Nosto

Moderni perhe -sarja viihdyttää ja laittaa miettimään

Moderni perhe on yhdysvaltalainen tilannekomediasarja, jota on tehty jo 10 tuotantokautta. Sarjassa seurataan Jay Pritchettin ja hänen kahden aikuisen lapsensa Clairen ja Mitchellin perheitä, jotka kaikki ovat omalla tavallaan hyvin moderneja. Moderni perhe on kevyttä katseltavaa, mutta samalla siinä käsitellään monia yhteiskunnallisia asioita. Näitä ovat esimerkiksi vähemmistöt, adoptio, samaa sukupuolta olevien parisuhde ja uusperhe. Sarja …

Kansainvälisiä ilmastotekoja – nyt!

Sunnuntaina 26.5. valitaan uudet edustajat viisivuotiskaudelle Euroopan parlamenttiin. Alhaisen äänestysaktiivisuuden ohella myös ilmastonmuutos on keskeinen vaaliteema. Lisäarvoa tuo se, että EU-tasolla on mahdollista tehdä asiaan vaikuttavia päätöksiä maailmanlaajuisella tasolla, sillä EU on merkittävä kansainvälinen toimija.    Suomella alkaa puheenjohtajuuskausi heinäkuussa Euroopan unionin neuvostossa. Suomen kanta ilmastokysymyksiin ratkeaa hallitusneuvottelujen edetessä. Puolivuotiskausi antaa Suomelle mahdollisuuden tuoda näkemyksiään esiin aiempaa enemmän. …

Jonna Rantasen TOP 3 – Toverin toimitus esittelee kolme kovinta juttua juuri nyt

1. Piknik kavereiden kanssa Kevät on täällä ja aurinko paistaa. Miksi ei siis lähteä ulos kavereiden kanssa esimerkiksi piknikille? Kokoa siis kaveriporukka kasaan ja järjestäkää piknik nyyttäriteemalla – jokainen tuo jotain tarjottavaa. Piknik on helppo ja opiskelijabudjettiin sopiva ajanviettotapa kavereiden kanssa. Mikään ei voita aurinkoista kevätpäivää hyvässä seurassa herkkuja nauttien!   2. Greyn anatomia  Greyn anatomian …

Edesmennyt Matti Nykänen tuli todeksi teatterin lavalla – viihdettä niin tilastofriikeilla kuin hiihtoniiloille

Kävimme äidinkielen kutoskurssin teatteriryhmän kanssa 20. helmikuuta katsomassa Tampereen komediateatterissa monologinäytelmän Matti Nykänen – hyppy sumuun. Näytelmä on näyttelijä Tatu Mönttisen näkemys kaikkien aikojen suomalaisesta mäkihyppääjästä ja hänen elämästään. Kun kyseessä on monologi, näyttelee Mönttinen luonnollisesti lavalla yksin. Käsikirjoitus ja idea näytelmään on Mönttisen itsensä. Ohjaajana toimii Seppo Honkonen. Tyyliltään näytelmä on dokumenttiteatterityyppinen, jossa Mönttisen …