Puhekurssilaisia vierailulla Radio 957:n iltapäivässä – ’’Radiossa esiintyminen oli muikea kokemus!’’

Rellulaiset valtasivat Radio 957:n iltapäiväohjelman juontajan Antti Granlundin pienen studion, kun neljä äidinkielen puhekurssilaista matkasi viime viikolla Kehräsaareen tutustumaan radiojuontajan työhön.

Radio 957 on yksi Suomen legendaarisimpia paikallisradioita. Se aloitti toimintansa vuonna 1985 ja viiden vuoden tauon jälkeen palasi jälleen tamperelaisten iloksi loppuvuodesta 2017.

Kanavan aamuohjelmaa juontaa Jani Nivala. Radio 957:n musiikkirepertuaari koostuu rock- ja popklassikoista, ja radiouutiset toimittaa Aamulehti. Antti Granlund aloitti Radio 957:n juontajana vuonna 2005 ja toimii radiojuontajan työn lisäksi esimerkiksi Antti X Antti -podcastin toisena isäntänä.

Saavuimme Kehräsaareen iltapäiväohjelman jo alettua ja pääsimme seuraamaan Granlundin työtä käytännössä. Hän esitteli meille niin laitteistoa kuin yleisiä tiloja. Olimme yllättyneitä studion pienestä tilasta – yksi ennakko-odotus kun oli, että eri ohjelmien juontajat ovat yhdessä isossa tilassa tekemässä töitään.

Pienuudesta huolimatta studio oli kuitenkin viihtyisä: vierailijat olivat kirjoittaneet viestejä seinille (Toverikin oli mainittu!), studiovieras saa istua vastapäätä juontajan kanssa ja tunnelma oli kotoisa.

Radio 957:n iltapäiväjuontaja Antti Granlund työn touhussa.
Granlund teki tilanteesta helpon

’’Radiossa oleminen oli muikea kokemus!’’ kommentoi lähetyksessä päivän sään lukenut kurssimme opiskelija Tuukka Ruismäki. Hänen mukaansa radio-osuutta edeltävä tilanne oli hieman ahdistava odottelusta johtuen, mutta itse sään lukeminen meni hyvin ja oli miellyttävä kokemus. Hän ei kuitenkaan voisi kuvitella olevansa itse radiojuontaja, vaikka radiojuontajan helpoilta ja vapailta vaikuttavat työpäivät houkuttelivatkin. 

Tuukan lisäksi myös minä pääsin osallistumaan lähetykseen. Keskustelimme Granlundin kanssa hieman siitä, millaisia puheviestinnällisiä taitoja hän tarvitsee työssään. Lisäksi keskustelimme tulevaisuuden suunnitelmista, joihin Granlundilla oli rohkaiseva ote: ’’Ei sitä tarvitsekaan vielä tietää.’’

Oman äänen kuuleminen kuulokkeista tuntui aluksi oudolta, mutta siihenkin tottui nopeasti. Granlund teki haastattelu-tilanteesta helpon, eikä paniikki iskenyt yllätyshaastattelusta huolimatta.

Radiossa oleminen oli meille kummallekin ensimmäinen ja ainutlaatuinen kokemus, jota on hauska muistella myös näin jälkeenpäin. Kokemus oli näin jälkikäteenkin Tuukan sanoin ’’jepajees’’, ja ryhmämme luokassakin oli kuulemma taputettu päivän sään päätteeksi. 

Loppukiitokset menevät Antti Granlundille, joka otti meidät vierailulle ja kertoi työstään. Vierailu oli mielenkiintoinen ja antoi hyviä eväitä jatkoon – uuden oppiminen ja uusien kokemusten hankkiminen on aina hyvä asia.

Teksti ja kuvat: Jonna Rantanen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *