Muusta ei sattuneesta syystä nykyään puhutakaan kuin koronaviruksesta tai sen aiheuttamista lieveilmiöistä. Ja onhan se ymmärrettävää. Pandemiasta tekee erityislaatuisen sen laajuus. Ei pelkästään tartuntoina vaan myös globaalina, kollektiivisena kokemuksena. Valtaosalle meistä korona merkitsee yhteiskunnallista poikkeustilaa. Tavallisia oireita ovat hengitysvaikeuksien ja kuumeisuuden sijaan epävarmuus huomisesta ja kaipuu eiliseen. Ja toistaiseksi hyvä niin.
Olisi silkkaa ajanhukkaa, jos lähtisin kommentoimaan niitä lukuisia seurauksia, joita covid-19 aiheuttaa yhteiskunnallisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti. Se on loputon suo, jonka raivaamiseen tarvittaisiin yksi, jos toinenkin Koskelan Jussi. Uutisvirtaus on yksinkertaisesti niin kova, että sitä on parempi seurata rannalta. Uutis- ja keskustelukulttuuriin on kuitenkin syntynyt uusi alalaji, joka on eittämättä seurausta ilmiön poikkeuksellisuudesta.
Olemme samassa veneessä, mutta on pakko pysyä omassa hytissä. Tähän tilanteen absurdius tiivistyy. Tilanne on sama, kokija on aina eri. Paradoksaalista kyllä, media onnistuu tuomaan tätä ajatusta uutisoinnissaan esille, mutta kummallisella tavalla.
Aika ennen poikkeustilaa tuntuu jo kaukaiselta. Muistan kuitenkin viikonlopun, jonka jälkeen ei enää saavuttukaan tuttuun kouluympäristöön, vaan tilanteen vakavuus tiivistyi yhteen Wilman tiedotteeseen etäopiskeluun siirtymisestä. Ensimmäinen viikko oli uutuudessaan mielenkiintoinen. Etäopiskelu osoittautui virkistäväksi vaihteluksi. Yhteisen kokemuksen laajuus näkyi mediassa niin naureskeluna hygienian laiminlyönnille kuin vinkkeinä tilanteen hyödyntämiseen. Suurin piirtein joka toinen uutinen liittyi Italian ennätyskuolemiin ja seuraavassa jutussa ekonomisti kerskui työskentelevänsä ilman housuja.
En väitä, etteikö tavallisesta arjesta poikkeavasta ajanjaksosta voisi saada jotain positiivista irti. Kotitreenien ja elämäntapamuutosten hehkuttaminen tuskin kuuluu kuuroille korville. On aidosti hienoa, jos joku pystyy hyödyntämään muutosta edukseen. Kolikolla on kuitenkin kuuluisa kääntöpuolensa, jota on toisinaan muistettu kääntää, mutta jonka pitkällisempi ihailu kääntäisi huomion pois hikisistä taloustieteilijöistä.
Eristäytyminen on loistava tilaisuus tehdä käännös elämässä. Joku alkaa meditoimaan, toinen aloittaa lenkkeilyn ja kolmas huomaa alkoholisoituneensa – ja masentuneensa – ehkä vielä syrjäytyneensä.
Korona on otettava tosissaan. Niin myös viranomaismääräykset ja poikkeustilan ymmärtäminen. Tilanne on enemmän tai vähemmän haasteellinen jokaiselle. Siksi reaktiommekin vaihtelevat laidasta laitaan. Toiset sivuuttavat tietoisesti uutisoinnin, kun toiset päivittävät tiedotteita ja käppyröitä lähes maanisesti. Sosiaalidemokraattinen hymy huulillaan julistavat optimistit, kuinka on niin ihanaa olla kotona perheen kanssa ja nauttia hitaista päivistä. Irvileuat heittävät ”ihan läpällä”, kuinka me kaikki kuollaan.
Olemme paikalla, mutta paikallaan. Arkipäiviämme rytmittävät Teams-tunnit, joiden on tarkoitus tuoda edes jonkinlaista selkoa päivään.
Huumorissa ei ole sinänsä mitään vikaa. Varsinkaan mustassa huumorissa. Sitä tulemme nimittäin tarvitsemaan, kun palaamme ulkomaailmaan, jossa talous on kuralla ja osa ihmisistä on hajalla.
Olemme paikalla, mutta paikallaan. Arkipäiviämme rytmittävät Teams-tunnit, joiden on tarkoitus tuoda edes jonkinlaista selkoa päivään. Olet päivittäin eri opettajien tunneilla, opit eri aiheista ja tunnin osallistujatkin vaihtelevat. Päivän aikana olet useasti paikalla, mutta päivä toisensa jälkeen pysyt paikallaan. Tämä konkretisoituu siihen hetkeen, kun pitkän päivän jälkeen lähdet viimeiseltä tunnilta. Painat punaisen luurin painiketta ja muiden ihmisten hälinä katoaa. Ensi alkuun hiljainen kohina on rauhoittavaa, mutta olo muuttuu helposti ontoksi. Tuolloin oman pään sisäiset äänet helposti voimistuvat. Ja kaikilla ne eivät kannusta elämäntapamuutoksiin.
Kesän lähestyessä kehityssuunta saattaa olla vielä vakavampi. Uutisointi siitä, kuinka suomalaiskodeissa on nyt viinaa enemmän kuin koskaan ja perheväkivalta jää herkemmin huomaamatta ei luo kestävää pohjaa tulevalle. Jos tähän yhtälöön lisätään vielä työttömyys, taloudellinen epävarmuus ja se, että pään ääniä ei saa hiljaiseksi edes festareilla, saattaa skenaario innoittaa elämänkohtaloita, joita luulisi esiintyvän vain Eppu Normaalin sanoituksissa. Kun tarpeeksi kutsuu niin kyllä se Turmiolan Tommikin taas herää henkiin.
Tilanteeseen on jo sen verran totuttu, että media voisi siirtää uutisointiaan julkimoiden kuulumisista enemmän sosiaalisiin ongelmiin, jotka saattavat olla tulevaisuudessa yhä näkyvämpiä.
Pandemian vaikutusten laajuudesta ei tiedä vielä kukaan. Viruksen tarkkailu on kuitenkin helpommin tarkennettavissa, kun muiden vaikutusten arviointi. Pandemian jälkimainingeissa on kerätty luotettavaa dataa kuolemista, tartunnoista ja parantuneista. Laajuudeltaan eristäytymisen vaikutuksia ihmisiin on kuitenkin vaikeampi havainnoida. On pelottava spekuloida, kuinka moni on pudonnut yhteiskunnan kelkasta, kun koittaa normalisoitumisen aika.
Vakavaksi tarkoitettu teksti tulee päättää toiveikkaisiin sanoihin. Presidentti Niinistöä mukaillen pidetään toisemme fyysisesti etäällä mutta henkisesti lähellä.
Teksti: Santeri Anttila
