Visiitti Valko-Venäjälle
Marraskuun iltana astelin ulos valkovenäläisestä ravintolasta nuorisoporukassa, jossa olin harvoja eurooppalaisia. Minskissä olin toimimassa kyseisen komitean ohjaajana osana Euroopan Nuorten Parlamentin istuntoa. Jatkettuamme matkaa ravintolasta eteenpäin eräs komiteani delegaatti naurahti hitusen viitaten aikaisempaan pöytäkeskusteluun: ”Onneksi puhuimme englantia, jos olisit sanonut samat asiat venäjäksi, oltaisiin nyt ongelmissa”
Suomalaisena helposti unohtaa, kuinka elintärkeitä tietyt asiat yhteiskunnallemme ovat: enkä itse ollut ehkä tajunnutkaan kuinka tärkeää esimerkiksi sananvapaus on. Kiinnostava esimerkki ongelmatilanteesta löytyy Euroopasta, yllättävän läheltä Suomea – ja nyt en puhu Venäjästä.
Valko-Venäjää johtaa käytännössä itsevaltaisesti entinen kollektiivitilan johtaja Aljaksandr Lukašenka. Sananvapauden tila on heikohko, opposition avainpoliitikkojen vaalikelpoisuutta on rajoitettu ja kaikki tuomioistuinten tuomarit nimittää virkaansa presidentti itse. Oikeusvaltioperiaatetta ei siis tunneta tai haluta noudattaa. Kuolemantuomiota yhä käyttävä Valko-Venäjä ei ole ainona Euroopan valtiona selviytynyt edes Euroopan Neuvoston jäseneksi.
Hyväksyessäni paikkani ENVI-komitean (Committee on the Environment, Public Health and Food Safety) puheenjohtajana (Chairperson) Euroopan Nuorten Parlamentin kansalliseen istuntoon Valko-Venäjällä en vielä tiennyt tätä kaikkea, mutta jälkikäteen ajatellen olen sitäkin tyytyväisempi, että päätin kyseiseen maahan matkustaa.
Saavuin Minskiin päivää ennen varsinaisen ohjelman alkua. Autiolta lentokentältä bussilla kesti tunnin matkata keskustaan, mutta kaiken kaikkiaan maanantaipäivä Minskissä oli oikein mukava ja onnistunut. Kaupunki oli kiinnostava, kaikki oli halpaa ja muut istuntoa aikaisemmin paikalle matkustaneet istunnon järjestäjät olivat mahtavaa porukkaa.
Minskissä ei voinut olla huomaamatta kaupungin ideologiaa: pääosin toisen maailmansodan jälkeen rakennettu kaupunki pohjaa jokseenkin neuvostoliittolaiseen arkkitehtuurin ja massiiviset rakennukset ovat jo itsessään nähtävyys. Odotin innolla itse istunnon alkamista.
Istuntoon valmistautuminen sujui suhteellisen normaalisti. Toki heti ensimmäisen illan jälkeen jokaisesta järjestäjien asuttamasta asunnosta oli soitettu valitukset kovasta melusta. Seuraavana aamuna istunnon pääjärjestäjille soitteli Valko-Venäjän valtion turvallisuuskomitea, joka tunnetaan myös Valko-Venäjän KGB:nä. (Kyllä sellainen on oikeasti olemassa) Samalla sain kuulla, että Euroopan Nuorten Parlamentti ei ole maassa vielä rekisteröity järjestö, mikä oli jossain määrin kiinnostavaa.
Oikeasti kiinnostavaksi matka kääntyi lauantaina, joka siis minulle oli kuudes oleskelupäivä valtiossa. Kesken komiteatyön (joka muuten jostain syystä tapahtui erään taidemuseon käytävillä) kaikki EU-kansalaiset käskettiin poistumaan rakennuksesta johonkin rekisteröintivirastoon. Luulin, että kyseessä oli pila ja naurahdin istunnon varapresidentille tämän ohjatessa minua keskeyttämään komiteatyöskentelyn.
Siirryimme kuitenkin taksiin ja ajelimme ensin hetken ympäri kaupunkia saadaksemme kaikkien passit ja matkavakuutukset kasaan. Rekisteröintitoimistossa linjattiin, että valtiossa yli viisi vuorokautta olleiden olisi pitänyt tehdä rekisteröityminen jo aikaisemmin – normaalisti prosessi tehdään esimerkiksi hostellissa tai hotellissa, mutta osana istuntoa majoituimme vuokratuissa asunnoissa.
Emme olleet rekisteröityneet, joten yli viisi vuorokautta maassa viettäneet EU-kansalaiset olivat maassa laittomasti. Kyseessä oli suhteellisen tavanomainen turistirike, josta seuraa valkovenäläisen tulkkimme mukaan sakkoa 15-1000 Yhdysvaltain dollaria. Ensimmäinen poliisi olisi halunnut sakoittaa 150 dollaria per henkilö, joten siirryimme seuraavalle, joka suostui päästämään 50 dollarilla per henkilö. Sellainen oikeusvaltio.
Vietin kyseisen lauantaipäivän muutaman muun istuntoon osallistuvan EU-kansalaisen kanssa suljettuna erään valtion virastorakennuksen käytävään. Siellä allekirjoitin kyrillisillä aakkosilla kirjoitetun paperin, jonka tulkkimme käänsi pääpiirteissään. Tämän jälkeen palasin vielä viimeisiksi tunneiksi valmistelemaan komiteani päätöslauselmaa. Seuraavan päivän General Assembly sujui erinomaisesti, mutta en voinut kuin ihmetellä lauantaipäivän tapahtumia.
Kaikesta huolimatta on kuitenkin pakko suositella kaikille Minskiin matkustamista. Halpa hintataso, kiinnostava historia ja kulttuuri ovat oikeastaan kaikki hyviä syitä matkustaa valtioon. EU-kansalaisella ei maassa mitään todellista vaaraa ole, tuskin muilla turisteillakaan. Näin linjaa myös ulkoministeriö matkustustiedotteessaan. Maassa yli viisi vuorokautta viipyvän kannattaa kuitenkin tarkistaa matkustusasiakirjat kuntoon.
Kotiin palattuani aloin arvostaa monia asioita. Suomessa sananvapauden laita on toisenlainen: meillä ei harrasteta muuta kuin itsesensuuria. Mieltäkään ei välttämättä pahoiteta, ellet sitten kirjoita kouluruoasta, kellojen siirtelystä tai hauku presidentti Niinistön Lennu- koiraa. Vihapuheen kanssa saataisiin olla Suomessa tarkempiakin. Euroopan Unioninikin tarjoaa demokratiaa, sananvapautta ja vapaata liikkuvuutta maanosanlaajuisesti. Ei voi kun kiittää.
Matias Mäkiranta
