1. Luonto ja luonnossa liikkuminen
Marraskuussa lehtien tippuessa ja kaiken näyttäessä harmaalta myöskään luontoon lähteminen ei tunnu houkuttelevalta. Aamulla kouluun lähtiessä ja iltapäivällä palatessa kaikkialla on jo pimeää, ja metsään lähteminen voi tuntua pelottavalta. Luonto kuitenkin rauhoittaa ja vähentää stressiä. Itse tykkään kävellä tai juosta metsässä, mutta myös vain istuminen ja oleminen tekee hyvää. Syksyinen metsä myös yllättää kauneudellaan. Kannattaa myös kokeilla vaikkapa viikonlopun luontoretkeä; kaakaot ja vaahtokarkit reppuun ja kaverin kanssa metsään!
2. Leipominen
Onko parempaa tuoksua kuin juuri uunista tulleen pullan tuoksu? Leipomisen aloittaminen voi tuntua vaikealta, jos on vaikkapa huonoa kokemusta peruskoulun kotitalouden tunneilta. Netistä löytyy kuitenkin paljon erilaisia ohjeita, joita on helppo seurata, vaikka aikaisempaa kokemusta ei olisikaan. Suosittelen katsomaan esimerkiksi Valion tai Kinuskikissan sivuja. Myöskin Instagramista löytyy paljon erilaisia inspiroivia leivonta-aiheisia tilejä, kuten @ada.bakes tai @anninuunissa. Etsi siis netistä kiva ohje, kokeile, ylläty ja kutsu kaveritkin nauttimaan!
3. Oleminen
Koska olet viimeksi ollut tekemättä mitään? Opiskelu täyttää lukiolaisen elämän, samalla täytyisi harrastaa, nähdä kavereita ja perhettä sekä muistaa levätä. Monesti Rellunkin käytävällä kuulee puhuttavan, että vuorokaudesta loppuvat tunnit, ja siltä se usein tuntuukin. Aikaa ei yksinkertaisesti jää kaikelle. Helpointa on karsia unesta ja rentoutumisesta sekä opiskella viikonloppuisin ja lomilla. Se ei kuitenkaan tee kenellekään hyvää. Aikatauluttaminen on tärkeää, mutta muista ottaa aikaa myös itsellesi ja vain olemiselle. Kukaan ei jaksa lukioaikaa ilman, että muistaa myös levätä välillä.
Teksti: Marianne Luoma