Neljä Oscaria voittanut ja useaan otteeseen kaikkien aikojen parhaimmaksi elokuvaksi valittu elokuvaklassikko Rain Man (1988) sai Tampereen teatterissa näytelmäsovituksen ensimmäistä kertaa Suomessa. Sademies on Tampereen teatterin helmi, jonka ohjaajana toimii legendaarinen Georg Malvius ja pääosissa loistavat näyttelijät Lari Halme sekä Risto Korhonen. Tällä kokoonpanolla odotukset ovat todella suuret, mutta Sademies onnistuu jopa ylittämään ne.
Liikemies Charlie Babbitt (Lari Halme) on narsistinen liikemies, joka rakastaa rahaa ja omaa bisnestään. Hänen isänsä kuoltua ainoa asia, josta hän haaveilee, onkin iso kasa rahaa, jolla maksaa yrityksensä velat pois. Kuitenkin Charlien pettymykseksi hän ei saa käytännössä penniäkään. Hänelle selviää, että hänellä on autistinen veli Raymond (Risto Korhonen) joka on saanut isän omaisuuden itselleen. Charlie haluaa tutustua veljeensä ja saada rahoista oman osansa. Tarinan edetessä on Charlien kuitenkin päätettävä, mikä hänelle on tärkeintä, raha vai perhe.
Sademies kunnioittaa alkuperäistä elokuvaa erityisen hyvin. Juoneen ei ole tehty merkittäviä muutoksia, dialogi on todella hyvin suomennettu ja roolivalinnat hipovat täydellisyyttä. Tampereen teatterin luottonäyttelijä Lari Halme hyppää Mission Impossible -legenda Tom Cruisen suuriin saappaisiin ja tekee sen tyylillä. Halmeen roolisuoritus tuo esille Charlien narsistisuuden ja pinnallisuuden ehkä jopa paremmin kuin Cruisen.
Rain Manista Oscarin voittaneen Dustin Hoffmanin roolisuoritus tekee elokuvasta sellaisen klassikon, jona sitä pidetään. Risto Korhonen ei onneksi lähde kopioimaan Hoffmanin Raymondia vaan tekee oman Raymondin ja onnistuu siinä hyvin. Sademiehessä Raymondilla on paljon vakavampi autismi. Isommat pakkoliikkeet ja kovempi äänenvoimakkuus sopivat loistavasti tähän näytelmäsovitukseen. Raymondin erilaisuus oli itselleni aluksi pettymys. Elokuvassa Hoffmanin roolisuoritus oli niin vahvasti takaraivossa, että uuteen Raymondiin oli vaikea tottua. Kuitenkin näytelmän edetessä Korhosen roolisuoritusta ei voi muuta kuin ihailla.
Koko näytelmä perustuu Charlien ja Raymondin välisen ihmissuhteen kehitykseen. Varsinkin tämän takia näyttelijöiden välinen kemia pitää olla täydellistä, ja sitähän se on. Kun Charlie tapaa Raymondin, hänestä ei näy pienintäkään merkkiä, että hän välittäisi hänestä. Katsojaakin alkaa ärsyttää, kuinka Charlie jatkuvasti kiusaa Raymondia. Raymond puolestaan onnistuu ärsyttämään Charliea, ja on vaikea nähdä näiden kahden tulevan koskaan toimeen keskenään. Kuitenkin Charlie alkaa välittämään koko ajan Raymondista enemmän. Tätä muutosta oli todella miellyttävää ja koskettavaa katsoa.
Sademiestä katsellessa tunteet menevät vuoristorataa. Näytelmän aikana saa itkeä ja nauraa, jännittää ja iloita. Sademies ei ole pelkkä draamanäytelmä, jonka jälkeen mennään kotiin itkemään, vaan se sisältää myös paljon huumoria. Tästä aiheesta on hyvin haasteellista tehdä huumoria, niin ettei tuntuisi kuin autistisista tehtäisiin pilkkaa. Sademiehessä huumori toimii, vaikka se tosinaan olikin samoille aiheille nauramista, kuten esimerkiksi Raymondin kiroilulle.
Kokonaisuudessaan Sademies oli loistava esitys, jota ajatteli vielä kauan teatterista poistumisen jälkeen. Hienosti toteutetun näytelmän lisäksi Sademiehessä on myös tärkeitä teemoja, joista varsinkin nuoret voisivat oppia. Teatteriesitys sopii ihan kaikille vauvasta vaariin, ja suosittelen lämpimästi menemään katsomaan tämän esityksen.
Arvio: ★★★★★
Teksti: Arttu Mikkola
