Ahaa Teatterin vuoden 2018 kevään ohjelmistoon kuuluva Veden muisti on Tomi Kainulan ohjaama ja sovittama dramatisointi Emmi Itärannan menestysromaanista Teemestarin kirja (2012). Kirjan päähenkilön ja tulevan Teemestarin, 17-vuotiaan Noria Kaition (Satu Lemola), vaiheita seurataan Ahaa Teatterille ominaiseen tapaan minimaalisen lavastuksen ja toimivan puvustuksen kera. Näytelmässä Noria Kaition nuorta mieltä painavat huolet läheisten toimeentulosta maailmassa, jossa vesi …
Visauutisia! Rellu-visan tilanne on nyt se, että ennen lukuvuoden neljättä ja viimeistä osakilpailua 17B-ryhmä johtaa täpärästi – avain lähietäisyydellä ykköspaikkaa kärkkyvät 16C ja 17D. Tilanne on varsin tasainen myös näiden ryhmien takana. Vuosi huipentuu kepeään finaalivisaan tämän kevään kuluessa. Voittajat toki palkitaan! Alla tämänhetkinen pistetilanne (ensin yhteispisteet ja sitten viime visan pistemäärä) ja kolmannen visan …
Aurinkoinen puheenjohtajamme Aarni Rantanen avaa sielunmaisemaansa ja lähettää terveisiä rellulaisille. Onnittelut vaalimenestyksestäsi! Mikä sai sinut hakemaan puheenjohtajaksi? – Tykkään organisoida ja järjestellä sekä tuottaa sitä kautta iloa muille. Halusin myös tehdä pieniä uskottavuuskorjauksia muun muassa oppilaskunnan hallituksen julkisivua ajatellen. Mikä toi sinut Relluun? Oletko tykännyt olla täällä? – IB toi minut …
Abiturientti Stella Kanto kertoo kokemuksistaan vaihto-oppilaana päiväntasaajalla. Kun arkiaamuisin istun bussissa ja annan ajatusteni harhailla, löydän ne lähes aina erään elämäniloisen kylän kaduilta. Muistoni tanssahtelevat kulman takaa kantautuvan cumbian tahtiin. Melkein tunnen yhä kasvoillani kirpeän vuoristoviiman, johon sekoittuu naurua sekä mullan tuoksua. Ennen kuin haikeus ehtii sumun lailla hiipiä mieleeni ja tiivistyä silmäkulmiini, minut …