Tieteiskirjallisuus on antanut maailmalle paljon. Mielikuvituksellisuuden ja viihdearvon ohella kyseisellä kirjallisuuden lajityypillä on ominaisuus kertoa paljon ihmisistä, yhteiskunnista ja esittää mahdollisia tulevaisuudenkuvia. Riippuen teoksesta tulevaisuus voi näyttäytyä synkkänä dystopiana tai harmonisena utopiana. Perustava ero dystopian ja utopian välillä on se, että dystopian luoma tulevaisuus on uhkakuva, kun taas utopialla tarkoitetaan epärealistisen ihanteellista tulevaisuudenkuvaa.
Juonen kannalta dystopiat ovat yleisempi ratkaisu, ja se näkyy genren teoksissa niin post-apokalyptisina anarkioina kuin totalitaristisina poliisivaltioina. Leimallista tieteiskirjallisuudelle on kuitenkin joko selvästi utopistisen tai dystopisen tulevaisuudenkuvan maalaaminen lukijan mieleen. Lukemattomien teosten joukosta kuitenkin erottuu yksi poikkeus, jossa utopian ja dystopian raja yksilön kannalta on kuin veteen piirretty viiva.
Uljas uusi maailma on brittikirjailija Aldous Huxleyn vuonna 1932 julkaistu scifi-klassikko. Teos on George Orwellin 1984 ohella yksi 1900-luvun merkittävin tieteiskirja. Tarina sijoittuu vuoteen 632 af eli jälkeen Henry Fordin syntymän. Ford on nostettu Jeesuksen asemaan ja koneellistuminen on syrjäyttänyt perinteiset uskonnot. Erityisesti yhtä Fordin keksintöä eli liukuhihnateollisuutta on opittu soveltamaan uudella tavalla. Perinteinen perhekäsitys on historiaa, sillä ihmiselämä saa alkunsa keinotekoisesti hedelmöittymiskeskuksissa. Lasten kasvatuksessa esiin nousevat tiedemaailman suurnimet, kuten Pavlov ja Freud, sillä lapsien ajatusmaailmaa ohjataan näitä ehdollistamalla sekä olouttamalla omaan paikkaansa luokkayhteiskunnassa. Ihmiselämä on ennalta määrättyä hedelmöittämiskeskuksesta kuolevien-sairaalaan. Ihmiset toimivat, kuten heidän yhteiskuntaluokalleen on saneltu. Päivät kuluvat määrätyissä työtehtävissä ja vapaa-aikansa ihmiset viettävät muun muassa kuluttamisen ja vapaan seksin parissa. Jos mieleen eksyy ikäviä ajatuksia, tulee ne tukahduttaa valtion tarjoamilla soma-nimisillä huumeilla, jotka vaikuttavat kuin kristinusko tai alkoholi, mutta ilman kysymyksiä tai krapulaa.
Hedelmöityslaitoksessa työskentelevä Bernand Marx on kuitenkin yksi niistä harvoista, jotka ovat alkaneet kyseenalaista ympäröivän yhteiskunnan. Hän on katkera ja täynnä vihaa, mutta toisin kun muut, hän ei suostu tukahduttamaan tunteitaan huumeilla ja seksuaalisilla nautinnoilla. Kaikki muuttuu, kun Bernand matkustaa New Mexicon reservaatille ja tapaa John-nimisen villin, jonka elämään kuuluvat jumalan ja perheen kaltaiset moraalittomuudet.
Kerronnallista värikkyyttä ja kielellistä moninaisuutta
Uljas uusi maailma on tieteiskirjana ainutlaatuinen ja varmasti juuri siksi noussut klassikoksi. Kirjan mielikuvituksellinen yhteiskunnan kuvaus syrjäyttää juonen merkityksellisyyden. Kyseinen kirja ei ole tyypillinen scifi-seikkailu, vaan se lähentelee jopa yhteiskuntafilosofista teosta spekulointeineen. Kirja esimerkiksi alkaa tilannekuvauksella, jossa lukija vedetään mukaan hedelmöityskeskuksen esittelykierrokselle. Kierroksen aikana kerrotaan kaikki olennainen hedelmöityslaitoksen prosesseista kemiallisesta, biologisesta, psykologisesta ja yhteiskunnallisesta perspektiivistä. Kerronta on paikoin niin informatiivista, että todentuntuisuus alkaa hiljalleen korvaamaan tarinan fiktiivisyyden. Tämän seikan suhteen teoksen osiot jakautuvat vahvasti kahtia. Toisinaan kerronta on idealistisesta sävystä huolimatta todenmukaista ja älyllistä. Tarinan loppuvaiheessa kerrontaan tulee kuitenkin koomisen absurdeja sävyjä, joka hyödyntää jopa suoranaista dadaa.
