Johannes Anyuru: He hukkuvat äitiensä kyyneliin
303 s.
S&S, 2018
Kääntäjä: Outi Menna
Johannes Anyurun romaani He hukkuvat äitiensä kyyneliin on dystopinen kuvaus Ruotsista, jossa ulkomaalaisten arvot ovat poljettavissa. Kansalaisten tulee hyväksyä eurooppalaiset arvot eli allekirjoittaa kansalaissopimus tai muuten tulee menettäneeksi kansalaisoikeutensa iäksi. Teoksessa käsitellään muukalaisuutta, terrorismia ja islamismia sekä sitä, miltä tuntuu elää valtiossa, jossa ei tule hyväksytyksi, eikä koskaan saavuta tasavertaista asemaa kansalaisena. Kirjassa esiintyvät teemat ovat osa maailmaa ja monien valtioiden pinnan alla kytee paljon tyytymättömyyttä, joka voi johtaa hirmutekoihin.
”Me oltiin oltu Ruotsin kuollutta ihoa ja liian pitkiksi kasvaneita kynsiä.”
Teoksessa tapahtumat pyörivät oikeuspsykatriseen sairaalaan suljetun tytön ympärillä, joka väittää tulleensa tulevaisuudesta. Asiakirjojen mukaan tyttö on belgialainen Annika Isagel. Tulevaisuuden Ruotsissa, josta tyttö uskoo tulleensa, kansalaisoikeutensa menettäneet ovat suljettuna Kaningård-nimiselle alueelle, jossa turvaluokituksen perusteella he asuvat huonoissa tai vielä huonommissa oloissa, ja lopulta heitä odottaa väistämätön kohtalo.
Teos on moniääninen, ja sen juoni punoutuu yhteen epäonnisten kertojien tuumasta. Tapahtumat alkavat Hondon sarjakuvakauppaan kohdistetusta terrori-iskusta. Kuitenkaan tapahtumien kulku ei etene suoraviivaisesti, jonka myötä tarina pitää mukanaan viimeisille sivuille asti. Vasta teoksen lopuilla lukijalle avautuu vastauksia tapahtumista, jotka ovat aikaisemin jääneet pimentoon.
Romaani on osaltaan tuskallinen sekä yksityiskohtiensa valossa häiritsevä teos, joka toimii viimeisen hätähuudon keinoin herättäen ajatuksia inhimillisemmän tulevaisuuden puolesta, jossa kaikilla tulisi olla yhtäläinen oikeus elämään. Tasa-arvoisen tulevaisuuden rakentaminen on aloitettava nyt, eikä jätettävä seuraavien sukupolvien murheeksi.
Minulle Anyurun teos ei ollut varsinainen mestariteos, jollaiseksi se on Ruotsissa esitetty. Moniäänisyys luo tarinaan eräänlaista levottomuutta ja hieman epäselvyyttä. Kuitenkin teos on rakennettu mielenkiintoisella tavalla, ja se pitää mukanaan loppuun saakka. Teos on silmiä avaava lukukokemus, ja se kuvaa fiktion voimin mahdollisia ongelmia, joita voi todellisuudessa kohdata, jopa Suomessa.
Teksti: Katriina Kuusisto
