Kahvia, mehua ja pullaa kera vanhusten Koulumme ensimmäisen vuoden opiskelijat viettivät tiistaina 15. toukokuuta taksvärkkipäivää. Reippaat rellullaiset ryhtyivät nopeasti hommiin Koukkuniemen vanhainkodissa. Sää oli suotuisa, joten opiskelijat siirtyivät vanhusten kanssa vanhainkodin piha-alueelle nauttimaan kylmästä puolukkamehusta sekä kahvista ja pullasta. Opiskelijoita oli suuri määrä, ja mielipiteitä oli erilaisia. Eräs opiskelija kertookin, että puuttuvan kokemuksen …
Lukuvuoden kääntyessä hitaasti mutta varmasti kohti päätöstään on hyvä muistella, mitä kaikkea sitä on tullut kuluneiden kuukausien aikana tehtyä. Vieläkö muistat lokakuisen kulttuurikävelyn? Katso hienot kuvat alta ja tunnelmoi.
TOP 3 – Lauri Elfving 1. Horizon Zero Dawn En pelaa konsoli- tai tietokonepelejä enää hirveän ahkerasti, mutta tämän pelin parissa olen kieltämättä viettänyt hävettävän paljon aikaa. Nappasin tämän yhden viime vuoden parhaiten arvostelluista peleistä Playstationin digitaalisesta alelaarista noin kuukausi sitten, ja täytyy sanoa, että tämä on aivan ”must have” -peli. Horizon Zero Dawn on …
Elokuva Ready Player One perustuu samannimiseen kirjaan, joka saavutti suursuosion nopeasti julkaisunsa jälkeen vuonna 2011. Itse en ole lukenut kirjaa, mutta olen kuullut, että sitä pidetään yleisesti todella hyvänä. En tiedä, miten paljon yhtäläisyyksiä tai eroavaisuuksia kirjalla ja elokuvalla on, mutta itse en antaisi elokuvalle läheskään niin positiivista arvosanaa kuin kirjalle on annettu. Steven Spielbergin …




