Retkeilykurssi Repoveden kansallispuistoon onnistui hienosti

  Valmistelu Retkeilykurssin suunnittelu sekä valmistelut alkoivat hyvissä ajoin jo koulussa monta viikkoa ennen itse h-hetkeä. Tapaamisissa opettaja Kari Kokkonen kertoi erilaisia vinkkejä sekä ohjeita metsässä liikkumiseen, syömiseen sekä nukkumiseen. Opimme tapaamisissa monia tärkeitä taitoja kuten Trangian käyttöä, suunnistamista ja kompassin käyttöä. Kaikkien piti hankkia myös ennen retkeä tarvittavat välineet makuupusseista ruokiin. Saimme Karilta myös …

Kansainvälisiä ilmastotekoja – nyt!

Sunnuntaina 26.5. valitaan uudet edustajat viisivuotiskaudelle Euroopan parlamenttiin. Alhaisen äänestysaktiivisuuden ohella myös ilmastonmuutos on keskeinen vaaliteema. Lisäarvoa tuo se, että EU-tasolla on mahdollista tehdä asiaan vaikuttavia päätöksiä maailmanlaajuisella tasolla, sillä EU on merkittävä kansainvälinen toimija.    Suomella alkaa puheenjohtajuuskausi heinäkuussa Euroopan unionin neuvostossa. Suomen kanta ilmastokysymyksiin ratkeaa hallitusneuvottelujen edetessä. Puolivuotiskausi antaa Suomelle mahdollisuuden tuoda näkemyksiään esiin aiempaa enemmän. …

150 000 tilaajan tubettaja Pernilla Böckerman

Pernilla Böckerman on suomalainen somevaikuttaja ja yksi Suomen suosituimmista tubettajista. 19-vuotias tubettaja asuu ja opiskelee Helsingissä. Tämän lisäksi hän on muun muassa näytellyt Syke-televisiosarjassa. Böckermanin videoiden pääasialliset kohderyhmät ovat nuoret sekä fitness-urheilusta kiinnostuneet. Pernilla Böckerman on tehnyt videoita videopalvelu Youtubeen jo usean vuoden ajan. Tilaajia hänellä on lähes 150 000. Yksittäisten videoiden katselukertojen määrä vaihtelee …

Podcast-arvio: Kuulematta paskaa sortui elitismiin ja sisäpiirivitseihin

Musiikin asiantuntijoiden kanssa musiikista keskusteleminen on podcastin aiheena varsin mielenkiintoinen, ja samaan lopputulokseen on päätynyt Jukka Lindström. Onko toimivin ratkaisu kuitenkaan valita varsin samanhenkisiä kaveruksia keskustelemaan aiheesta yhdessä? Noin viikon radio on Jukka Lindströmin pitämä podcastohjelma, jossa hän keskustelee ajankohtaisten ja tunnettujen henkilöiden kanssa pinnalla olevista aiheista. Jukka Lindström on erityisesti tunnettu Ylellä monta vuotta …