Saattaisin tituleerata itseäni koulutuksen asiantuntijaksi. Koulutus on nimittäin ollut osa jokapäiväistä elämääni lähes kahdentoista vuoden ajan. Olen nähnyt useanlaisia pedagogisia metodeja, kaikenlaisia opiskelijoita sekä ennen kaikkea kirjavia opettajia. Takana on kiertelemättä jo tuhansia kirjojen parissa vietettyjä oppitunteja, joiden jälkeen osaamista on kartoitettu sadoilla kokeilla, testeillä ja esitelmillä. Olen käynyt lukuisia keskusteluja – vastannut ja kysynyt. …
Suzanne Collinsin kirjoittama Nälkäpeli-trilogia teki läpimurron 2010-luvun alkupuolella nuorten aikuisten ja sci-fi-kirjallisuuden piireissä. Huolimatta kirjojen kymmenvuotisesta iästä, itse tarina on ajankohtaistunut entistä enemmän ajan saatossa. Vuosi 2020 on ollut mielenkiintoinen, jopa katastrofinomainen. Kun luin Collinsin trilogiaa uudestaan tänä kesänä, löysin siitä paljon nykyaikaisia piirteitä. Nälkäpeli on varmasti tuttu tarina jopa niille, ketkä eivät ole kirjoja …
Uuteen kaupunkiin muuttaminen jännittää varmasti ketä tahansa. Varsinkin, kun samalla on vaihdettava lukiota ja muutettava ensimmäiseen omaan asuntoon. Arkipäiväinen tuttuus vaihtuu hetkessä tuntemattomuuteen, joka kuoriutuu jännittäväksi elämän uutuudeksi. Tässä tilanteessa oli Lilli Matveinen – abiturientti ja opiskelijakunnan nykyinen puheenjohtaja – yli vuosi takaperin. Hämeenlinnalaisen Lilli Matveisen oli aluksi tarkoitus muuttaa Turkuun. Lopulta Tampere vei kuitenkin voiton …
Luin hiljattain lähes koko kansan tunteman toimittajan ja tyyli-ikonin Maria Veitolan kirjat. Ne avasivat näkökulmaa, ei pelkästään hänen omaan värikkääseen elämäänsä, mutta myös erilaisiin yhteiskunnan ilmiöihin ja rakenteisiin, jotka varsinkin julkisuudessa olevien naisten elämiin heijastuvat. Koin päässeeni pintaa syvemmälle, toisin kuin monissa muissa henkilökuvissa tai elämänkerroissa. Maria Veitolalta on ilmestynyt lyhyen ajan sisään kaksi kirjaa: …



