Kansainvälistyminen avaa ovia – haastattelussa Joalin Loukamaa ja Peter Vestbacka

Yhä useampi nuori suuntaa ulkomaille, opiskelemaan, tekemään töitä tai kokemaan maailmaa reissaten. Kokemukset ovat ainutkertaisia, eikä niitä usein voi mitata rahassa. Globalisaation ollessa nousukiidossa on kuitenkin välillä hyvä pysähtyä miettimään, mitä kansainvälisyys merkitsee elämässä ja mitä mahdollisuuksia se avaa. 

 

Juuri tätä pohdittiin Tampereella torstaina 21.1.2021 järjestetyssä paneelikeskustelussa From Home to Beyond Abroad, jonka tavoitteena oli inspiroida ja rohkaista nuoria kansainvälistymään. Panelisteina toimivat vaihtarijakson kokeneet nuoret sekä kansainvälisen pop-yhtyeen Now Unitedin jäsen Joalin Loukamaa ja opetuksen kansainvälistämisen parissa työskennellyt Peter Vesterbacka. Saimme mahdollisuuden haastatella kiireistä kaksikkoa juuri ennen paneelikeskustelua ja selvitimme, miksi kansainvälisyydestä pitäisi heidän mielestään puhua enemmän.

Kysyttäessä miksi parivaljakko on tullut paikalle puhumaan juuri lukiolaisille Peter kommentoi: ”On mahtavaa puhua nuorten kanssa, sillä on tärkeää, että juuri heille puhutaan kansainvälisyydestä ja sen tärkeydestä varsinkin omien kokemusten kautta. Elämme maailmassa, joka on koko ajan avoimempi, ja suosittelenkin ottamaan siitä kaiken irti jo nuorena.”

Joalin nyökkää myöntyvästi ja toteaa: ”Olen asunut suuren osan elämästäni ulkomailla ja olen kiitollinen siitä, että äitini päätti lähteä aikoinaan Suomesta. Olen täällä, koska tuntuu siltä, että on helpompi samaistua henkilöön, joka on omaa ikäluokkaa. Toivon tuovani keskusteluun nuorten näkökulmaa ja rohkaisevan nuoria uskomaan siihen, että kansainvälistyminen ei ole mahdollista vain aikuisille. Mielestäni on hullua unelmoida nykypäivänä pieniä. Ihmiset, varsinkaan nuoret, eivät unelmoi tarpeeksi rohkeasti, eivätkä tavoitteet ole tarpeeksi korkealla. Toivon, että pääsemme tänään avaamaan sitä…”

”Pakko tarttua heti tuohon”, Peter keskeyttää, ”En voisi olla enempää samaa mieltä! Pyrin itsekin rohkaisemaan juuri siihen, että ajattelee suuresti. Melkein kaikki on mahdollista, vain hyvin pieni osuus kokonaisuudesta on ikinä mahdotonta. On turhaa itse rajoittaa omia mahdollisuuksia, koska totta kai voi tehdä mitä vaan. Juuri nuorena pitäisi nähdä, ettei ole mitään syytä olla sanomatta ’Miksi ei?’. Jos haluat muuttaa Meksikoon, kuten Joalin, tai ihan minne päin maailmaa tahansa niin sen kuin menet. Se ei ole ongelma ja tulet kyllä pärjäämään.”

”Kansainvälistyminen avaa niin monia ovia. Kontaktit, joita saat ja asiat, joita opit ja ymmärrät, kun lähdet pois kotikylästäsi, auttavat todella paljon myöhemmin elämässä,” Joalin lisää.


Kansainvälisyys on luonnollinen olotila

Kysyttäessä kansainvälisyyden tärkeydestä elämässä Peter naurahtaa: ”Kysymyksenä tuo on minulle sama kuin joltakulta muulta kysyisi ’Mikä on merkitys ilmalla, jota hengität?’. Se on niin itsestään selvä itselle. Tämä on maailma, totta kai se on kansainvälinen, ei ole muuta vaihtoehtoa. Se on luonnollinen olotila.”

”Mulla on sama fiilis,” Joalin vakuuttaa. ”Totta kai maailmassa on monia erilaisia maita, mutta itse kun on kasvanut siihen uskoon, että meillä on tämä yksi maapallo, jolla kaikki elämme, tähtää urallakin koko maailmalle, eikä vain yhteen maahan.”

”Just näin!” Peter huudahtaa. ”Jos me zoomataan ulospäin ja katsotaan maapalloa, niin silloinhan siinä ei näy rajoja. Sama juttu siinä, kun miettii mitä voi elämänsä aikana tehdä: ei ole mitään rajoja, totta kai voi tehdä mitä vaan. Yleensä rajat tulevat omista uskomuksista ja luuloistamme; niitä rajoituksia ei oikeasti ole missään muualla kuin meidän päässämme. Se on tärkeää. Toimin itse joka puolella palloa ja olen oppinut sanomaan; ’hei, ihan samanlaisia ihmiset ovat täälläkin. Ne syövät samaa aamupalaa ja elävät samanlaista elämää, ei siinä ole mitään erityistä. Oli sitten Suomesta tai Angolasta, niin sama juttu!'”

 

Teksti: Rosa Linke 19KA ja Pihla Pantsu 19KB

Kuva: Anna Mäkilä 19E

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *