Onko Rellu polarisoitunut?  

Osa 23Y:n opiskelijoista teetti osana linjan pakollista projektikurssia kyselyn polarisaatiosta koulussamme. Halusimme mitata, näkyykö Rellussa yhteiskunnallinen trendi mielipiteiden eriytymisestä ja vastakkainasettelusta, tai voiko sitä ylipäätään mitata.  

Polarisaatio tarkoittaa ajatusrakennelmaa, jossa vallitsee mustavalkoinen ja ehdoton me vastaan ne ajattelu. Käytännössä se näkyy vahvoina mielipide-eroina, joissa vastakkaista näkemystä on vaikea hyväksyä, ja tämän vuoksi ihmisiä ei nähdä yksilöinä, vaan ryhmät asetetaan vastakkain.  

Aihe on ollut pinnalla viime aikoina, jonka takia koimme aiheelliseksi testauttaa Rellun opiskelijat nähdäksemme, vaikuttaako tämä ilmiö heihin. Tämä artikkeli painottuu tulosten esittelyyn ilman sen suurempia johtopäätöksiä, sillä sitä, onko koulumme todella polarisoitunut, on vaikea analysoida vain yhden mielipidekyselyn pohjalta. Kyselystä ei tulkita pelkästään polarisaatiota, vaan myös yleisiä eroavaisuuksia poliittisissa ja yhteiskunnallisissa mielipiteissä.  

Tekstin lopussa on linkit vastauksiin, joista voi omatoimisesti tarkastella ja suodattaa vastauksia haluamallaan tavalla. 

Tulokset 

Kyselyyn vastasi 160 koulumme opiskelijaa vuositasoilta 22–24 mukaan lukien IB-opiskelijat.  

Kansalliselta puolelta suurin osa (42 %) vastaajista oli 24-vuositasolta. Seuraavaksi suurin vastaajaryhmä (36 %) oli 23-tason opiskelijat. 22-vuositasolta vastaajia oli noin 8 %. IB-opiskelijoiden osuus kaikki vuositasot huomioon ottaen oli 12 %. Loput vastaajista olivat esimerkiksi pidentäjiä, eli superabeja.  

Kyselyssä kysyttiin arvokysymyksiä liittyen esimerkiksi aborttiin ja rasismiin, ja pyydettiin vastaajia määrittelemään asemaansa poliittisella nelikentällä. Kysymyksistä tuli myös ilmi opiskelijoiden somessa keskimäärin viettämä aika, sekä yleisimmin käytetyt uutislähteet.  

Abortti koetaan pääosin hyväksyttävänä 

Noin 73 % vastanneista hyväksyy abortin, joista 59 % kertoo hyväksyvänsä sen tilanteesta riippumatta. Lisäksi 16 % vastanneista kertoo hyväksyvänsä abortin vain terveydellisistä syistä. Lopulta kuitenkin vain 11 % vastanneista kertoo, ettei hyväksy aborttia lainkaan. 

Sijoitus oikeisto-vasemmistoakselilla vaihtelee 

Talouspoliittisten ääripäiden kannatus eroaa merkittävästi toisistaan. Vain 6 % rellulaisista kertoo olevansa erittäin vasemmalla, kun erittäin oikealla puolestaan kertoo olevansa jopa 17 % vastanneista. Suurin osa (31 %) kokee kuitenkin olevansa vasemmalla, oikealla kertoo sijoittuvansa 23 % vastanneista ja keskellä puolestaan kertoo olevansa 20 %. 

Liberaaleja on eniten, muiden osuus on tasainen 

Suurin osa vastanneista (noin 38 %) kokee olevansa olevan liberaaleja. Loput ovat vastanneet tasaisesti (15 %) olevansa joko erittäin liberaaleja, konservatiiveja tai erittäin konservatiiveja.  

Yle ja Helsingin Sanomat ovat suosituimpia uutislähteitä 

Vain 5 % kertoo saavansa uutisensa pääasiallisesti iltapäivälehdistä. Sosiaalinen media toimii kuitenkin jo 42 % rellulaisen pääasiallisena uutislähteenä. Asialehdet (yle, hs) ovat kuitenkin yhä enemmistön (52 %) pääasiallinen uutislähde. 

Ilmastonmuutos on yhä huolenaihe suurimmalle osalle 

Kaksi kolmannesta rellulaisista kokee ilmastonmuutoksen huolestuttavana tai erittäin huolestuttavana. Vastaavasti noin 30 % ei ole juurikaan tai lainkaan huolissaan. Voi miettiä, olisiko vastausjakauma ollut esimerkiksi viisi vuotta sitten tätäkin huolestuneempi.  

