Nosto

Onko lukioruoka parempaa kuin yläasteen ruoka?

Kolme lukiolaista kertoi suhtautumisestaan kouluruokaan ja sen eroavaisuuksista lukion ja yläasteen välillä.   Kouluruoka jakaa mielipiteitä. Jokaisen kotona on erilaiset ruokailutottumukset, mikä saattaa vaikuttaa mielipiteeseen kouluruuasta. Eri kouluissa  tarjoillaan eri ruokia, erilaiset ihmiset tykkäävät erilaisista ruoista ja usein sanotaankin, että makuasioista ei voi kiistellä. Ruokailutiloillakin  on vaikutusta ruokailunautinnon kannalta, koska ne tuovat viihtyvyyttä koulun ilmapiiriin …

Rellun löytää netistä kaikkialta

Sosiaalisen median kautta on helppo viestiä nuorille. Tampereen lyseon lukiossa sosiaalista mediaa käytetään ahkerasti.   Tampereen lyseon lukio, tuttavallisemmin Rellu, on hyvin perillä netin ja sosiaalisen median käytöstä. Rellun löytää somessa muun muassa Instagramista, Snapchatistä ja Facebookista. Rellulla on omat kotisivut, joilta voi löytää kaiken tarvitsemansa tiedon sinne hakemisesta sen historiaan asti. Rellulla on myös …

Korkeakoulujen valintamuutokset stressaavat abiturientteja

Jos ylioppilastodistuksen merkitys jatko-opintoihin pääsyssä kasvaa nykyisestä, se tietäisi lisää menestyspainetta lukiovuosiin.    Myös paineet onnistua ylioppilaskirjoituksissa nousevat, ajattelee abivuottaan Tampereen lyseon lukiossa viettävä Lyydia Kunnari. – Jokainen lukiovuosi oli omalla tavallaan stressaava, mutta suurimmat paineet kohdistuvat tietysti abivuoteen, erityisesti keväälle. Olen ajatellut hakevani lääketieteelliseen, joten ylioppilaskirjoituksissa onnistuminen on tärkeää. Tunnen tietyllä tavalla olevani valmis …

Kouluruoka Suomessa 70 vuotta – Rellun pidetty lounas valmistuu paikan päällä

Tampereen lyseon lukioon, kuten moneen muuhunkin oppilaitokseen ja palvelukeskukseen Tampereen alueella, päivän ruoka tulee Tampereen Voimialta. He kertovat omilla nettisivuillaan, että he huolehtivat päivittäin 35 000 asiakkaan hyvinvoinnista monipuolisilla ateriapalveluillaan.   Tampereen Voimia on Tampereen kaupungin liikelaitos, jolla on kokonaisvastuu Tampereen kaupungin ateria -ja puhtauspalveluiden järjestämisestä. Sen liikevaihto on reilut 50 miljoonaa euroa. Vuoden 2019 alusta …