TOP 3 – toimittaja Annika Pajari 1. Seinäkiipeily Seinäkiipeily on noussut yhdeksi suosikkiurheilulajeistani. Tämä hiukan erikoisempi laji onnistuu samanaikaisesti olemaan sekä hauskaa että rankkaa. Kiipeilysession jälkeen painaa mielellään kuumottavat kädet parkkipaikan lumihankeen. Itse olen käynyt Nekalassa sijaitsevassa Tampereen Kiipeilykeskuksessa. Siellä on mahdollisuus boulderointiin eli kiipeilyyn, joka suoritetaan matalilla seinillä ilman turvaköysiä, sekä …
Pieni on suurta Ajattelin tässä muutama päivä sitten, kuinka paljon lähes tyhjiä busseja kulkee tiettyinä vuorokauden aikoina, kuten iltaisin. Monet linjat ovat muutenkin lähes aina tyhjillään. Sitä ajatellessani huomasin pohtivani, olisiko olemassa ekologisempaa keinoa yöaikaan kulkevien suurten bensaa syövien linja-autojen sijaan. Keksin, että jos sähköbusseja ei suostuttaisi ajamaan yöaikaan, voitaisiin kenties kehittää pikkubusseja, jotka kuluttaisivat …
TOP 3 – Toverin päätoimittaja Matias Mäkiranta 1. Nuorisovaltuusto Nuorisovaltuusto on 13–29-vuotiaiden kunnallinen vaikuttamistoimielin, joka kirjattiin myös kuntalakiin kesällä 2017. Nuorisovaltuustoja on kuitenkin ollut olemassa jo pitkään ennen kuntalain voimaantuloa. Aloitin itse 13-vuotiaaana nuorisovaltuustossa ja toimin nykyään Lempäälän nuorisovaltuuston puheenjohtajana. Voin ehdottomasti suositella nuorisovaltuustotoimintaa kaikille. Nuorisovaltuusto on toiminut ponnahduslautana moniin luottamustehtäviin ja …
Ota mitä saat Oon vaihtanut yhden vankilan toiseen Pienestä rumasta häkistä suureen kauniiseen Isommat piirit, isommat puheet Haute Couturen hintaisine unelmineen Enkä vielkään oo tyytyväinen Ikinä ole ollut vähään tyytyväinen Vikat illat ja kädenlämpöiset aamut Joka kerta herätessä sisällämme silti samat naarmut Päivät vaihtuu, ihmiset varttuu Etäisyydet ja kamelin selät taittuu …




