Hyvästit rellulaisten rakastamalle Teija Kanervalle 

Kaikki me varmasti tiedämme, kuka Teija Kanerva on. Mikäli et tiedä, olet jäänyt paitsi Rellun kenties parhaan opettajan tunneista. Teija on opettanut Rellulla nyt kolme vuotta ja on siinä ajassa vallannut monen rellulaisen sydämen. Nyt rakastettu äidinkielen opettajamme on erkanemassa polultamme ja jatkamassa matkaa tulevien Pyynikin lukiolaisten päivänpaisteeksi ensi vuodesta lähtien. 

Rellusta Teija jää eniten kaipaamaan oppilaita; meidän seurassamme hänellä on hyvä olla. Ilmapiiristäkin hän nauttii riippumatta siitä, onko ryhmä pirskahtelevamp vai vaisumpi. Teija ylistää Rellun äärimmäisen ihania nuoria hyvästä asenteesta, yhteistyökyvystä ja aktiivisuudesta tapahtumien järjestämisessä. Äidinkielen kielen opettaja kertoo, että aineen opettamisen yli hänen taidoissaan loistaa ihmisyyden opettaminen. Hän mainitseekin, että suosikkimuistoja Rellusta hänellä ovat juhlat ja tapahtumat, koska niissä pääsee näkemään opiskelupainotteisuudestaan kuuluisan koulunkin oppilaissa eräänlaisen rentoutumisen, repeämän

Vuoden 2026 joululoman jälkeen Teijan löytää samasta rakennuksesta, jossa olemme nyt olleet väistössä, hän nimittäin sai opetuspaikan Pyynikin lukiolta. Ohjausryhmälleen hän kertoi, että laskut on pakko maksaa, jotta löytyisi vakaus elämään, muuten ei hän täältä haluaisikaan lähteä.

Valona tunnelin päässä hänelle on Pyynikin lukiosta löytyvä Tua-Juulia Huurtela, jonka osa lukijoista saattaa muistaa entisenä maantiedon opettajana koulustamme. Rellun opettajakuntakaan ei jää ilman kiitosta, ja lämpimimmät terveiset ja suuri halaus lähetetään toki omalle aineryhmälle. Heistä oli Teijalle korvaamaton apu ja tuki taloon saapuessa ja myöhemminkin, siitä hän on kiitollinen. Teija uskoo, että Rellusta jää hänelle matkaan mukaan elinikäisiä ystäviä, ja se jos jokin kertoo hänen luotostaan siihen, että oppilaat jäävät hyviin käsiin. 

“Jos me kaikki tehtäisiin asioita, joista voisi tulla muillekin hyvä mieli eikä lokeroitaisi ihmisiä aseman tai muun perusteella, niin täällä olisi paljon parempi olla. Maailmassa siis. ” 

Raskaimmin uutisen varmaan ottavat Teijan ryhmänohjausryhmäläiset – hänen sanojensa mukaan “maailman helpoin ja paras ryhmä”. Teija on jopa pyytänyt luokkalaisiaan tekemään kerrankin jotain tuhmaa, ettei hän pääsisi niin helpolla. Hänen suosionsa on ollut suuri, ja nyt luokka joutuu luopumaan rakkaasta opastajastaan. Haastattelimme yhtä Teijan luokkalaista ja hypoteesi osui oikeaan.  

– RO:na Teija on parasta, mitä voi pyytää. Hän oikeasti ymmärtää opiskelijaa. Jännittää, kuka tulee seuraavaksi RO:ksi. 

Yleinen tunnelma kaikilla osapuolilla on hyvin haikea, mutta se onneksi viestii iloisista muistoista. Kysyimme luokkalaisen suosikkimuistoa Teijaan liittyen. 

– Eka koulupäivä. Teija hymyili ja oli kivaa mennä luokkaan. Oli yleisesti positiivinen fiilis, vaikka kukaan ei tuntenut vielä toisiaan. Teija pystyi luomaan luokkaan hyvän ja turvallisen fiiliksen. 

Luokkalaisen terveiset Teijalle: 

– Oot ehdottomasti Rellun paras opettaja ja RO ja on tosi suuri menetys Rellulle, että joudut lähteen täältä. Oon kuullut paljon, että ihmiset eivät varsinkin tokana vuonna oikein jaksaisi mennä RO:hon, kun siellä on tylsää eikä oikein tehdä mitään, mutta Teijan RO:hon on aina ollut kivaa mennä. Tulee ikävä. 

Viimeisimpään voi moni Rellun opiskelija samaistua. Teijan tunnit ovat aivan ihania, ja on sääli luopua näin ihanasta ihmisestä ja opettajasta. Suuri osa Teijan vaikutuksesta näkyykin nimenomaa tuntien ulkopuolella, hän kuuntelee ja ymmärtää. Pyynikin lukiolaiset voittivat jättipotin. Onneksi saamme kuitenkin ehkä napattua hänet vielä päiväksi tänne ensi vuonna. Teija vihjaa, että haluaisi tulla saattamaan luokkansa eteenpäin abigaalassa 2026! 

“Tunteella elämistä väheksytään liikaa. Mä oon aina elänyt ja tehnyt kaikki valinnat tunteella, ja ne eivät ole aina varmaan miellyttäneet kaikkia ihmisiä enkä ole tehnyt niin kuin olisi pitänyt tehdä. Nimenomaan tunteen takia olen tehnyt nämä asiat, mutta ne ovat aina tuoneet minulle hyvää elämään. Siihen minä kannustan, että ei vain sitä rationaalista ajattelua, vaan myös kuuntelisi ihan oikeasti sydäntä.” 

– Teija Kanerva

Teksti: Pihla Lindgren ja Henni Riihimäki

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *