aivan pinkeinä matkatessamme pohjoiseen.    Aurinkotuulen tuomat varautuneet hiukkaset osuivat Maan ilmakehään noin 80-250 km korkeudella.  Sielua hivelevät …

Ehdokkaat samoilla linjoilla nuorten kannalta tärkeissä kysymyksissä

Rellun toisen vuoden yhteiskuntatiedelinja järjesti vaalipaneelin torstaina 13. maaliskuuta. Paneeliin kutsuttiin ehdokkaita kaikista eduskuntapuolueista ja toiveena oli saada paneeliin mahdollisimman nuoria ehdokkaita.  Paneelissa oli mukana kuusi ehdokasta. Kokoomuksesta koulumme abiturientti Eetu Hukkanen, joka on ehdolla niin kunta- kuin aluevaaleissakin. Sosiaalidemokraatteja edusti Oliver Priimägi, joka on toiminut Tampereen nuorisovaltuuston puheenjohtajana. Vihreitä edusti Petra Varjus. Hän on …