Maahanmuuttoon suhtaudutaan vaihtelevasti, mutta pääosin neutraalisti tai myönteisesti 

Vastaajista myönteisesti tai erittäin myönteisesti maahanmuuttoon suhtautuvat 42 %. Neutraaleja mielipiteitä oli 32 %. Kielteisesti tai jopa erittäin kielteisesti suhtautuvat n. 25 % 

Rasismi koetaan pääsääntöisesti ongelmaksi Suomessa 

Merkittävä enemmistö vastaajista (59 %) kertoo rasismin olevan Suomessa vakava tai erittäin vakava ongelma. Loput vastaajista luonnollisesti kokevat, ettei se ole Suomessa suuri ongelma. 

Hyväksytäänkö eriävät mielipiteet? 

Vain noin 16 % vastanneista kertoo, ettei kykene, tai kokee vaikeaksi hyväksyä eriäviä mielipiteitä. Tietyt eriävät mielipiteet pystyvät kuitenkin hyväksymään vastanneista 55 %. Puolestaan luonnollisesti 29 % vastanneista ei näe eriäviä mielipiteitä haasteena. 

Onko Rellu vastaajien omasta mielestä polarisoitunut? 

Vastanneista 37 % kokee Rellun olevan polarisoitunut tai jokseenkin polarisoitunut. Suurin osa (24 %) ei kuitenkaan koe Rellun olevan polarisoitunut lainkaan, tai näkee sen hyvin vähäisenä (34 %). 

Kiinnostavia nostoja 

Erittäin konservatiivisiksi itsensä kokevista 24 henkilöstä 14 (58 %) ilmoittaa pääasiallisiksi uutislähteikseen sosiaalisen median kanavat. Lisäksi 13 kaikista erittäin konservatiivisista ilmoittaa kuluttavansa sosiaalista mediaa vähintään 4 tuntia. 

Erittäin liberaaleja on 18, heistä 8 (44 %) kertoo pääasialliseksi uutislähteekseen sosiaalisen median. Heistä 6 ilmoitti käyttävänsä somea vähintään 4 tuntia päivässä.  

Kannustamme vahvasti kaikkia pyrkimään sosiaalisen median käytön minimoimiseen ja erilaisten ihmisten kohtaamiseen. 

Lähdekritiikkiä 

Kyselyyn vastasi huomattavasti alle puolet koulun opiskelijoista. Täten kaikkien mielipiteet eivät tulleet otettua huomioon. Vastaukset painottuivat 24-tasolle, ja esimerkiksi abeja ja IB-opiskelijoita on heihin verrattuna paljon vähemmän.  

Ei ole myöskään varmuutta siitä, kuinka tosissaan kyselyyn oli vastattu. Kyselyyn käytetty keskimääräinen aika oli suhteellisen pieni, joka viittaa siihen, että vastauksia ei ollut pohdittu pitkään. Osa kysymyksistä saattoi olla vaikeaselkoisia, tai vastaajalla ei ollut siihen tarkkaa mielipidettä.  

Yhteenvetona 

Kokonaisuudessaan kyselystä voi päätellä, että vaikka mielipiteet eroavat tietyissä kysymyksissä vahvastikin, pääosin Rellussa ollaan kykeneväisiä yhteistyöhön ja vastakkaisten mielipiteiden ymmärtämiseen ja/tai hyväksymiseen. Kyselyn vastausten tulkinnan perusteella Rellussa ei esiinny juurinkaan polarisaatiota, tai se on vähäistä.  

Polarisaatio on kuitenkin yksi maailmaa koettelevista ongelmista, jonka kasvaessa suureksi voi vahingoittaa ihmisten välistä kykyä vuorovaikutukseen ja yhteisistä asioista päättämiseen. Toivomme kyselyn tulosten inspiroivan rakentavaan keskusteluun ja vastakkaisten näkemysten ymmärtämiseen! 

Tutki vastauksia itse! 

Huomioi että “Muu” vastausvaihtoehto tarkoittaa että ihminen on jättänyt vastaamatta kysymykseen 

Forms-vastauslomakkeen tulokset: vastaukset diagrammeina 

https://forms.office.com/Pages/DesignPageV2.aspx?subpage=design&token=b3f77a90bfc3423e983ab762acb3e05f&id=M9Bc85cb2EyN5Fb9SCc54QB5PdMIrj5Gs1KWExoyro5UODI3UTZVVFUwV0ZOMUNUMDRCS1M2R1VKTS4u&analysis=true

Tulokset excelissä: vastauksia voi suodattaa aihepiireittäin ja vastauksittain 

Polarisaatio kysely_survey.xlsx  

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *