Elokuva Ready Player One perustuu samannimiseen kirjaan, joka saavutti suursuosion nopeasti julkaisunsa jälkeen vuonna 2011. Itse en ole lukenut kirjaa, mutta olen kuullut, että sitä pidetään yleisesti todella hyvänä. En tiedä, miten paljon yhtäläisyyksiä tai eroavaisuuksia kirjalla ja elokuvalla on, mutta itse en antaisi elokuvalle läheskään niin positiivista arvosanaa kuin kirjalle on annettu.
Steven Spielbergin ohjaama elokuva kertoo Wade Watts -nimisen nuorukaisen elämästä 2040-luvun Ohiossa. Tuohon aikaan ihmisten elämästä tekevät kurjaa ilmasto-ongelmat ja väestönkasvu. Waden sanoin: ”On luovuttu ratkaisujen etsimisestä, ja nyt yritetään vain elää ongelmien kanssa.”
Elokuvassa keskitytään suurilta osin virtuaaliseen maailmaan, johon ihmiset pakenevat onnetonta arkeaan. OASIS-niminen virtuaalimaailma on entisajan pelinörtti James Hallidayn luomus, ja hänen kuoltuaan alkaa kilpailu sen hallinnasta. Kirjaimellisesti. OASIKSEN, joka on elokuvassa koko maailman kallisarvoisin taloudellinen voimavara, täysi omistus jaetaan kilpailulla, jossa pelaajien täytyy löytää kolme ”pääsiäismunaa”, jotka Halliday on piilottanut mihin tahansa luomassaan maailmassa. Wade kuluttaa suurimman osan ajastaan metsästäessään näitä pääsiäismunia, ja kuten arvata saattaa, hän loppujen lopuksi löytääkin ne, voittaa kilpailun, ja saa vielä pari uutta ystävääkin matkalla.
Pinnallinen juoni
Elokuva ei todellakaan ole kovin originelli. Vaikka Ready Player One sijoittuu uuteen ja kiinnostavaan ympäristöön, sen välittämät ajatukset ovat hyvin latteita ja nähtyjä. Se ei yritä saada katsojaa ajattelemaan niinkään hienovaraisten ja vertauskuvallisten juonenkäänteiden avulla vaan yksinkertaisesti tunkee jonkun suositun pelihahmon tai elokuvaviittauksen ruudulle ja toivoo katsojan olevan siitä niin huumautunut, ettei hän ajattele, kuinka pinnallinen juoni oikeastaan on.
Yksi hyvän elokuvan tunnuspiirre on se, että se kykenee välittämään tunteita ja opettamaan katsojalle jotain hänestä itsestään. Hyvä elokuva tekee tämän, muttei ole tylsä tai saarnaava. Hyvä elokuva voi olla toisaalta myös pelkkää viihdettä. Joka kerta ei tarvita jotakin alla piilevää opetusta, mutta tällöin elokuvan täytyy loistaa muilla tavoin. Ready Player One on mielestäni tässä suhteessa ristiriidassa. Siinä on kohtauksia, jotka ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan niin viihdyttäviä, että voisin istua elokuvateatterissa katsomassa pelkästään niitä kohtauksia koko elokuvan keston ajan.
Toisaalta siinä on myös kohtauksia, joilla yritetään selvästi välittää jonkinlaista elämänfilosofiaa, mutta ne ovat niin kankeita ja mitäänsanomattomia, ettei niistä opi kuin ehkä kymmenvuotias. Koko elokuvan loppuhuipennus on käytännössä Wade paasaamassa elokuvan katsojille: ”Lopettakaa pelaaminen välillä. Menkää ulos, luuserit.” Tuntuu, että elokuvasta saavat jotakin irti vain elämäntapa-gamerit ja pikkulapset. Muille katsojille elokuva on hämmentävä sekoitus toimintaa ja ”nokkelia” peli- ja popkulttuuriviittauksia.
Valitse mieluummin Black Panther
Ready Player One opettaa kuitenkin tahtomattaan, ainakin minulle, hyvistä elokuvista jotakin. Koen, että arvostan hyvin tehtyjä ja kirjoitettuja elokuvia enemmän nähtyäni näin kankean ja yksiulotteisen elokuvan. Ready Player One opettaa, mihin ominaisuuksiin ei kannata luottaa elokuvaa kirjoittaessaan. Nostalgia ja kulttuuriviittaukset eivät paikkaa hahmojen olematonta henkistä kehitystä tai epäloogisuuksia juonessa. Jos Ready Player Onea verrataan alkuperäiseen Star Warsiin, jonka juonen kanssa sillä on monia yhtäläisyyksiä, voidaan huomata, että vaikka ne käsittelevät samoja teemoja, niiden toteutukset ovat merkittävällä tavalla erilaiset.
Siinä missä Star Wars luottaa ikivanhoihin teemoihin ja hienovaraisuuteen opetuksen välittämisessä, Ready Player One kertoo sinulle mieluummin hyvin suorasanaisesti, mitä sinun tulisi elokuvasta oppia. Tämä tekee elokuvasta hyvin pinnallisen, eikä ollenkaan samaan tapaan kiehtovan.
Jos pidit kirjasta ja haluat nähdä sen tapahtumat valkokankaalla, mene ihmeessä katsomaan tämä elokuva. Mutta niille, jotka eivät tiedä Ready Player Onesta entuudestaan mitään, sanoisin, ettei se ole Finnkinon ryöstöhintaisen lipun arvoinen kokemus. Sen vähän ajan kuin Black Panther vielä pyörii ohjelmistoissa, suosittelen mieluummin menemään katsomaan sen.
Teksti: Lauri Elfving