Rellun IB-linjalla opiskeleva Pinja Nieminen osallistui tänä vuonna Nuori Aleksis -raatiin, jossa toisen asteen opiskelijat valitsevat edellisvuoden parhaan kotimaisen romaanin. Esiraatiin valittiin 55 opiskelijaa, joista viisi suurimman luku-urakan tehnyttä pääsi mukaan loppuraatiin. Pinja on yksi heistä. Loppuraatilaiset pääsivät Helsingin Kirjamessuille 26.10.2019 luovuttamaan palkinnon suoraan kirjailija Annamari Marttiselle tämän romaanista Korsetti, jonka he valitsivat vuoden 2018 …
Kuukausi: lokakuu 2019
Kello oli kahdeksan lokakuisena torstaiaamuna, kun neljä bussia starttasi Tampereen lyseon lukiolta kohti Helsingin kirjamessuja. Tunnelma oli väsynyt mutta osin myös toiveikas. Abit olivat lähteneet kohti sivistystä. Messukeskuksessa riitti paljon nähtävää ja koettavaa. Kirjojen esittelyjä oli käynnissä kellon ajasta riippumatta, joten kaikkia esittelyjä ei kerinnyt kuuntelemaan. Kuitenkin kaikki esittelyt, joihin ehdimme, olivat jollain tavalla mieleenpainuvia. …
15. maaliskuuta vuonna 2011 alkoi Syyrian sisällissota, jolloin sotilaallista taistelua käytiin pääosin Yhdysvaltojen tukemien kapinallisten ja Syyrian hallituksen välillä. Poliittinen kaaos avasi kuitenkin mahdollisuuksia lukuisille sotilaallisille ryhmittymille. Kun Syyrian hallituksen armeija vetäytyi maan pohjoisosasta puolustaakseen strategisia kaupunkeja, alueelle jäi poliittinen tyhjiö. Tämä tyhjiö ei kuitenkaan kestänyt ikuisuutta, kun uusi progressiivinen liike Rojava asetti itsehallintonsa Pohjois-Syyriassa. …
Toistuva kaava: kun loma alkaa, koulujen ja työpaikkojen ovet suljetaan ja jo viikkoja mietityt lomasuunnitelmat pääsevät vihdoin toteutukseen. Suuret suunnitelmat syrjäyttävät toiveet rentouttavasta lomasta, koska liiat suunnitelmat ja odotuksethan itse asiassa aiheuttavat stressiä – eivät poista sitä. Kun sitten kotiovi vihdoin suljetaan ja matka lomakohdetta kohti alkaa, alkavat perheriidat siitä, milloin täytyy pitää tauko ajomatkan aikana, …