Visuaalisesti kauniita pätkiä parikymppisen elämästä – esittelyssä tubettaja Maiju Voutilainen

Aloittaessaan kuvaamisen suomalainen tubettaja Maiju Voutilainen (s. 1996) puhuu avoimesti ja joskus raadollisestikin tavallisesta elämästään jopa 177 000 tilaajalleen. Tabuaiheista, kuten mielenterveydestä, sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöistä, kestävästä kuluttamisesta, pikamuodista, itseinhosta ja identiteetin etsimisestä, puhumisesta tunnettu Maiju tuo videoissaan esille niin tanssimista kavereiden kanssa Tavastialla kuin romahdusta eron jälkeen kotinsa lattialla. Ennen mansikkka-nimimerkin takana sisältöä tuottanut Maiju on nyt luopunut nuoruuden nimimerkistään ja tubettaa tällä hetkellä oman nimensä, maijun, alla.

Maijun kanavan vanhin video on julkaistu viisi vuotta sitten ja hän on tehnyt some-työstä jopa ammatin itselleen. Tavallisten Youtube-videoiden lisäksi Maiju on ottanut aktiivisesti kantaa erilaisiin asioihin myös Instagramissa (@ maijuvouti), jossa hänellä on jopa 185 000 seuraajaa. Lisäksi hän on ollut puhumassa mm. tubettamisesta ja mielenterveydestä monissa eri tilaisuuksissa. Esimerkiksi lauantaina 9.11.2019 hän on puhumassa Yle Kioskin Talk-ohjelmassa häirinnästä ja oikeudesta omaan kehoon. Syvintä masennusahdinkoa voi aistia hänen sydänverellänsä kirjoittamasta ”Itke minulle taivas” -runokokoelmasta, joka ilmestyi Otava-kustantamon alla vuonna 2017. Samana vuonna Maiju kutsuttiin myös Linnan juhliin ensimmäisten vloggaajien joukossa.

Selvä käännekohta Maijun sisällöissä tapahtui kolme vuotta sitten, kun hän julkaisi masennustaan ja ahdistushäiriötään käsittelevän ”Kaikki on joskus sekaisin” -videon. Julkisuudessa Maiju on itsekin kertonut, että videon myötä kymmenet nuoret päivittäin ovat uskaltaneet tulla avautumaan hänelle omista mielenterveysongelmistaan. Maiju on saanut paljon kiitosta tavastaan, jolla hän aiheita käsittelee. Hän yrittää vilpittömästi lisätä tietoisuutta vaikeista aiheista, kuten mielenterveyden häiriöistä, ja tekee sen mitään turhia kiertelemättä, kantojaan vakuuttavasti perustellen.

Tällä hetkellä Maijun sisällöt nojaavat lähinnä myday- ja myweek- tyylisiin videoihin, joissa hän kuvaa tavallisten päiviensä tapahtumia ja jakaa ajatuksiaan ja yksittäisiä hetkiä aina jossain välissä. Viimeisimmällä videollaan ”välillä mä vihaan olla aikuinen” (3.11.2019) hän kertoo mielenterveystilanteensa huonontumisesta, mikä on vaikuttanut töiden tekemiseen viime aikoina. Siitä huolimatta häneltä on tänä vuonna ilmestynyt myös aihepainotteisia videoita, mm. kuusi jaksoa pikamuotiin ja kestävään kuluttamiseen keskittyvää Vaatekaappi-sarjaa sekä satunnaisia videoita erilaisista aiheista, kuten rahankäytöstä, kirjallisuudesta ja vammaisuudesta. 

Maijun sisällöt ovat visuaalisesti kauniisti kuvattuja pätkiä tavallisen parikymppisen jokapäiväisestä elämästä, jossa pureudutaan myös ajankohtaisiin aiheisiin peittelemättömästä ja helposti lähestyttävästä näkökulmasta. Maijun myweek-tyyliset videot kuvaavat hänen ajatuksiaan vloggaajille tavanomaiseen tapaan, arjen lomassa. Heille, joita tavalliset vlogit eivät kiinnosta, voin silti lämpimästi suositella kanavalta löytyviä aihevideoita. Videot tarjoavat hyödyllisen katsauksen mm. ajankohtaisiin tasa-arvo- ja ekologisuusongelmiin, jotka saavat pohtimaan erilaisia näkökulmia ja omiakin käsityksiä nyky-yhteiskunnasta.

Teksti: Sonja Nuutinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *