Vuoden pimein aika alkaa olla kohta ohi, mutta silti päivänvaloa on melko vähän verrattuna esimerkiksi muihin maihin tai vuodenaikoihin. Pimeys koetaan usein ahdistavana, väsymystä ja ärtymystä aiheuttavana tai muuten ikävänä ja muuten haitallisena asiana. Symboloihan se ihmisen suurinta pelon aiheuttajaa, tuntematonta.
Itse talvi-ihmisenä pimeys ei ole itseäni ikinä vaivannut, mutta kasvettuani ymmärrän, miksi pimeys voidaan kokea niin ikävänä harminaiheuttajana. Tarkoitukseni ei ole muuttaa kenenkään mielipiteitä vaan tuoda oma näkemykseni mukaan keskusteluun.
Pimeys, synkkyys, hämärä, miten sitä voisikaan kuvailla, on pelottanut mutta myös kiehtonut ihmistä niin kauan kuin olemme olleet olemassa. Fiktiossa ja taiteessa se kuvastaa sitä, mitä emme tiedä eli mitä pelkäämme tai mitä kohtaan voimme kokea mielenkiintoa. Usein synkkyyden edustaja on esimerkiksi kansantaruissa paholainen tai jokin muu langennut olento, joka haluaa meille pahaa. Arkielämässä se voi kuvastaa väsymystämme tai ahdistusta.
Se on ominaisuus, ei mikään luonnostaan huono asia. Se onkin asia, mikä itseäni kiehtoo niin paljon. Yö ja illat ovat omanlaiselleni tunnelmalliselle ihmiselle huomattavasti kotoisampia. On aika, jolloin voin olla oma itseni, jatkaa luovan kirjoittamisen harrastustani ja ammentaa asioista, joista pidän, tekstiä kasvojeni eteen. Oman ja myös suosikkitaidesuuntaukseni inspiraatio on usein myös lähtöisin yön hämäryydestä, katuvalojen heijastuksesta taivaisiin ja varjojen korostamista muodoista. Hämärä tarkoittaa minulle myös sitä, että päivän työt ovat tehty ja aika lähteä nukkumatin matkaan lepäämään.
Vaikka pimeys symboloi paljon meille negatiivisia asioita, voidaan sillä myös korostaa paljon hienoja asioita. Talvi-ihmisenä pidän esimerkiksi katuvalojen ja lumihangen tuottamasta heijastuksesta, mikä saa esimerkiksi kaupungin näyttämään ylpeämmältä ja suuremmalta, mitä se oikeasti olisi. Varjoilla voidaan saada aikaan monenlaisia ilmiöitä, joissa on täysin sama perusidea. Kun puhun synkkyydestä ja siitä pitämisestä, tarkoitan usein edellä mainitsemiani asioita, mitä synkkyys saa aikaan taiteessa ja mitä se itselleni merkitsee. Kaikki eivät tietenkään ajattele näin, ja se on täysin okei.
Paras esimerkki, minkä osaisin antaa pimeyden hyödyntämisestä taiteessa olisi goottilaisen fantasiataiteilijan Joseph Vargon työt. Hänen musiikkinsa ja maalauksensa ovat mielestäni täydellisiä kuvauksia talven ja syksyn iltojen tunnelmasta. Vaikka hänen taiteensa on tarkoituksellisesti todella omalaatuista, ja siksi ei välttämättä kaikkien mieleen, minun silmissäni se on täysin elementissään. Siinä korostetaan patsaiden ja suurten rakennuksien ylpeyttä, varjoissa hiippailevien hirviöiden arvaamattomuutta, ja kaatuneiden sankareiden ja epäonnistuneiden sielujen melankoliaa.
Erityisesti jälkimmäisin esimerkki on itselleni todella läheinen ja tärkeä aihe, koska siinä käsitellään asioita, joiden kanssa itselläni on vaikeuksia. Toistan itseäni, mutta se on ihmisen tulkinnan ja taiteilijan tavoitteen ominaisuus.
Jos itse koet vuoden synkän ajan olevan sinulle puuduttavaa, pyydän sinua, pysähtyisitkö miettimään, mitä harminaiheuttaja sinulle merkitsee. Minulle se merkitsee paljon hienoja asioita, jollekulle muulle taas aivan toista, mutta on hyvä pohtia, miksi se tarkoittaa sinulle sitä.
Kaapo Ketko 25B
