Tatuoinnit ovat olleet iso keskustelun aihe viimeisen kymmenen vuoden aikana: niitä ihaillaan mutta myös pidetään edelleen suurena tabuna. Tatuoinnit ovat kuitenkin olleet kulttuurin keskipisteessä jo monia satoja vuosia. Haastattelimme rellulaisia, jotka esittelevät tatuointejaan koulun käytävillä. SUSANNA TURPEINEN, 15KB ”Sain ensimmäisen tatuoinnin 18-vuotiaana. Otin tatuoinnin koirastani, sillä se on minulle hyvin tärkeä, ja haluan pitää …
Ahaa Teatterin vuoden 2018 kevään ohjelmistoon kuuluva Veden muisti on Tomi Kainulan ohjaama ja sovittama dramatisointi Emmi Itärannan menestysromaanista Teemestarin kirja (2012). Kirjan päähenkilön ja tulevan Teemestarin, 17-vuotiaan Noria Kaition (Satu Lemola), vaiheita seurataan Ahaa Teatterille ominaiseen tapaan minimaalisen lavastuksen ja toimivan puvustuksen kera. Näytelmässä Noria Kaition nuorta mieltä painavat huolet läheisten toimeentulosta maailmassa, jossa vesi …
Euroopan unioni kysyy nuorten mielipiteitä Euroopan unionin tulevaisuudesta osana nuorisopolitiikkaansa. Kysely kartoittaa muun muassa työllistymis- ja koulutusmahdollisuuksia. Vastaamalla kyselyyn sinulla on mahdollisuus osallistua arvontaan, jonka pääpalkintoina on kaksi iPad –tablettia (iPad 128 Gt Wi-Fi, arvo à 500 €). Lisäksi kaikkien osallistujien kesken arvotaan 10 kpl Finnkinon sarjalippuja (arvo à 47 €). Suomessa kyselyn järjestämisestä vastaa …




