Kuukausi: huhtikuu 2019

Ruokavinkkiä, kahvia ja ojanpohjaa – Pasi Viheraho tubettaa vaihtelevilla sisällöillä

”Kyllä mun mielestä suihkussa ja saunassa käyminen viiden vuoden välein on ihan riittävä”, sanoo Pasi Viheraho videollaan juuri suihkusta tullessaan ja kuivatellessaan itseään pyyhkeeseen. Tämä kiteyttää kuuluisan suomalaisen mediapersoona Viherahon luonteen ja syyn hänen suosiolleen. Pasi Viheraho on vuonna 1966 Ruotsissa syntynyt, mutta nykyään Nastolassa asuva tubettaja ja radioamatööri. Hän aloitti erilaisten videoiden kuvauksen jo vuonna 2006 ja alkoi lataamaan …

Norjalainen tv-sarja kertoo nuorten elämästä ilman kaunisteluja

Suomessa ja muuallakin maailmalla suurta suosiota saavuttanut norjalainen nuorten tv-sarja Skam kertoo norjalaisnuorten elämästä kaunistelematta vaikeitakaan asioita. Tapahtumat sijoittuvat Osloon, jossa teinit käyvät lukiota ja kamppailevat teini-iän tuomien vaikeuksien kanssa. Kohtauksissa nauretaan sekä itketään ja tehdään aivan tavallisia arkipäiväisiä asioita. Sarjassa käsitellään nuorten ongelmia liittyen muun muassa seksuaalisuuteen, porukan ulkopuolelle jäämiseen ja itsensä hyväksymiseen. Tuotantokausia on …

Loma-aikauudistus ei saa tukea rellulaisilta

Loma-aikojen siirtoa kahdella viikolla eteenpäin on pohdittu Suomessa pitkään, mutta varsinaista kokeilua tai lomien siirtoa ei ole toteutettu. Eurooppa-linjan 17E on viimeisen kahden vuoden ajan tutkinut lomauudistuksen vaikutuksia.  Eurooppa-linjan Elina Kuuren mielestä lomauudistus on suuri ja monimutkainen uudistus, jonka toteuttamisessa on tähän mennessä vain hätiköity:  ”Tässä lomauudistuksessa kaikki menisi uusiksi, mutta oikeastaan minkäänlaisia hyötyjä ei saavuteta, kuten …

Sademies saapui Tampereelle – paljon puhuttu teatteriesitys saa Toverin arviossa täydet pisteet!

Neljä Oscaria voittanut ja useaan otteeseen kaikkien aikojen parhaimmaksi elokuvaksi valittu elokuvaklassikko Rain Man (1988) sai Tampereen teatterissa näytelmäsovituksen ensimmäistä kertaa Suomessa. Sademies on Tampereen teatterin helmi, jonka ohjaajana toimii legendaarinen Georg Malvius ja pääosissa loistavat näyttelijät Lari Halme sekä Risto Korhonen. Tällä kokoonpanolla odotukset ovat todella suuret, mutta Sademies onnistuu jopa ylittämään ne. Liikemies …