Naisten Superpesiksen kausiennakko – Mestari vaihtumassa ja mitä muuta?

Pesiskesä 2023 on lähtenyt käyntiin jo Fuengirolassa ja junnusarjat ovat myös jo käynnissä, mutta Naisten Superpesis odottaa vielä hetken käynnistymistään. Nyt siis onkin hyvä käydä läpi millaisista lähtökohdista Naisten Superpesiskauteen 2023 lähdetään. Käydään sarjasysteemit läpi, niissä tosin ei ole mitään muutoksia viime kaudesta, mutta kertauksen vuoksi. Sen jälkeen nopeasti kauden ennakkoasetelmista sana ja lopuksi joukkue kerrallaan. 

Sarjasysteemit 

Naisten Superpesiksessä pelaa ensi kaudella 12 joukkuetta. Viime vuodelta Pöytyän Urheilijat tippuivat takaisin Ykköspesikseen ja Haminan Palloilijat nousivat Superpesikseen. Pelataan kaksinkertainen sarja ja kaksi lisäottelua ennalta määrättyjen parien mukaisesti, jotka löytyvät Superpesiksen sivuilta. Pudotuspelit toimivat samalla systeemillä kuin viime vuonna, 1–8 pelaavat vastakkain ja niin edelleen. Kotietu luonnollisesti paremmin sijoittuneella. Välierissä kohtaavat runkosarjassa korkeimmalle sijoittunut jatkoonpääsijä kohtaa heikoiten sijoittuneen ja kaksi muuta joukkuetta muodostavat toisen parin. Välierät paras viidestä. Kotietu paremmin sijoittuneella. Voittajat finaaliin, häviäjät pronssiotteluun. Finaali paras viidestä, pronssiottelu paras kolmesta. Kotiedut paremmin sijoittuneilla. Runkosarjan viimeinen ja toiseksi viimeinen pelaavat paras viidestä sarjan, voittaja jatkaa karsintoihin Ykköspesiksen joukkuetta vastaan ja häviäjä putoaa suoraan. 

Ennakkoasetelma 

Porin Pesäkarhut, Jyväskylän Kirittäret ja Manse PP ovat suurimmat mestaruussuosikit, perässä tulevat Lapua ja Seinäjoki, näin oli myös viime vuonna, mutta siitä poiketen, uusi haastaja on mahdollisesti nousemassa, paljon junioripuolella mitaleja kahminut Rauman Fera on ehkä viimein menestymässä myös aikuisten puolella. Häntäpäässä taas sarjapaikan säilyttämisestä kamppailee Haminan lisäksi Roihuttaret Helsingistä. 

12. Haminan Palloilijat 

Sarjajumboksi veikkaan Haminan palloilijoita. Sarjanousija, jolla tulee olemaan vaikeaa säilyttää sarjapaikkansa. Joukkue vahvistui hieman viime vuodelta, Senna Surakka siirtyi Joensuusta ja Terhi Värri Pöytyältä. Heitä ja muutamaa muuta lukuun ottamatta joukkue koostuu paljon omista kasvateista, joilla ei ole aiempaa kokemusta Superpesistasolta. Tämä voi muodostua ongelmaksi, koska  

Arvio: Sarjapaikan säilyttäminen tulee olemaan tiukassa. Toisaalta Vallikenttä ei ole koskaan ollut helpoin vieraskenttä, joka Haminan pitää hyödyntää. Putoamista vastaan: sijat 11–12 


11. Kempeleen Kiri 

Viimeistä edeltävälle sijalle veikkaan Kempeleen Kiriä, viime vuonna joukkue pääsi puolivälieriin asti. Joukkue sai kuitenkin uuden pelinjohtajan ja uusi pelinjohtaja yhdistettynä viime vuodesta heikentyneeseen joukkueeseen ei lupaa hyvää tälle kaudelle, mutta muutaman kokeneen pelaajan, kuten Roosa Törmäsen ja Emmi Särkiojan varaan on hyvä rakentaa. Joukkue on kuitenkin päällepäin katsottuna nuori ja kokemusta löytyy vähän. Ensi kausi riippuu pitkälti siitä, miten uusi pelinjohtaja Jarkko Hattara saa joukkueensa pelaamaan. 

Arvio: Sarjapaikan säilyttäminen ensisijainen tehtävä, pudotuspelipaikasta voi toki unelmoida. Putoamista vastaan: sijat 10–12 


10. Roihuttaret, Helsinki 

Sijalle 10 veikkaan Roihuttaria Helsingistä. Viime vuonna oli tavoite puolivälierissä, mutta joukkue löytyi kuitenkin pudotuskarsinnoista, joista se juuri ja juuri selvisi ja säilytti sarjapaikkansa. Joukkue menetyksistä merkittävimmät oli tärkeässä roolissa lukkarina toiminut Lotta Nummikari ja Vilma Haapala, jotka molemmat lähtivät Hyvinkäälle. Myös Kirittärien kasvatti Aino Vapaavuori palasi takaisin Jyväskylään. Tilalla tuli Hyvinkäältä Emmi Hannuniemi ja Vilma Mäkelä. Sen lisäksi hopea Mansessa voittanut Roihun oma kasvatti Ella Reiman palaa. Liuta Ykköspesiksessä menestyneitä pelaajia tulee myös joukkueeseen. Nummikaren menetys oli kova myös lyöntipuolella, koska hän löi ison osan juoksuista viime kaudella ja juoksujen lyömisestä voi tulla kompastuskivi kesää ajatellen. 

Arvio: Pudotuspelit eivät ole poissuljettuja, mutta epätodennäköisiä. Putoamista vastaan, mutta pudotuspelipaikka jos kaikki menee nappiin, on saavutettavissa: sijat 8–11 


9. Tahkon Leidit 

Ensimmäisen pudotuspelien ulkopuolelle jääväksi joukkueeksi veikkaan Tahkon leidejä, Hyvinkäältä. Viime vuonna Tahko oli puolivälierissä, mutta putosi siellä heti ensimmäisellä kierroksella, lopulta hopeaa voittaneelle Manse PP Tampereelta. Täksi kaudeksi joukkue menetti lukkarinsa Emma Hannuniemen Roihuttariin ja muutaman muunkin, kuten Eveliina Rantosen, joka lähti Kirittäriin, mutta yleisesti ottaen joukkue pysyi hyvin kasassa, moni viime kauden avainpelaajista jatkaa ja joukkue myös vahvistui Joensuusta tulleella Pinja Arbeliuksella, joka on myös Suomen mestari Porin Pesäkarhujen vuosilta sekä Roihuttarista tulevalla Itä-Länsi tason lukkarilla Lotta Nummikarilla. 

Arvio: Sarjapaikan suhteen ei pitäisi olla vaaraa, mutta pudotuspelit voivat myös jäädä haaveeksi. Pudotuspelipaikka realistinen, mutta kaiken pitää mennä nappiin: Sijat 8–10 


8. Mailattaret, Vaasa 

Viimeiseksi pudotuspeli joukkueeksi veikkaan Mailattaria Vaasasta. Viime vuonna sinne jo päästiin, mutta putosi heti puolivälierissä lopulta pronssia voittanutta Poria vastaan. Joukkue koki menetyksiä, tärkeimpänä Manseen lähtenyt lukkari Venla Tanhua ja Henna Suominen, joka lähti Raumalle. Joukkue kuitenkin myös vahvistui viime kaudesta, kun Iina Valkeejärvi siirtyi Hyvinkäältä ja Ella Mäkelä Kirittäristä, Suomen mestaruuden voittaneesta joukkueesta. Sen lisäksi joukkueeseen siirtyi Ykköspesikseen tippuneesta Pöytyän Urheilijoista uusi lukkari Veera Tyynelä ja Minttu Reunanen. Venla Tanhuan paikkaa ei ole helppo täyttää, mutta siinä on onnistuttava, jos Vaasa haluaa kesällä pärjätä. 

Arvio: Pudotuspelipaikka tulee olemaan kovan työn takana, mutta jos kaikki menee niin kuin pitää, se on saavutettavissa. Sijat 7–9 


7. Joensuun Maila 

Sijalle seitsemän veikkaan Joensuun Mailaa, joukkue pysyi hyvin kasassa viime vuodelta ja Joensuussa on naistenkin joukkueeseen aloitettu panostamaan entistä enemmän. Lähtijöistä merkittävimmät olivat Senna Surakka, joka lähti Haminaan, Liinu Turpela, joka palasi Seinäjoelle ja Hyvinkäälle lähtenyt Pinja Arbelius. Tärkeimmät avainpelaajat, kuten kapteeni Marianne Roiha, etenijä Johanna Pirskainen ja lukkarina toiminut Veera Tyynelä jatkavat. Uusina vahvistuksina seuraan liittyi omia kasvatteja sekä Kempeleestä siirtyvä Maria Kaakinen. Panostus myös naisten joukkueeseen voi näkyä pudotuspelipaikkana jo tänä vuonna, mutta jos ei vielä tänä vuonna, niin ainakin lähitulevaisuudessa. 

Arvio: Pudotuspelipaikka on viime vuoden karvaan pettymyksen jälkeen saavutettavissa, mutta tulee olemaan tiukassa. Sijat 7–9 


6. Rauman Fera 

Sijalle kuusi veikkaan Rauman Feraa. Fera oli viime vuonnakin sijalla 6 ja puolivälierissä, mutta siellä kävi kylmästi mestaruuden voittanutta Kirittäriä vastaan. Joukkue kuitenkin vahvistui viime vuodesta merkittävästi, kun hopeaa Mansessa saavuttanut Jasmin Andreasen palaa takaisin ja Vaasassa viime kauden pelannut, myös Mansessa Suomen mestaruuden aikoinaan voittanut Henna Suominen palaa kasvattajaseuraansa takaisin. Viime kauden Pöytyällä ja sitä ennen Mansessa pelannut Aurora Frantsila siirtyi myös Raumalle. Muutenkin Feran junioripuolella on tehty hyvää työtä ja mitaleja on tullut, niin C-tytöissä, kuin B-tytöissä. Tämä menestys ei kuitenkaan ole aikuisten sarjoissa näkynyt, mutta ehkä tällä kaudella viimein. Lupaavat juniorit, kuten lukkari Ilona Hakoniemi ja Rosendahlin siskokset ovat pelanneet Superissa jo pari kautta. Nyt voisi olla viimein Feran aika menestyä myös aikuisten sarjoissa. 

Arvio: Vahva joukkue kasassa, pudotuspelipaikan pitäisi olla varma, mutta kuinka pitkälle mennään, riippuu siitä, miten uusi pelinjohtaja saa joukkueen pelaamaan. Pudotuspelipaikka itsestäänselvyys, mutta vio olla jotain parempaakin: 8–5 

5. Seinäjoen Mailajussit 

Sijalle viisi veikkaan Seinäjoen Mailajusseja. Viime vuonna se haastoi Lapuaa puolivälierissä kunnolla ja onnistui voittamaan yhden ottelun, mutta se ei riittänyt jatkoon. Joukkue sai vahvan paluumuuttajan, kun Liinu Turpela palaa Joensuusta. Sen lisäksi myös Porissa viime kaudella pelannut Riina Korkiamäki liittyy joukkueeseen. Sen lisäksi lupaava juniori, Jenni Matola saapuu Ylivieskasta. ´Suurin osa viime kauden avainpelaajista jatkaa esim. kotiuttajajokeri Aino-Kaisa Mantere, lukkari Johanna Karjanlahti sekä Emma Sallinen, vain muutaman mainitakseni. Lähtijöistä merkittävin oli Anu Viita o.s. Kiviharju. Mailajussien B-tytöt voittivat tyttöjen superpesiksen hallimestaruuden, joka lupaa hyvää myös naisten joukkueelle sen suhteen, minkä tasoisia junioreita voidaan nostaa Superpesikseen. 

Arvio: Pudotuspelipaikan pitäisi olla varma, mutta jonkin pitää mennä paremmin, jotta viime vuosien katkerat puolivälierätappiot voidaan välttää. Pudotuspeleihin heittämällä, mutta kuinka pitkälle siellä? Sijat: 4–6 


4. Manse PP 

Runkosarjan neljännelle sijalle veikkaan Tampereen Manse PP. Viime vuoden hopeajoukkue. Joukkue kuitenkin menetti monta kovan luokan pelaajaa, kun lukkari Senni Sallinen, kärkietenijä Henna Peltokangas, vaihtolyöntitaituri Kirsi Ala-Lipasti ja ulkokentän velho Anna Hemmilä lopettivat. Myös jo eläkkeeltä takaisin hälytetty Elli Kattelus lopetti. Sen lisäksi Jasmin Andreasen palasi takaisin Raumalle ja Ella Reiman palasi takaisin Roihuun. Myös pelinjohto vaihtui, kun Jari Cavernelis ei jatka viuhkassa, hänen tilalle nousee viime kaudella kakkospelinjohtajana toiminut Antti Vihtkari. Manse hankki muutaman lupaavan pelaajan. Sallisen paikalle lukkariksi saapui Vaasasta Venla Tanhua ja Mansen B-tyttöihin siirtynyt Maija Vastamäki pelasi myös muutaman pelin talvella lukkarina, joten sille tontille on pelaajia. Kirittäristä, Suomen mestaruuden voittaneesta joukkueesta, saapui Ella Korpela. Essi Kivelä saapui Lappajärveltä, Siiri Laine Hyvinkäältä ja Kiira Kautto Porista. Vuoden jokeriksi ja ensimmäisen naisena 100 lyödyn rajan ylittänyt Siri Eskola jatkaa, joka on tärkeä asia ensi kautta ajatellen. Etukentän ilopilleri ja tuulen nopea Saaga-Angelia Raudasoja jatkaa, joka on myös hyvä asia. 

Arvio: Viime kauden hopeamitalin kirkastaminen ei tällä joukkueella ole täysin poissuljettu, mutta ei mahdotonta. Sijat 1–4  


3. Lapuan Virkiä 

Sijalle kolme veikkaan viime vuonna pronssiottelussa hävinnyttä Lapuan Virkiää. Kokenut Emmi Laine oli ainoa merkittävä menetys viime vuodelta, kun hän päätti lopettaa uransa. Muuten viime vuoden joukkue pysyi hyvin kasassa. Tärkeimmät pelaajat, kuten lukkari Anni Heikkilä ja yksi kaikkien aikojen kotiuttajajokereista, Janette Lepistö jatkavat, vain muutaman mainitakseni. Sen lisäksi muutama lupaava juniori kiinnitettiin harjoittelurinkiin. Viime kauden pelinjohtaja Tero Viinamäki ei jatka, vaan hänen tilalle hankittiin Lappajärven Ykköspesisjoukkueen, Lavettarien pelinjohtaja, Matti Larikka. Joukkueen materiaali ei kuitenkaan vahvistunut niin paljoa, että se olisi riittänyt Jyväskylän ohitse. 

Arvio: Saumat on jopa mestaruuteen, jos joukkue saa pelinsä toimimaan. Sijat 1–4 


2. Jyväskylän Kirittäret 

Sijalle kaksi veikkaan viime vuonna Suomen mestaruuden voittanutta Jyväskylän Kirittäriä. Joukkue menetti Ella Korpelan Manseen ja Ella Mäkelän Vaasaan. Sen lisäksi kaksi pitkän linjan pelaajaa, monipuolinen Emma Körkkö ja Susanne Ojaniemi lopettivat pitkän uransa mestaruuteen. Tilalle Kirittäret sai Roihtuttarista tulevan paluumuuttaja Aino Vapaavuoren ja Hyvinkäältä parin vuoden tauon jälkeen palaavan Eveliina Rantosen. Jyväskylän Ykköspesisjoukkueesta rinkiin nostettiin Julia Pasanen ja Fanni Käyrä. Menetyksistä huolimatta moni tärkeistä pelaajista jatkaa. Viime kaudella vuoden lukkariksi valittu Mari Mantsinen jatkaa samoin jatkaa kultaisen räpylän (pelaajien valitsema paras ulkopelaaja) palkinnon voittanut Eeva Mäki-Maukola. Pelinjohtajan jatkaa viime vuodelta Mattias Kitola, joka hyppäsi kesken kauden puikkoihin viime vuonna. Joukkue sai siis tarpeeksi hyvin täytettyä Emma Körkön ja Susanne Ojaniemen saappaat, vaikka heidän tasoisia pelaajia ei voi noin vain korvata. 

Arvio: Mestaruuden uusimen ei olisi mahdottomuus menetyksistä huolimatta. Sijat 1–4  


1. Porin Pesäkarhut 

Runkosarjan voittajaksi veikkaa Porin Pesäkarhuja, viime vuoden pronssimitalisteja. Toisin kuin heidän pahimmat kilpailijat, Pori ei menettänyt isoa osaa kovimmista pelaajistaan. Mari-Ann Lehtinen ei jatka, Kiira Kautto siirtyi Tampereelle, Riina Korkiamäki Seinäjoen Mailajusseihin. Kapteeni ja tärkeässä roolissa kotiuttajan toiminut Susanna Puisto on ainoa iso menetys, hän lopetti hienon uransa. Tärkeimmät pelaajat kuitenkin kaikki jatkavat, lukkari Minttu Vettenranta, nopeajalkainen etukenttäpelaaja Ida Lähde, tuulennopea koppari Henna Juka. Uusina vahvistuksina saapui Kempeleen Kiristä Annika Linna, jonka sisko pelasi Porissa jo valmiiksi. Sen lisäksi liuta lupaavia junioreita liittyi Porin harjoitusrinkiin. 

Arvio: Tällä porukalla on hyvät mahdollisuudet tänä vuonna kirkastaa mitali viime kaudesta, koska joukkue vahvistui paljon ja pahimmat kilpailijat heikentyivät. Sijat 1–4  

Tästä saadaan hyvin mielenkiintoinen pesiskesä, tutut kärkijoukkueet, mutta uusi potentiaalinen haastaja Raumalta. Kaikkeen tähän saadaan vastaus, kun kausi alkaa tänään! Miesten Superpesis alkoi jo eilen ja jos jostain syystä et lukenut ennakkoani siitä sarjasta, käy lukemassa se tästä

Teksti: Joshua Hietala 20NA
Artikkelin pääkuva: Juuso Koro

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *