Itsenäisyysjuhla ja lakitus 5.12.2018 Tampereen lyseon lukiossa
Hyvät juhlavieraat tulevat ylioppilaat perheineen, muut opiskelijat, opettajat ja koulun henkilökunta
Olemme juhlistamassa tärkeiden tavoitteiden saavuttamista; 101-vuotiasta itsenäisyyttämme ja tänään myös kolmeatoista aivan tuoretta ylioppilasta – tänään meillä on vielä aivan erityinen ja tuore syy onnitteluihin.
RELLU on saanut uuden merkkihenkilön, kun apulaisrehtorillemme Hannu Sorolle on tasavallan presidentti on myöntänyt Suomen Leijonan ritarimerkin. Onneksi olkoon Hannu: 40 vuotta Tampereen kaupungin palveluksessa, useita luottamustehtäviä kaupungilla ja vielä enemmän urheilun ja jääkiekon huipulla. Sinä jos kuka, olet tämän ansiomerkin ansainnut.
Sisällissodan runtelemassa Suomessa siirryttiin uuteen, demokraattiseen järjestykseen, kun 4.12.1918 – siis eilisestä sata vuotta sitten – käytiin vaaliuurnilla Suomen ensimmäisissä yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen perustuvissa kuntavaaleissa. Eilen liehuivat tämän kunniaksi saloissa siniristiliput. Aika harva teistä tosin olisi silloin päässyt äänestämään, kun äänioikeus oli vasta 20 vuotta täyttäneillä. Ajatuksen Suomen lipun sinivalkoisuudesta lanseerasi muuten juuri tänä vuonna 200-vuotisjuhliaan viettävä Sakari Topelius.
Punaisia viivoja on Suomen vaaleissa vedetty jo 111 vuotta. Vuoden 1907 eduskuntavaaleista alkaen – tosin jo 1930-luvulla luovuttiin punaisen värin käytöstä äänestyslipuissa.
Vaaliuurnilla käytiin poikkeuksellisissa oloissa – varsinkin täällä Tampereella. Tampereen taisteluissa ja niiden jälkeen oli kuollut tuhansia ihmisiä, kun Tampere joutui Pohjoismaiden suurimman kaupunkitaistelun näyttämöksi valkoisen ja punaisen armeijan taistelun tiivistyessä keväällä kaupungin piiritykseen.
Yli 500 perhettä – siis tuhansia ihmisiä – oli jäänyt asunnottomaksi, elintarvikkeista oli pulaa ja Kalevankankaan vankileirillä oli vielä punaisia.
Vain muutama kuukausi taistelujen taukoamisen jälkeen kunnallisvaaleissa Tampereen valtuustoon valittiin 42 edustajaa. Sosialistit saivat 26 paikkaa ja porvarit 16. Vasemmisto sai siis reilusti yli puolet paikoista, mutta edustajien määrä ei kuitenkaan riittänyt määräenemmistöön, jota vaadittiin monessa asiassa.
Oikeastaan hyvä niin, sillä nyt oli pakko oppia ottamaan kokonaisuus ja erilaiset näkökannat huomioon tärkeimmissä kysymyksissä.
Tie demokratiaan löytyi istumalla samaan pöytään, vaikka eri mieltä ollen ja silti keskustellen, kiistellenkin – mutta yhteistä ratkaisua etsien.
Kuljettu tie oli kuitenkin ollut pitkä ja haasteellinen, se oli vaatinut kohtuuttomankin tuntuisia uhrauksia.
Kansanvalta vaatii vaivannäköä.
Aiemmin se tarkoitti ihan konkreettisesti kymmenienkin kilometrien hevos- tai kävelymatkoja äänestyspaikalle – ei niitä marketeissa ollut. Edelleenkään demokratia ei suinkaan toteudu pelkän ajatuksen voimalla – eikä edes äänestämällä suuriäänisintä ehdokasta kansalaisyhteiskuntamme vaaleissa.
Demokratia on yksilönvapautta, poliittisia oikeuksia, sananvapautta, suvaitsevaisuutta ja tasa-arvoa. Demokratiaan on sisään kirjoitettu mahdollisuus vaikuttaa – se on toimintaa.
Äänestäminen on vasta ensimmäinen ele oikeaan suuntaan, seuraavaksi voi vaikka ryhtyä laatimaan omien arvojen mukaista kansalaisaloitetta tai ainakin käydä sellaisen allekirjoittamassa. Kansanvalta on toimintaa yhdistyksissä ja järjestöissä – joskus protestiliikkeissäkin. Demokratia on vapaaehtoistyötä ja vastuun ottamista – silloinkin kun se ei huvita, silloinkin kun se vaatii vaivaa.
Sata vuotta sitten vaalit loivat pohjaa luottamukselle lainmukaiseen demokratiaan ja toimintaan.
Meidän ei ole mahdollista koulussa jakaa kattavasti elämässä tarvittavia tietoja taidoista puhumattakaan. Ehkä tärkeintä, mitä koulussa voimme rakentaa, on luottamus.
Luottamus on rohkeutta. Ei sitä, etteikö lainkaan pelkäisi, kuinka käy – vaan sitä, että toimii vaikka epävarmuus kalvaakin mieltä.
Luottamus on lepoa, tunnetta siitä, että minun rinnallani seistään ja annetaan minun olla ehdoitta juuri, sitä mitä minä olen
Luottamukseen mahtuvat epävarmuudet, pelot ja epäilyt.
Se luottamus, jota haluamme rakentaa, ei ole sinisilmäistä luottamusta jokaisen vastaantulijan vilpittömiin aikeisiin tai uusien teknisten innovaatioiden siunauksellisuuteen. Vaan luottamusta jokaisen nuoren omiin valmiuksiin arvioida, ennakoida ja tulkita elämässä eteen tulevat tilanteet niin, että niistä voi selvitä. Luottamusta siihen, että ihmiset sentään enimmäkseen ovat suopeita ja terve järki vielä voi voittaa mielettömältäkin tuntuvassa maailmassa.
Luottamusta – ja ennen kaikkea toivoa. Vain tällaiselle perustalle voi rakentaa jotakin pysyvää.
Heini Mäenpää, rehtori