Relluun halutaan tulla myös Tampereen ulkopuolelta

Tampereen lyseon lukioon eli tuttavallisemmin Relluun tulee paljon opiskelijoita myös Tampereen ulkopuolelta. Monet opiskelupaikan saaneet ja koulun elokuussa aloittaneet ovat Tampereelta, mutta useat matkaavat kouluun lähikunnista, kuten Pirkkalasta tai Nokialta. Kouluun saatetaan kuitenkin tulla myös vielä kauempaa.

Mikä vetää opiskelijoita lyseon lukioon? Lukion valintaan voi olla monia syitä. Pienemmiltä paikkakunnilta tulevat saattavat haluta pois vanhoista piireistä. Pienellä alueella kaikki tuntevat toisensa, ja kaveripiirit voivat pysyä samana ala-asteelta lukioon saakka. Uudessa ympäristössä on myös hyvä tutustua muihin ihmisiin sekä hankkia uusia ystäviä kotikunnan ulkopuolelta. Uudessa koulussa ja ympäristössä saa aloittaa puhtaalta pöydältä, eikä tarvitse pysyä vanhoissa rooleissa, jotka nekin voivat olla perua ala-asteelta.

Rellun arvostus voi olla valintaperusteena joillekin. Korkeat pääsyrajat houkuttelevat koittamaan, pääseekö sisään. Pääsyrajat kertovat myös hyvästä opiskelumotivaatiosta. Kun muukin luokka haluaa oppia, tulee itsekin panostettua koulunkäyntiin enemmän. Se voi olla monelle suuri muutos peruskouluun verrattuna, jossa saattoi olla monia, joille koulu ei ollut kovin suuri panostuksen kohde. Siellä ei myöskään monilla ollut suurta halukkuutta opiskella.

Hyvät kulkuyhteydet busseilla Pyynikintorille auttavat pidemmältä tulevien matkaa koululle. Keskustorille, josta kulkee vielä enemmän busseja, ei myöskään ole pitkä matka kävellä. Nämä eivät kuitenkaan poista pitkiä päiviä, sillä matkoihin kuluu aikaa. Aikaiset herätykset ja myöhään kotona oleminen ovat kuitenkin usein sen arvoisia, kun pääsee itselle sopivaan opiskelupaikkaan. Myös junat kulkevat hyvin Tampereelle, mikä auttaa vielä kauempaa tulevia.

Tampereen lyseon lukio vetää opiskelijoita puoleensa myös eri linjojen avulla. Yleislinjan lisäksi Rellusta löytyy yhteiskuntaopista ja politiikasta kiinnostuneille sopiva Eurooppa-linja sekä kansainvälinen IB-linja, jotka houkuttelevat niin läheltä kuin kaukaa tulevia. Nämä linjat ovat ainoita laatuaan Tampereella.

Monet opiskelijoista saattavat haluta jonnekin muualle kuin yleislinjalle opiskelemaan, joten eri linjat tuovat opiskelijoita pidemmänkin matkan päästä.

Teksti: Minttu Törnblom

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *