Nosto

Ruka-kurssin antia: laskettelua, avantouintia ja Dumle-tikkareita

  Taas oli vuosittaisen liikunnan 10-kurssin aika. Alun perin kurssi oli ajoitettu koronaviruksen pahimman aallon ajalle, joten sitä siirrettiin myöhempään keväälle. Koska reissuun lähdettiin vasta huhtikuussa, oli Lapissa loistavat aurinkoiset laskettelukelit.   Tiistaina 13.4. eli ensimmäisenä matkapäivänä:  Matka alkoi Pyynikintorilta klo 7.30. Aamu oli aurinkoinen ja tunnelma huoleton, koska koeviikko oli takana ja melkein viikon kestävä seikkailu edessä. Matkasimme kymmenen tuntia Rukalle kahden pysähdyksen taktiikalla. Noin kuuden aikaan saavuimme majapaikkaamme Oivankiin, Kuusamoon. Heti …

Sadetta ja sapuskaa – lue raportti ja katso kuvat Repovedellä pidetystä retkeilykurssista!

Tämän vuoden retkeilykurssi suuntasi tutusti Repoveden kansallispuiston maisemiin toukokuun alussa. Kurssi alkoi jo varsinaista vaellusta aiemmin ennakkotapaamisilla, joissa saimme liikunnan opettaja Kirsi Mustalahdelta tarpeelliset tiedot ja muun muassa varustelistat. He, jotka eivät tienneet, ettei metsässä ole sähköä, saivat myös varmistuksen asiaan. Ennen kurssia osallistujien täytyi hankkia itse tarvittavat varusteet esimerkiksi lainaamalla tutuilta tai jollain muulla …