Viime viikolla päässäni syttyi suuri sisäinen keskustelu, kun luin ruokalistalta kermaisen makkarapyttipannun. Kovetulle grillitestaajalle tämä oli suuri yllätys ja innostus. Voisiko kyseisestä makkarapyttipannusta saada Rellulle omat maineikkaat makkaraperunat? Kyseinen grilliklassikko kun on todella suomalainen ruoka, edes kääntäjä ei osaa antaa virallista vastinetta kyseiselle ruokalajille. Myöhemmin perjantaipäivänä, lounasajan tullen, kävi ilmi, ettei makkarapyttipannusta ole korvaajaa tai …
Palataan vielä muutaman viikon takaisen abishown ja etenin abivideon pariin. Toverin toimittaja – ja abiturientti – Annika Rauhala toimitti meille bloopers-videon, joka sisältää kolmen minuutin verran hulvattomia pieleen menneitä kohtauksia. Klikkaa alta!
Koulu on loppu, eikä siellä näy liikehdintää. Oppilaat ja opettajat ovat kadonneet paikalta. Kello on 22.59 illalla: kenenkään ei pitäisi olla Rellussa. Viidennen kerroksen ikkunassa palaa kuitenkin edelleen yksinäinen valo. Järkevä selitys tapahtumalle olisi inhimillinen unohdus. Kyseessä ei kuitenkaan ole yksittäistapaus. Valoista, joiden yleisimpinä paikkoina ovat viides ja toinen kerros, on tehty havaintoja jo pitkin …
Rellussa nautiskeltiin tänään joululounasta muun muassa kinkun, lohen, laatikoiden, rosollin, suklaan ja pipareiden muodossa. Ikuisen kapinallisen, matematiikan opettaja Mika ”Saukkis” Saukkosaaren, jouluateria näytti kuitenkin tältä. Mikäs siinä – makunsa kullakin & kukin tavallaan! Teksti ja kuvat: Tomi ”maistoin kaikkea ja hyvää oli” Nordlund




