Kaikkien aikojen alennusmyynti

“Tarpeellista tavaraa” on yhdysvaltalaisen kauhukirjailijan Stephen Kingin vuonna 1991 julkaisema romaani, joka kertoo Castle Rockin pikkukaupunkiin saapuvasta mystisestä antiikkiliikkeestä. Asukkaat hullaantuvat hetkessä kauppaan, mistä jokainen pystyy ostamaan unelmiensa esineen. 

Kirjan tapahtumapaikkana toimii Castle Rockin pikkukaupunki, mihin moni muukin Kingin tarina on sijoittunut. Alun perin King kirjoitti “Tarpeellisen tavaran” tarkoituksenaan tehdä siitä “viimeinen Castle Rockin tarina”, vaikka kauhun mestari onkin jälkeenpäin palannut Mainen idylliseen pikkukaupunkiin.  

Kirjan alussa kaupungin keskustaan ilmestyy kuin tyhjästä uusi antiikkiliike nimeltään “Tarpeellista tavaraa”. Sana leviää nopeasti pienessä yhteisössä, ja ihmiset alkavat kiinnostumaan myymälästä. Aluksi asukkaat kursailevat tapansa mukaan, eikä kukaan uskalla käydä liikkeessä ensimmäisenä. Lopulta he kuitenkin rohkaistuvat, ja näin he yksi kerrallaan tutustuvat myymälän hurmaavaan omistajaan Leland Gauntiin. Gauntista tulee nopeasti suosittu yhteisön jäsen, sillä hänen varastostaan löytyy aina asiakkaan haluamat tavarat. Kaiken kukkuraksi ne ovat myytävänä vastineeksi pienestä hinnasta ja toiselle kaupunkilaiselle tehtävästä viattomasta pilasta. Hyvistä kaupoista huolimatta myymälässä asioivat ihmiset tuntevat olonsa selittämättömän epämukavaksi Gauntin läheisyydessä, mutta epäilyksen tunteet jäävät usein toiseksi ostamisen euforialle. Epäilyksien osoittautuessa todeksi on kuitenkin jo liian myöhäistä, ja lopulta Gaunt kiertää koko kylän asukkaat pikkusormensa ympärille. Tai niin hän ainakin luulee. 

Tapahtumat kuvataan minäkertojan näkökulmasta, ja kirjassa seurataan vuorotellen melkein kolmeakymmentä eri hahmoa. Päähenkilö on henkilökohtaisen menetyksen koettelema Castle Rockin šeriffi Alan Pangborn. Tämän naisystävä Patricia “Polly” Chalmers, kauppias Leland Gaunt ja muutama muu nähdään keskeisissä sivurooleissa. Romaanin suurin vahvuus onkin sen valtava hahmokaarti. Vaikka hahmojen määrä voi kuulostaa liian suurelta, onnistuu King hämmästyttävästi – paria vikatikkiä lukuun ottamatta – puhaltamaan jokaiseen hahmoon ainutlaatuisen hengen. Sen lisäksi hän luo hahmojen välille niin aidot ja voimakkaat suhteet, että he alkavat tuntua aivan oikeilta ja itsenäisiltä ihmisolennoilta. “Tarpeellisen tavaran” henkilöt saavat Castle Rockin tuntumaan aidolta pikkukaupungilta, mikä elää ja hengittää lukijan mielessä vielä pitkään kirjan lukemisen jälkeen. Moni kirjailija osaa kirjoittaa loistavia hahmoja, mutta harva saa ne tuntumaan yhtä inhimillisiltä kuin King.  

 

King lyö monta kärpästä yhdellä iskulla: kerää uusia lukijoita, säilyttää vanhat fanit sekä sementoi asemansa yhtenä länsimaisen kirjallisuushistorian parhaista proosakirjailijoista.

 

Stephen King on luonut kirjoistaan universumin, missä hän sijoittaa useita romaaneja ja novelleja samoihin tapahtumaympäristöihin. “Tarpeellista tavaraa” ei poikkea tästä kaavasta, vaan se on yksi kolmestatoista Castle Rockin tarinasta. Henkilökohtaisesti olen hyvin tuore King-fani, ja “Tarpeellista tavaraa” oli vasta toinen lukemani romaani kyseiseltä kirjailijalta. Mr. King on kuitenkin onnistunut jo koukuttamaan minut kirjauniversumiinsa. Jokainen hänen romaaninsa, novellinsa sekä elokuvansa liittyy toisiinsa, ja Kingin tuotanto on täynnä viittauksia hänen aiempiin kirjoihinsa. Tarinoiden verkosto kutkuttaa uutta lukijaa ja kannustaa lukemaan muitakin Kingin kirjoja, mutta palkitsee myös samanaikaisesti vanhat fanit, joille King iskee säännöllisesti silmää kertomuksissaan. Näin King lyö monta kärpästä yhdellä iskulla: kerää uusia lukijoita, säilyttää vanhat fanit sekä sementoi asemansa yhtenä länsimaisen kirjallisuushistorian parhaista proosakirjailijoista. 

“Tarpeellista tavaraa” on siis ehdottomasti lukijan ajan väärti. Yli 30 vuotta sitten kirjoitettu kirja on ikivihreä klassikko, joka on nykypäivänkin standardeilla vauhdikas, jännittävä sekä loistavasti kirjoitettu romaani. Se kyseenalaistaa materialistisen omistamisen tärkeyden ja kehottaa keskittymään tavaran sijasta ihmissuhteiden varjelemiseen. Lievän kauhun ansiosta tästä kirjasta on hyvä aloittaa, vaikka kauhukirjallisuuden lukeminen tuntuisi epämiellyttävältä ajatukselta. Kauhun konkareille kirja tarjoaa roppakaupalla viittauksia Kingin muuhun tuotantoon. Käykäähän siis nappaamassa tämä tiiliskivi kokoelmiinne lähimmästä kirjastosta tai divarista! 

 

Teksti: Eino Nevalainen 20C

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *