Analyysi: Tuplamestaruus Tampereelle ei missään kohtaa ollut kuin unelma, mutta nyt se ainakin on muuttumassa painajaiseksi 

Superpesiksen juhlavuoden huipentuma eli finaalisarjat ovat käynnissä parhaillaan. Sarjojen kaksi ensimmäistä ottelua pelattiin viime viikonloppuna ja niin kuin aina ennen, finaalit pelataan vain viikonloppuisin, koska pimeä tulee niin aikaisin pelit joudutaan aloittamaan aikaisin. Se taas ei ole arkisin mahdollista tai siinä ei ainakaan ole mitään järkeä, koska ihmisillä loppuu työt yleensä niin myöhään ja peleihin halutaan myös katsojia. 

Miksi Manse konttaa finaaleissa, kerro ensin mistä naisten huono menestys johtuu? Sarja on 0–2 Kirittärille, vaikka Mansella oli kotietu, oli runkosarjan voittaja ja mitä kaikkea. 

Naisten huono menestys johtuu kahdesta seikasta. Ensimmäisen pitää ottaa huomioon, että Kirittäret koostuu kuitenkin kokeneista, paljon voittaneista ja kaiken nähneistä pelaajista. He ovat onnistuneet kovissa paikoissa ja heidän päätä ei kylmää pelata näissä peleissä. Kirittärien jäätävän kovaan ulkopeliin ei Manse saanut murrettua kahdessa ensimmäisessä finaalissa, tämä yhdistettynä muutamaan hyvään lyöntiin, joihin Mansen ulkokenttä ei pystynyt vastaamaan, ei yllätä, että sarja on tässä tilanteessa. Toinen seikka on Mansen vaikeudet sekä mailan varressa, että ulkokentällä. Missään kohtaa Manse ei ole saanut lyöntipeliänsä toimimaan ja läpilyönnit ovat Siri Eskolan kunnaria lukuun ottamatta loistaneet poissaolollaan. Mansen 2. pelinjohtajan ja ulkopelinjohtajan Antti Vihtkarin ottama ottelurangaistus ei ainakaan auttanut asiaan, sen lisäksi lukkariasiat ovat myös vinksallaan. 

Onko tästä vielä mahdollista nousta? 

On, mutta se on erittäin epätodennäköistä. Manse voi saada yksittäisen voiton ja se olisi myös toivottavaa, mutta mestaruutta Manse ei ilman ihmettä tule voittamaan. Ensimmäinen asia olisi saada ulkopeli toimimaan. Kirittärien läpilyönnit pitäisi estää ja lukkariongelma ratkaistua. Lyöntipeli kaipaisi myös pientä piristystä ja muutamaa läpilyöntiä ainakin kaivattaisiin. Sitten myös Mansen kannalta olisi hyvä, jos Vihtkari olisi vapaa ottelurangaistuksesta seuraavaan peliin, eikä hän olisi törttöilyt toimitsijakieltoa myös seuraavaan peliin, se on tällä hetkellä kurinpidon käsiteltävänä. Luovuttaa ei saa, eikä sitä varmasti kukaan ole tekemässä, mutta todennäköisyydet ovat Mansea vastaan. 

Entä miesten puolella, miksi sarja on 2–0 Vimpelille? Mansehan on saanut ratkaistua ainakin joitain ongelmia, joita nostit esille?  

Manse sai ratkaistua yhden ongelman, mutta tilalle nousi kaksi muuta. Etenijöitä on saatu kentälle paremmin kuin mitä runkosarja ja välierät antoivat odottaa, mutta Mansen lyöjillä on ollut ruuti märkää. Onnistumisia ei ole tullut nimeksikään ja toisessa finaalissa Manse löi yhden juoksun koko pelissä. Toinen ongelma on yleinen epävarmuus kaikessa toiminnassa. Mansella pelaa muutamakin pelaaja ensimmäistä kertaa finaalisarjoja, mutta vika ei ole pelkästään heissä, koska kokeneemmillakin pelaajilla on ollut yllättäviä vaikeuksia, sekä räpylä kädessä, että mailan varressa. Tietysti pitää antaa myös tunnustusta Vimpelin ulkokentälle, joka on ensimmäistä finaalisarjaansa pelaavaa lukkaria Teemu Kinnusta myöten pelannut loistavasti. Samalla Vimpelin lyöjien ruuti on ollut kuivaa. Vimpelin lyöjistä Jukka-Pekka Vainionpää on lyönyt nyt kahdessa finaalissa 7 juoksua 9 yrityksestä ja Janne Mäkelä huolimatta toisen finaalin mustasta päivästä on lyönyt 2/8. Vertailuna Mansen lyöjiin ero on huima. Mansen lyöjistä Perttu Ruuska löi lauantain ensimmäisessä finaalissa 2/5 ja sunnuntain toisessa finaalissa 0/3. Puputti löi sunnuntaina Mansen ainoan lyömällä tulleen juoksun ja Juha Puhtimäki jäi sunnuntaina Ruuskan tavoin nollille, vaikka löi lauantaina sentään 2/5. 

Onko tästä vielä mahdollista nousta? 

Haluaisin sanoa, että on ja tästä olen myös varma, että Mansea ei ole vielä lyöty. Manse on alisuorittanut molemmissa finaaleissa, jos Manse saisi vain koneensa käyntiin, niin sarja ei missään nimessä ole vielä taputeltu. Mansen kokeneiden pelaajien pitää siis nostaa tasoaan, jos mestaruudesta halutaan vielä tosissaan taistella. Mansessa mestaruuden suhteen ei kuitenkaan ole vielä luovutettu, siitä olen varma. Tietääkseni koskaan ei ole mestaruuteen noustu kahden tappion takaa-ajoasemasta, enkä sano, että se tulisi tapahtumaan nytkään, mutta mahdollisuudet on olemassa, siitä olen varma. Kuinka todennäköistä se on, ei kovin todennäköistä, mutta ei täysin poissuljettua. 

Onko katsojia kuitenkin ollut niin paljon kuin olit toivonut? Miten ottelutapahtumien järjestelyt ovat erityisesti Kaupissa onnistuneet? 

Naisten ensimmäisessä finaalissa Kaupissa ainakin oli enemmän kuin mitä on aikaisemmin ollut Mansen naisten pudotuspeleissä, ei siltikään mitään päätähuimaavia lukuja, mutta kuitenkin edes jotain. Olin itse kyseisessä ottelussa takarajatuomari ja täytyy sanoa, että eron 3. välierään, jossa olin myös takarajatuomarina, sen huomasi. Ottelutapahtumien järjestelyt ovat naisten peleissä onnistuneet hyvin. 

Miesten peleissä taas välierien aikana nousi tiettyjä ongelmia esiin, joista en aio tässä puhua sen enempää, mutta sieltä on katsojia poistettua ja asiattomia huutoja tullut puolin ja toisin. En itse päässyt toiseen finaaliin paikan päälle, koska olin viheltämässä Poikien Ykköspesiksen pronssiottelua Hämeenkyrössä, mutta ainakin siellä oli ennätysyleisö 2826 ja en ainakaan kuullut mistään lähteistä, että siellä olisi jotain mennyt isosti pieleen. 

 

Kuva minusta, kun vielä pelasin.

Teksti: Joshua Hietala – manselainen tuomari, innokas pesäpallon seuraaja ja vähän muutakin 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *