Tämänvuotinen retkeilykurssi suuntasi kohti Repoveden kansallispuistoa Kouvolassa. Rellun iloiset retkeilijät lähtivät varhain keskiviikkoaamuna 11.5. tutun Petrin bussikyydillä valloittamaan villiä luontoa. Matkalla laulu raikasi ja tunnelma oli suorastaan riemukas. Taukopaikan kanssa matka kesti noin neljä tuntia, mutta viihtyisän ilmapiirin takia aika meni kuin hujauksessa.
Perille päästyä vaellus aloitettiin Lapinsalmelta, jossa päästiin ylittämään huojuva riippusilta. Jokainen retkiryhmä sai vuorollaan suunnistaa pätkän kohti seuraavaa määränpäätä. Maasto oli osittain vaikeakulkuista, ja suunnistusryhmän keula karkaili välillä turhankin kauas. Siitä huolimatta kaikki pääsivät perille lounastamaan Talaksen taukopaikalle. Ryhmät vastasivat itse ruokahuollostaan, ja kaikilla oli jos jonkinlaista purtavaa mukanaan. Kun retkeläisten energiavarastot olivat taas täynnä, lähdettiin suunnistamaan kohti yön leiripaikkaa.
Illalla järven rannalla olevalla leiripaikalla valmistettiin illallista ryhmissä, minkä jälkeen oli yhteisohjelman vuoro. Iltaan kuului muun muassa ponileikit ja “tuo minulle” -peli, jossa päästiin metsästämään esimerkiksi retkeä johtavaa liikunnanopettajaamme Kirsiä. Riehakkaan illan ja pitkän päivän jälkeen oli tarkoitus painua rauhallisesti pehkuihin riippumattoon tai telttaan. Rauha laskeutui metsän siimekseen kuitenkin vasta myöhään, sillä yötä elävöittivät otsalamppujen loiste, tömisevät juoksuaskeleet ja puiden hakkaus. Harva telttakunta myöskään välttyi anonyymeiltä gallupeilta, joita pidettiin innokkaasti ympäri leiriä.
Matkan kohokohta oli toisen vaelluspäivän lopulla saavutettu Olhavanvuori ja sen huikeat näkymät 50 metriä korkean lähes seinämäisen kallion päältä. Kiipeilijöiden suosiman Kantin kohdalta sai kurkistaa alas veteen mutta vain, jos asettui makaamaan vatsalleen. Repovedellä majailevia kaakkureita emme nähneet tai kuulleet ja havainnot harvinaisesta rapakivestä jäivät epävarmoiksi.
Toiseen päivään mahtui myös ripaus kemiaa, maantiedettä ja historiaa, kun leirillä toinen mukana ollut opettaja herra Salonen piti esityksen kieltolaista kuuluisalla pontikankeittopaikalla. Samalla rellulaiset pääsivät perinteen mukaisesti kiipeämään suuren siirtolohkareen päälle.
Kun majoitteet toisen yön leirillä oli pystytetty ja ruuat nautittu, piti melomista kanooteilla harjoitella seuraavaa päivää varten. Melomisharjoitus kohdistui Kuutinkanavaan, jonne oli lyhyt matka leiripaikalta. Kuutinkanavassa nousimme maihin, ja viimeisen illan ohjelman jälkeen sai paistaa makkaraa ja vaahtokarkkia (tai miksei leipääkin) kodan kotoisan nuotion äärellä. Retkeläisten onneksi päivän sadekuurot ja ukkosenjyrinä olivat iltaan mennessä laantuneet ja melontaharjoittelu onnistui.
Viimeinen retkipäivä vietettiin vesillä. Matka kohti Orilammen majaa aloitettiin aamupäivällä kymmenen aikaan. Pelkän melomisen lisäksi pääsimme tarkkailemaan kalliomaalauksia (, joita kukaan ei nähnyt). Lisäksi kanoottien välillä harjoitettiin kuumana käyvää leipäbisnestä. Lähes koko matkan ajan melomista hankaloittivat vastatuuli ja aallokko. Varsinkin rantautuminen vaati jokaiselta parilta kunnon aherrusta. Kaikki kuitenkin selvisivät elävänä rantaan, ja neljän tunnin ponnistelun jälkeen sauna sekä maittava ruoka Orilammen majalla olivat tervetulleita.
Perjantai-illan paluumatka sujui rauhallisissa merkeissä ainakin suurimmassa osassa ajoneuvoa, sillä suurin osa väsyneistä reissaajista vietti bussimatkan torkahdellen. Jalka-, selkä-, niska-, hartia-, polvi-, lantio- ja pakarakivut, kylmyys ja väsymys olivat matkan arvoisia – ainakin kun seuraavan päivän sai nukkua.
Tekijät: Jen Petal, Rita Kainulainen, Anni Kettunen ja Julia Lahnajärvi
Katso kuvagalleria!
