Kun vesi on tarkoin säännöstelty rikkaus – Veden muisti -näytelmä antaa ajattelemisen aihetta

Ahaa Teatterin vuoden 2018 kevään ohjelmistoon kuuluva Veden muisti on Tomi Kainulan ohjaama ja sovittama dramatisointi Emmi Itärannan menestysromaanista Teemestarin kirja (2012).

Kirjan päähenkilön ja tulevan Teemestarin, 17-vuotiaan Noria Kaition (Satu Lemola), vaiheita seurataan Ahaa Teatterille ominaiseen tapaan minimaalisen lavastuksen ja toimivan puvustuksen kera. Näytelmässä Noria Kaition nuorta mieltä painavat huolet läheisten toimeentulosta maailmassa, jossa vesi on tarkoin säännöstelty rikkaus ja kansalaisoikeudet vain haave.

Tavallisille ihmisille vettä riittää tasan sen verran kuin armeija päättää sitä jakaa. Edes huonolaatuisesta vedestä sairastuneille lapsille ei suoda erityiskohtelua ja vesirikolliset ovat yhteiskunnan nokkimisjärjestyksen pahnanpohjimmaistenkin alla, vailla oikeusturvan tapaistakaan. Maailma on hukkunut muovijätteeseen ja tekninen osaaminen on taantunut.

Kaition perhe kuitenkin elää verrattain etuoikeutettua elämää tässä dystopiassa, sillä Norian isän (Jussi Jätinvuori) Teemestarin ammatin eräs työsuhde-etu on suurempi kuukausittainen vesiannos kuin tavallisilla työläisillä. Lisäksi Kaitioiden suvun hallussa oleva salainen tunturilähde antaa heille jopa varaa olla anteliaita vetensä kanssa. Ensimmäiset säröt tässä kuusamolaisessa perheidyllissä tapahtuvat, kun Norian äiti (Jenni Helenius) muuttaa Xinjingiin, kauas lapsestaan ja miehestään jatkamaan omaa tutkimusuraansa. Tällöin Norian on päätettävä, jääkö hän vanhaan ja tuttuun vai lähteäkö pois äitinsä tavoin. Ratkaisu, jonka Noria tekee, on ennalta-arvattava, mutta ehkä juuri siksi niin realistinen. Muuta vaihtoehtoa ei Norialla oikeastaan edes ole.

 

Näytelmän Noria Kaitio ei missään nimessä ole sankari, eikä edes järin hyvä ihminen. Siksi hän on premissinä kiinnostava. Huolimatta epäitsekkäistä uhrauksista, joita Noria tekee ystävänsä Sanjan (Jenni Helenius) nuoremman sisaruksen sairastuttua huonosta vedestä, on Noria kuitenkin loppujen lopuksi vain kapinallinen lapsi ilman sen suurempaa suunnitelmaa. Lavalla nähtävä Noria käyttäytyy välistä jopa häiritsevän lapsellisesti seitsemääntoista ikävuoteensa nähden.

Ahaa Teatterin pienessä salissa Norian hahmon virheet ja keskenkasvuisuus tuntuvat välillä olevan liiankin lähellä, sillä kuin kauhuelokuvaa katsoen yleisö huutaa sisäisesti: ”Älä mene sinne! Älä luota häneen! Älä sano noin!” ja katselee avuttomana, kun nuori Teemestari tekee juuri päinvastoin. Sikäli ei ole yllättävää, että Noria joutuu ensitöikseen hankaluuksiin jo valmiiksi epäluuloisen armeijan komentaja Taron (Henrik Hammarberg) kanssa saatuaan Teemestarin arvon.

Huolimatta juonen arvattavuudesta ja näyttelijäsuoritusten kompastuskivistä näytelmä laittaa ajattelemaan niitä kolmea pääteemaa, joita sen on tarkoituskin. Ihmisten mukavuudenhalu versus maapallon hyvä, tiedon luonteen muutokset vaihtoehtoisten totuuksien sulauduttua valtavirtaan ja kulutuskulttuurimme kertakäyttöisyys, ja siten myös kasvavaan kulutukseen perustuvan talousjärjestelmämme kertakäyttöisyys. Nämä ovat suuria teemoja, mutta vastaukset saatavat olla yksinkertaisempia kuin luulemmekaan.

 

Teksti: Anna Havukainen

Kuvat: Jari Kivelä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *