Projektiviikko, tuo kaivattu ja vireyttävä aika, jona musikaali sai alkunsa. Viikolla ideoitiin musikaalin teema ja sisältö sekä kirjoitettiin sille raamit. Oli burn-out Ruusunen (Maarit) ja Seppo ja Nappe (Minna ja Katja) sekä monia muita ideoita, jotka eivät löytäneet tietään lopulliseen versioon.
Viikon lopussa käsikirjoitustiimi sopi, että kevään ja kesän aikana kässäri tulisi kirjoitettua. Kun elokuussa koulun ovet avautuivat, huomattiin, ettei tekstiä ollut syntynyt ollenkaan. Nopeasti sitten kirjoittajat loivat kohtaukset 1. periodin alussa, jotta ei jouduttaisi turvautumaan matoideaan (=yksi henkilö tekisi matoliikettä 60 minuuttia musiikin tahdissa). Vaan asiaan, eli koe-esiintymisiin, joiden pohjalta valvovat opettajamme tekivät roolitukset, joiden myötä hahmot saivat kasvot.
Aimo, Sirkkis ja Soile olivat tukipilareitamme koko syksyn ajan. Heillä jokaisella oli omat vastuunsa: Aimolla musiikki ja tekniikka, Sirkkiksellä lavastus, puvustus sekä media ja Soilella ohjaus ja käsikirjoitus. Projekti oli kokonaan oppilaslähtöinen, vaikka meillä olikin auttavia käsiä aikuisten piireistäkin. Projekti onnistui vallan mainiosti, mutta näin jälkiviisaana myönnän, että kommunikaatiota olisi pitänyt lisätä esim. kerran viikossa koko työryhmän vartin palaveri. Täytyisi olla selkeämmät sävelet, sillä esimerkiksi lavastukselle tuli ohjeita kaikista ilmansuunnista. Alkuperäinen suunnitelma lavastuksesta sysättiin sivuun, syysloman aikana yksi lavaste oli revitty alas ja suunnitelmiin muutoksia tuli kuin tähtipölyä konsanaan.
Viimeisen harjoitteluviikon aikana saimme koko työryhmän samaan tilaan, viimeinkin. Tällöin näyttelijöillä syttyi liekki jossain sisimmässään, sillä parannus oli käsin kosketeltavaa. Lauantaina ennen ensi-iltaa tulimme kouluun ja kävimme kaiken läpi pari kertaa. Tämä yksi päivä lisäsi näyttelijöiden itsevarmuuden taivaisiin saakka.
Ennen ensi-iltaa ja esiripun nousua, tunnelma oli odottavan jännittynyt, sillä tiesimme koko poppoon voimin, että onnistuisimme tässä. Ja niin kävi! Esityksissä tuli pieniä vikoja, kuten häävideon tykityksen epäonnistuminen ja mikkien olo mykistyksellä, mutta intohimo tekemiseen ei kuitenkaan haihtunut.
Suurimmaksi musikaalifaniksi nousi Saukkis, joka näki tuotoksemme jopa neljä kertaa. Hän kommentoi musikaalin olleen raskaasta aiheesta tehty mestariteos, josta näkee aina uusia puolia joka näytöksessä. Hän kommentoi, että jätkän pitäisi päästä hoitoon Samin isähahmoon viitaten. Samaan syssyyn hän totesi, että Samista on mahtavan näyttelijäsuorituksen jälkeen vaikea palauttaa kunnon oppilaan kuvaa, vaikka Saukkis uskoo tähän pystyvänsä. “Paras antaa matikan kurssista hyvä arvosana”, vastasi uhkaavalla äänellä Sami tähän toteamukseen.
Koko taideteos pääsi maaliin päättöpäivänä perjantaina, jolloin roudasimme sotkumme pois monitoimitilasta. Anton ja Aino. H esittivät sanoittamamme biisin “Aimo miks sulla pitää olla jo vaimo”, joka sai raikuvat aplodit. Sovimme myös luokkakokouksen 35 vuoden päähän 13.11.2060. Vaikka suunnitelmia löytyy vuosikymmenienkin päähän, tulen ikävöimään projektin edetessä luomaamme yhteishenkeä niin, etten edes nukkua jaksa.
Artikkelin kirjoitti näytelmän ohjaaja Pihla Lindgren 24Y, joka on ollut projektissa mukana alusta asti.