Kerronnallisen värikkyyden lisäksi teos on myös kielellisesti moninainen. Vuoden 1944 suomennos on hyvin säilynyt, sillä se on samanaikaisesti ymmärrettävä mutta myös soljuvan vanhahtava. Mielestäni aikalaisen suomennos aikalaisen teoksesta tekee teoksen alkuperäisyydelle sen ansaitsemaa kunniaa. Lisäksi vanhahtava kieli yhdistettynä spekulointiin tulevaisuudesta vahvistaa teoksen ajallista etäisyyttä nykyaikaan. Esimerkiksi lehtimiehen käyttämää monitoimihattua kuvaillaan seuraavasti: ”Kokonaisella sarjalla papillisen juhlallisia eleitä hän kehitti auki kaksi johdinta, jotka oli kytketty hänen uumilleen vyötettyyn kannettavaan paristoon.”
Kielellisestä monipuolisuudesta huolimatta kirjan juoni jää tyngäksi. Tarinana ”Uljas uusi maailma” on vaiheittain sekava, sillä tapahtumapaikat, ajat ja henkilöt vaihtelevat lähes luvuittain. Juonessa ei ole selvää huippukohtaa. Alusta alkaen tarinan kehityssuunta on selvä, eikä loppu tullut ainakaan itselleni yllätyksenä. Kömpelöä juonta eivät pelasta edes kiinnostavat hahmot, sillä niitä tarinassa ei päähenkilön lisäksi ole. Henkilöiden välinen dialogi on puolestaan kiitettävän tasoista. Varsinkin kahden erimielisen hahmon, kuten villi-ihmisen ja maailmanjohtajan välisessä dialogissa päästään lähes filosofisiin ulottuvuuksiin.
Huxleyn magnum opus
Vahvan juonellisuuden ystävän olisi parempi lukea jokin muu dystopiaklassikko. Jos on puolestaan deskriptiivisemmän ja ajatuksia herättävien teosten ystävä, on Uusi uljas maailma pettämätön valinta. Huxleyn dystopia poikkeaa edukseen muista. Hänen kuvailemansa yhteiskunta on muutakin kuin narratiivin näyttämö – se on ajatuskoe. Ajatuskoe, jossa kansa rakastaa orjuuttaan. Miksi luopua jostain, jota rakastaa, vaikka vaihtoehtona olisi vapaus? Lisäksi Huxley kuvaa ilmiöitä, jotka ovat tunnistettavissa myös vallitsevassa nyky-yhteiskunnassa. Kulutuksesta on tehty vapaa-aikaa ja ihmisiä kontrolloidaan tarjoamalla lyhyitä tyydytyksiä, kuten seksiä ja päihteitä. On mielestäni perusteltua väittää, että Huxleyn dystopia lopulta toteutui. Ei tosin alkuperäisessä muodossa.
Uljas uusi maailma on Aldous Huxleyn tuotannon kiistaton magnum opus. Teoksen kuvaamat uhat ja mahdollisuudet ovat relevantteja yhä tänäkin päivänä. Sen varjoon jää kuitenkin Huxleyn teos Saari, jossa tämä esittää utopistisen vastineen kuuluisalle dystopialleen. Tästä käy jälleen ilmi, miten mieltymyksiämme synkkiin narratiiveihin ohjaavat jonkinlaiset luonnonlait. Vaikka tarjolla olisikin turvallista utopiaa, valitsemme ennemmin vaarallisen dystopian.
Teksti: Santeri Anttila
