Rellulaisten mielestä Suomen eläkejärjestelmä on suuri huijaus! 

Kysyimme Rellun pääosin toisen vuosikurssin opiskelijoilta anonyymisti suhtautumistaan eläkejärjestelmään. Siniset ovat kyselyyn vastanneiden rellulaisten kommentteja. 

“Rappio” 

“Vesijumppa” 

“Muutto Ibizalle” 

“Kalliit vaipat veronmaksajille” 

Suomen eläkejärjestelmän ongelmat 

Eläkejärjestelmän kestävyys on uhattuna. Nuorten tulisi olla tietoisia, miten Suomen eläkejärjestelmä toimii ja mitä uhkia järjestelmään liittyy. Nuoret joutuvat maksamaan yhä enemmän eläkkeitä, sillä väestö ikääntyy. Suurien summien maksamisesta huolimatta nuoret eivät välttämättä saa maksamiaan rahoja, kun itse ovat eläkeikäisiä. Näistä asioista on helppo päättää nuorten ohi, sillä nuoret eivät ole kiinnostuneita tai täysi-ikäisiä äänestämään. 

Ongelma on, että Suomen eläkejärjestelmässä eläkkeitä ei makseta itselle, vaan nykyiset työssäkäyvät maksavat nykyisten vanhusten eläkkeet. Sillä suuret ikäluokat ikääntyvät ja syntyvyys on vähäistä, nuoret joutuvat maksamaan suurempia eläkemaksuja kuin suuret ikäluokat aikoinaan. Tämä aiheuttaa epätasa-arvoa sukupolvien välille. Eläkkeet ovat myös nousseet inflaation mukaan, toisin kuin palkat. Eläkejärjestelmän muuttaminen on tärkeä kysymys, sillä se on merkittävä osa kansantaloutta. 

“Epävarmuus; nykyinen keskiverto eläkeläinen nostaa järjestelmästä noin kolme kertaa enemmän kuin on sinne maksanut. Järjestelmää ei ole muutettu, koska se olisi poliittinen itsemurha, sillä eläkeläiset ovat tietysti ikääntyvässä Suomessa suurin äänestäjäkunta.” 

Järjestelmän muuttaminen on vaikeaa, sillä suuret ikäluokat ovat suuri äänestäjäjoukko. Puolueet eivät tietenkään halua luopua äänestäjistään leikkaamalla eläkeläisiltä. Eläkeläisten keskuudessa äänestysaktiivisuus on myös paljon suurempaa kuin nuorten. “Nuoret eivät ymmärrä mistään mitään”, eivätkä ole kiinnostuneita ottamaan selvää, joten heidän ohi on helppo päättää kaikesta. Vanhojen ihmisten on helppo tehdä vastuuttomia päätöksiä, sillä he eivät ole näkemässä seurauksia. 

Hallituksen kaavailemat muutokset 

Nykyinen hallitus on yhdessä työeläkejärjestöjen kanssa suunnitellut ja alkanut valmistelemaan uutta eläkeuudistusta, jonka tavoitteena on vahvistaa julkista taloutta. Tämän uudistuksen myötä saadaan säästettyä miljardi euroa, vakautettua taloutta sekä vähentämään sukupolvien välistä epätasa-arvoa. Sen on määrä turvata rahoitus työeläkkeisiin pitkällä aikavälillä. Miltä tämä eläkeuudistus konkreettisesti näyttää?  

  • Sijoitusuudistus. Työeläkeyhtiöt saavat sijoittaa suuremman osan eläkevaroista entiseen verrattuna. Tämä tarkoittaa suurempia voittoja, mutta isompia riskejä. 
  • Inflaatiovaikuttaja rajoittaa työeläkeindeksin (eli hintojen ja ansioiden huomioon ottavan tekijän) kasvun. Eläkkeiden ei anneta kasvaa merkittävästi palkkoja enempää. 
  • Työhyvinvoinnin parantaminen 

Eläkeuudistus otetaan täytäntöön aikaisintaan vuonna 2030. Eläkejärjestelmään tehtävät uudistukset vaativat kuitenkin pitkiä siirtymäaikoja, yleensä kymmeniä vuosia. Jotta eläkejärjestelmä olisi reilu suurien ikäluokkien jälkeen syntyneille, tarvitaan yhä tehokkaampia ratkaisuja vakauttamaan tulevia ongelmia. Tällä hetkellä ongelmia eläkkeiden rahoituksessa ei ole, mutta koska syntyvyys on viimeisen 15 vuoden aikana laskenut radikaalisti, järjestelmän rahoitus tulee vaarantumaan 40-luvun aikana.

Kysyimme rellulaisilta, huolestuttaako eläkejärjestelmän kestävyys (esim. piteneekö eläkeikä, saako tulevaisuudessa maksaman määrän eläkkeitä…) 

Yhteenveto rellulaisten mietteistä eläkejärjestelmää kohtaan 

Rellulaiset ovat selvästi huolissaan Suomen eläkejärjestelmästä, joten kannattaa äänestää, kun siihen on mahdollisuus. Kyselyssä tuli esiin, että tyytymättömyyttä järjestelmää kohtaan löytyy. Kyselyssä rellulaiset kommentoivat tietävänsä perusasiat liittyen eläkejärjestelmään. Kuitenkaan aihe ei juurikaan herätä keskustelua läheisten kesken. 

“En pääse siihen ikään asti.” 

“Toteutettu Suomessa huonosti.” 

“Huijaus, ihmiset olisivat eläkkeelleen mennessä huomattavasti paremmassa asemassa, mikäli rahat olisi sijoitettu itse esimerkiksi indeksirahastoihin.” 

“Ei niitä tuu olemaan kakstuhatta kaheksankyt luvulla.” 

“Väestön ikääntyminen, eläkeläisten huono kohtelu, leikkaukset” 

Millaisia ratkaisuja eläkejärjestelmän tulevaisuuden turvaamiseksi olisi hyvä saavuttaa?  

Suomen eläkejärjestelmän tulevaisuuden turvaamiseksi tarvitaan useita ratkaisuja: työperäisen maahanmuuton lisäämistä tuomaan lisää maksajia järjestelmään. Työperäisen maahanmuuton lisäämiseksi Suomesta on tehtävä houkuttelevampi maa ulkomaisille työnhakijoille. Tarvitaan myös perusteellista järjestelmäuudistusta sukupolvien välisen tasa-arvon parantamiseksi tekemällä reilumpaa eläkepolitiikkaa.  Nuorten äänestysaktiivisuuden ja tietoisuuden kasvattaminen on myös tärkeää, jotta heidän äänensä kuuluisi paremmin päätöksenteossa. Muutokset vaatisivat pitkiä siirtymäaikoja, jotta muutokset olisivat mahdollisimman kestäviä. Nämä muutokset ovat kuitenkin tarpeellisia. 

Tutkimusartikkelin koostivat YH11-kurssilaiset.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *