Mikä minä olen?

Mikä minä olen? Mistä “minä” koostuu? Ego on itsemme luomus ehdollistuman myötä. Kaikki kokemukset, mieltymykset, saavutukset, epäonnistumiset, uskomukset, tavoitteet ja pyrkimykset ovat egon sisältö ja tuolta sisällön kautta ihmiset toimivat jokapäiväisessä elämässä.  

Ihminen on hyvin kehittynyt olio. Ihmisellä on kehittyneet aivot, mikä mahdollistaa kulttuurievoluution eli me pystymme kasaamaan tietoja sekä taitoja ja siirtämään niitä sukupolvelta toiselle. Tämä mahdollisesti mahdollisti myös egon kehittymisen. Kuvitellaan tilanne missä ihminen aikoinaan pyrki kasaamaan tietoa ja taitoja mahdollisimman tehokkaan aseen valmistukseen tai talon rakentamiseen. Sitten hän alkoi tahattomasti tai tarkoituksen mukaisesti soveltaa tätä “tekniikkaa” sisäisesti eli psykologisesti. Hän alkoi kasaamaan kokemuksia, tavoitteita, mielipiteitä, tunteita ja arvoja. Pitää huomioida, että pyrkimys rakentaa talo on eri asia kuin pyrkimys rakentaa hienoin talo. Jälkimmäinen kohta luo sisäisen keskuksen eli egon. Jos ihmisellä ei olisi egoa, niin mikä ihmisessä kärsisi psykologisesti? Toisin sanoen, jos ihmisellä ei olisi mielikuvia, tavoitteita, pyrkimyksiä ja jos ei juurikaan olisi käsitystä tulevaisuudesta tai menneestä, niin mikä ihmisessä kärsisi sisäisesti? Olisiko psykologista kärsimystä?  

Ego on siis kasauma kaikenlaista tietoa, kokemusta ja mielikuvia. Se on saattanut kehittyä silloin kun huomattiin, että voidaan kasata tietoa sekä taitoa ulkoisiin seikkoihin ja niin ollen kasaaminen siirtyi myös psykologiselle puolelle. Jos ihminen ei ole muuta kuin egonsa, niin me olemme tuhoon tuomittuja. Katsotaan pientä lasta, hänelle ei ole kehittynyt egoa ja hän on silti ihminen. Se vilpittömyys, ilo, maailman ihmettely, pyrkimättömyys on merkillistä huomata. Mihin se häviää? Ei voi silti sanoa, että egon kehittyminen olisi pelkästään huono asia ja jossain määrin se onkin välttämätöntä. On hyvä kuitenkin kyseenalaistaa sitä, miksi siitä täytyisi pitää kynsin hampain kiinni, kun se ei ole välttämätöntä? Silloin kun se aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä? Kukaan ei voi poistaa egoa, mutta on mahdollista ymmärtää rationaalisesti egon vaikutus maailmassa ja itsessä. Tällöin se ei vaikuta siinä määrin, että se hallitsisi toimintaa jatkuvasti. 

Egon teema tulee olemaan entistä merkityksellisempi esimerkiksi ilmastonmuutokseen reagoimisen myötä. On mietittävä omia prioriteetteja yhteisen hyvän vuoksi, eikä voi kauaa enää toimia samalla tavalla kuin nyt. Toisin sanoen, ihmisten on muututtava melko radikaalisti ja erityisesti niiden ihmisten, jotka ovat niin sanotusti isoja tahoja. Suurimmaksi osaksi ego on johtanut kaikki ihmiset tähän tilanteeseen. 

Olavi Tuominen 22D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *