TTT:n Tämä on ryöstö! on epäonnistumisten ilotulitus

Tampereen Työväen teatterin uutuuskomedia Tämä on ryöstö! osaa yllättää. Vuonna 2016 Lontoossa ensi-iltansa saanut Tommi Auvisen ohjaama farssi kertoo ryöstöstä, jossa kaikki ei mene niin kuin Strömsössä – tai oikeastaan juuri mikään. Vaikka näytelmä on uusi, sijoittuu se Mikko Koivusalon suomennoksessa Tampereelle vuoteen 1958. 

Sellissä istuva Kaitsu (Tommi Raitolehto) suunnittelee vankilapakoa tarkoituksenaan varastaa vastikään kaupunkiin Unkarista tuotu suuri timantti. Sanan levitessä Kaitsun pakomatkalle mukaan on lähdössä niin muut vangit kuin vanginvartijatkin, mutta useiden sattumusten kautta pakoon pääsevät vain Kaitsu ja hieman vajaaälyinen vanginvartija Isto (Samuli Muje). Matka kohti timanttia voi alkaa. 

Tammerkosken pankissa johtaja Putz A Kulmikko odottaa tohkeissaan timantin saapumista ja sen mukanaan tuomaa julkisuutta. Timantin vartija Raimo (Janne Kallioniemi) horjahtaa vahingossa pankin sihteeri Raijan (Heidi Kirvesniemi) rinnuksille ja yhteys heidän välilleen syntyy heti. Komiikkaa pankkiin tuo erityisesti johtajan alistama apulainen Aarne (Tom Lindholm), jolle sattuu ja tapahtuu koko ajan. 

 

Mutkia Kaitsun ja Iston suunnitelmiin aiheuttavat muun muassa Kaitsun tyttöystävä Oikku (Petra Ahola) ja tämän uusi mielitietty Sami (Verneri Lilja), jotka lopulta liittyvät rikosjengiin mukaan kuultuaan liikaa suunnitelmasta. Vaatteet ja tekoviikset vaihtavat omistajaa, housut lähtevät jalasta yhdeltä jos toiselta eikä väärinkäsityksiltäkään vältytä, kun tämä joukko alkaa tosissaan tavoitella timanttia.

Onnistumisia ja epätasapainoa

TTT:n Tämä on ryöstö! onnistuu monessa. Lavastus on upea ja monipuolisuudessaan erittäin toimiva. Oikun makuuhuoneen seinälle nostettavan sängyn ympärillä tapahtuu ehkä esityksen hauskin kohtaus, jossa Ahola joutuu esittelemään miimikontaitojaan ja todella heittäytymään. Pankissa Kaitsu rikostovereineen kiipeilee ilmastointikanavassa, joka on rakennettu näyttämöaukon reunoille ja kattoon. Seuraavassa kohtauksessa lattia on jopa käännetty seinälle ja yleisö näkee kohtauksen ylhäältäpäin, näyttelijöiden roikkuessa lattialla – eli siis oikeasti seinällä – vaijerien varassa. Ihanaa aitoa lavasteteatteria!

Kaiken hienon ja toimivan ohella esitys on myös varsinkin ensimmäisellä puoliajalla melko sekava ja epätasapainoinen. Tapahtumien käynnistyminen kestää todella kauan ja farssin mittoihin esitys pääsee mielestäni vasta viimeisessä kohtauksessa ennen väliaikaa. Monissa siirtymissä käytetään tehokeinona musiikkia ja tanssia, jotka poissaolollaan palvelisivat paremmin esitystä. Nämä siirtymäkohtaukset ovat hyvin irrallisia, eivätkä ne liity oikeastaan mihinkään. 

Lukuisat vitsit perustuvat esityksessä toistoon. Eikä siinä mitään, mutta jos useita minuutteja kuluu siihen, että selvitetään, sattuuko pään lyöminen pöytään, keppiin vai mappiin eniten, on se jo mielestäni katsojan aliarviointia.

Upeita näyttelijäsuorituksia

Verbaalinen ilottelu on esityksessä suuressa osassa ja monien väärinkäsitysten syynä, mutta silti jokin tökkii. Suomennos ei ehkä ole paras mahdollinen, eivätkä kaikki vitsit oikein käänny suomen kielelle. Lisäksi kielelliset leikittelyt viedään niin äärimmäisyyksiin asti, että vähempikin riittäisi. Vitsit alkavat nimittäin pitkitettynä usein syömään itse itseään.

Mutta näyttelijäsuoritukset! Ei moitteen sanaa. Tommi Raitolehto vakuuttaa ainoana oikeana rosvona ja Samuli Muje puolestaan huvittaa yleisöä vähä-älyisyydellään. Petra Ahola osaa yhä yllättää positiivisesti, kuten myös uudempi tuttavuus Verneri Lilja. Parhaan näyttelijäsuorituksen teki tällä kertaa kuitenkin Saska Pulkkinen hämmästyttävässä kohtauksessa, jossa hän esittää yhtä aikaa kahta tappelun osapuolta ja näin ollen hyökkää itseään vastaan. Huikeaa akrobatiaa!

Tämä on ryöstö! onnistuu aivan loppuun asti yllättämään katsojan kuin. Vaikka suomennos ja dramaturgia ontuvat paikoitellen, lavastus, näyttelijäsuoritukset ja oivaltava teksti ovat niin priimaa, että esityksestä lähtiessä on iloinen, että saapui paikalle. Reilu parituntisen aikana yleisö vuoroin nauraa räkättää, vuoroin haukkoo henkeään hämmästyksestä, kun kaikki menee koko ajan pieleen. Jotakin Tampereen Työväen teatterissa on siis tehty oikein!

 

Teksti: Saini Koivuniemi

Kuvat: Kari Sunnari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *