Alkuvuonna sain Tampereella (tarkalleen ottaen Rellussa) pidetyn Euroopan nuorten parlamentin kansallisen istunnon jälkeen sähköpostin. Sähköpostissa kerrottiin, että minut oli valittu istuntoon, joka järjestettäisiin Tbilisissä. Hetken oudoksuin outoa paikannimeä, jonka hetken päästä paikansin Georgiaan, joka sijaitsee Turkin itäpuolella, ei Euroopassa. Otin paikan innolla vastaan ja myöhemmin selvisi, että toisin kuin Euroopan unionissa, Euroopan nuorten parlamentin jäseninä …
Opinto-ohjaaja Seppo Linnaranta Miten vietät joulua? Maalla perheen kanssa. Rauhalliset joululaulut, kuusen haku ja joulusauna pihasaunassa ovat pakollisia joulujuttuja. Mikä on lempijouluruokasi? Lohi savustettuna ja graavina. Aaton jälkeen paras jouluruoka on pizza (Siinä vaiheessa jouluruoasta on jo yleensä saanut ”kystä kyllin” seuraavaan jouluun saakka.) Uskotko joulupukkiin? Joulupukki ei ole uskon asia. Joulupukin olemassaolon …
Äidinkielen opettaja Terhi Davies Miten vietät joulua? Kotona perheen ja sukulaisten kanssa Mikä on lempijouluruokasi? Nut roast, pähkinäinen paistos, koska en syö kinkkua. Uskotko joulupukkiin? Joo, olen tavannutkin. Millainen syksysi oli Rellussa? Syksy oli kiireinen mutta kiva. Toimittaja: Lauri Elfving
Äidinkielen opettaja Satu Verho Miten vietät joulua? Parasta joulussa on saada jakaa se läheisten kanssa, joten vietän joulua kotimaisemissa perheen kanssa. Mikä on lempijouluruokasi? Ehdottomasti lanttulaatikko. Sitä ei voi vastustaa! Uskotko joulupukkiin? Totta kai. Ei joulua ilman pukkia. Millainen syksysi oli Rellussa? Ainutlaatuinen! Muun muassa tiimijakso, kulttuurikävely ja Laikunlava tarjosivat uusia, hienoja kokemuksia ja …




