OPKH:n järjestämä toimintapäivä huipensi lukuvuoden viimeisen viikon torstaipäivän aamulla pidetyn kevätkonsertin jälkeen. Ykköset ja kakkoset kisailivat hauskoilla rasteilla innolla, ja tapahtuman kruunasi myyntipiste, josta löytyi niin suolaisia kuin makeita herkkuja. Hieno päivä! Teksti: Tomi Nordlund
Mikä minä olen? Mistä “minä” koostuu? Ego on itsemme luomus ehdollistuman myötä. Kaikki kokemukset, mieltymykset, saavutukset, epäonnistumiset, uskomukset, tavoitteet ja pyrkimykset ovat egon sisältö ja tuolta sisällön kautta ihmiset toimivat jokapäiväisessä elämässä. Ihminen on hyvin kehittynyt olio. Ihmisellä on kehittyneet aivot, mikä mahdollistaa kulttuurievoluution eli me pystymme kasaamaan tietoja sekä taitoja ja siirtämään niitä sukupolvelta …
Sielu on juuri tappanut Ruumiin. Sumuisesta savuvanasta erottuvat kädet, pitkät, kapeat sormet, jotka pitelevät Ruumiin vatsaa lävistävää miekkaa. Ruumiin poskia kastelevat kyyneleet. Se katsoo Sielua hätääntyneenä, järkyttyneenä.”Mitä minä koskaan tein sinulle?” se itkee. Tyyni Sielu irroittaa toisen kätensä miekan kahvalta, ja silittää Ruumiin poskea. ”Et mitään, et yhtikäs mitään väärää, et yhtikäs mitään sellaista että …
Orpon-Purran kehysriihen tuloksena oli opiskelijoiden osalta leikkausuutisia ja petetty koulutuslupaus. Asumistuki siirtyy opintotuen yhteen asumislisäksi ja pienenee huomattavasti. Lukiolaisiin kohdistuu kuitenkin eniten maksuttoman toisen asteen poistuminen 18 vuotta täyttäessä. Se käytännössä tarkoittaa siis sitä, että oppimateriaalien lisäksi myös ylioppilaskirjoitukset ovat tulevaisuudessa maksullisia. Näistä asioista johtuen Suomen Lukiolaisten liitto laittoi alulle valtakunnallisen mielenosoituksen: ulosmarssin. Tässä jutussa …



