Koko ihmiskunnan historian ajan ihmiset ovat kirjoittaneet ja maalanneet kallioihin ja seiniin. Nykymuotoinen graffititaide syntyi 1960-luvun puolivälissä Philadelphiassa, kun kaupungin alakulttuureissa syntyi kilpailua siitä, kuka saisi kirjoitettua nimensä tussilla mahdollisimman moneen paikkaan. Tunnetuimpia nimikirjoitustensa eli tagien kirjoittajia Philadelphiassa olivat tuolloin nimimerkit Cornbread ja Cool Earl.
Liike levisi nopeasti New Yorkiin, missä tageja alkoi pian näkyä joka puolella. Kun tussikirjoittajien määrä kasvoi 1970-luvun alkupuolella, graffitimaalaukset muuttuivat kalligrafisemmiksi muodoiksi. Graffitit levisi Yhdysvalloista muualle maailmaan 1980-luvulla hip hop -alakulttuurin myötä, kun New Yorkin graffiteja alkoi näkymään musiikkivideoilla ja elokuvissa. Aluksi eurooppalaiset graffitimaalarit eli wraitterit kopioivat amerikkalaisia tyylejä, sitten he alkoivat kehittämään niitä omanlaisikseen.
Nimikirjoitukseen perustuvan graffitin rinnalle noussutta taidemuotoa 1980-luvun jälkeen on kutsuttu jälkigraffitiksi, uusgraffitiksi, kaupunkimaalaukseksi ja katutaiteeksi.
Graffiteja alkoi näkyä Suomessa ensimmäistä kertaa 1980-luvulla, kun hip hop-suosio räjähti. Uusia laittomia graffiteja pidettiin vandaalien töhryinä. Jo 1990-luvulla Helsingin kaupunki aloitti ”Stop töhryille – kampanjan”, koska Helsingin yleisten töiden lautakunnan mukaan Helsinki oli Euroopan töhrityin kaupunki. Kampanjan tarkoitus oli poistaa graffiteja ja estää niiden maalaamista Helsingin kaduilla. Jos seiniin ilmestyi graffiteja, niin seinät putsattiin heti. Projekti kesti 10 vuotta. Kun kampanja lopetettiin, Helsinki alkoi kehitellä graffitityötä yhtenä kulttuurisen nuorisotyön osana. Nykyään Helsingissä on liikkuvia katutaidevaunuja ja seiniä, joihin on luvallista maalata. Tarkoitus on edistää katutaidetta ja samalla antaa nuorille mahdollisuus ilmaista itseään julkisessa tilassa.
Nykyään yleinen mielipide graffiteista on muuttunut lähes kokonaan. Suomen Taiteilijaseuran toissavuotisesta kyselytutkimuksesta selvisi, että 68 prosenttia suomalaisista toivoo kotikaupunkinsa edistävän katutaidetta. Ympäri Suomea on ilmestynyt luvallisia graffiteja taideseiniin ja rakennuksiin. Tampereella graffitimuraalit ovat yleistyneet, sillä luonnokset on hyväksytty ja tehty yhdessä kaupungin kanssa. Palaute näistä on ollut erittäin positiivista ja tamperelaiset kaipaavat enemmän katutaidetta.
Kuka on EGS?
EGS on Helsingissä vuonna 1974 syntynyt mies. Hän aloitti uransa Helsingissä 1980-luvulla ja on sen jälkeen työskennellyt yli 40 maassa. Viime vuosina EGSin teoksia on ollut esillä taidegallerioissa ja museoissa, kuten Madridin nykytaidemessuilla. Enimmäkseen EGSin taiteeseen voi törmätä eri puolilla maailmaa kaduilla ja seinillä. EGSiltä tilattiin teos Kampin metroasemalle kesäkuussa vuonna 2015.
EGSiä pidetään hyvin kiehtovana ihmisenä, koska hänen henkilöllisyytensä ei ole yleisesti tiedossa, eikä hänestä ole julkaistu tunnistettavaa kasvokuvaa.
Graffititaiteilijana EGS on kiinnostunut graffitien visuaalisuudesta, mutta myös niitä verhonneesta salamyhkäisyydestä. Kiinnostavinta EGSille graffitien teossa on matkustaminen uusiin paikkoihin.
EGS-History is made at night
EGSin näyttelyssä Tampereella oli esillä lasiveistoksia, maalauksia, grafiikkaa ja installaatio. Suurin osa näistä töistä oli esillä ensimmäistä kertaa. Grafiikantyöt EGS on tehnyt Grafiikanpaja Himmelblaussa yhteistyössä Himmelblaun vedostajien kanssa. Moni EGSin teos on syntynyt öiseen aikaan. Voidaan kuvitella, että tästä on hänen näyttelynsä saanut nimensäkin.
EGS liittää kaikkiin töihinsä kolme nimikirjaintaan muokaten niitä uusiksi muodoiksi aina tunnistamattomuuteen saakka. Viime vuosina hän on ottanut asiakseen häivyttää perinteisesti vahvaa eroa katutaiteen ja galleriataiteen välillä.
Näin EGS kuvailee näyttelyään:
”Yön pimeydessä tehdään asioita, jotka jättävät jäljen historiaan. Monet vallankumoukset, uhkarohkeat ja epätoivoiset erehdykset ovat saaneet alkunsa aamuyön tunteina. Aamun valjetessa maailma näyttäytyy uudessa valossa.”
Ovatko graffitit myös taidetta?
EGSin taidenäyttely oli hyvin kiehtova ja hienosti toteutettu. Taidenäyttelyssä oli kaksi eri huonetta, toinen oli valoisa ja toinen pimeä, joissa oli paljon eri värisiä välkkyviä valoja ja kovaa musiikkia. Näyttely herätti paljon erilaisia tunteita, niin ahdistuneita kuin iloisia.
Meidän mielestämme graffiti voi hyvinkin olla taidetta, kunhan se on tehty laillisissa olosuhteissa. Laittomissa paikoissa graffitia me emme arvosta, emmekä näe sitä taiteena. Toisaalta laillisesti tehdyt katumaalaukset ovat usein hyvin kauniita ja sykähdyttäviä.
Teksti: Essi Aalto ja Bianca Numminen
