Kuukausi: lokakuu 2018

Urheilijan raskas kouluarki

Lukio on monelle urheilijanuorelle raskasta aikaa. Välillä vanhemmat ja opettajat eivät tajua, millaista on panostaa lukioon niin hyvin kun pystyy ja panostaa tavoitteellisesti omaan harrastukseensa. Arki voi olla välillä urheilijoille erittäin raskasta, jos koulutehtäviä on paljon ja niihin haluaa panostaa kunnolla.   Urheilijan pitää osata yhdistää koulunkäynti ja oma harrastus arkeensa. Välillä se on hankalaa, …

Relluun halutaan tulla myös Tampereen ulkopuolelta

Tampereen lyseon lukioon eli tuttavallisemmin Relluun tulee paljon opiskelijoita myös Tampereen ulkopuolelta. Monet opiskelupaikan saaneet ja koulun elokuussa aloittaneet ovat Tampereelta, mutta useat matkaavat kouluun lähikunnista, kuten Pirkkalasta tai Nokialta. Kouluun saatetaan kuitenkin tulla myös vielä kauempaa. Mikä vetää opiskelijoita lyseon lukioon? Lukion valintaan voi olla monia syitä. Pienemmiltä paikkakunnilta tulevat saattavat haluta pois vanhoista piireistä. …

Uudet rellulaiset kertovat, miltä lukio tuntuu ensimmäisen kuukauden jälkeen

Uusille lukiolaisille sysätään monta asiaa kerralla: uusi koulu, erilainen opetusjärjestelmä jaopetustavat, uudet ihmiset. Vaikka moni aloitti innoissaan lukion, olo saattaa olla vielä hieman hämmentynyt.    “Lukion tahtiin on kieltämättä ollut hieman vaikea tottua”, kertoo Marjatta Soronen, joka valitsi Rellun sen hyvän maineen takia. “Alku tuntui hämmentävältä, kun piti opetella käyttämään uudenlaisia opetusalustoja vielä kaikkien läksyjen …

Henkilöhaastattelussa eläkkeelle jäävä monitoimimies Hannu Soro – asiaa työstä, eläköitymisestä, politiikasta ja jääkiekosta

Rellulaisten hyvin tuntema opinto-ohjaaja ja apulaisrehtori Hannu Soro  eläköityy jouluna. Haastattelun aiheita ovat ura opinto-ohjaajana, työn jättäminen ja jääkiekko.    Hannu Soron viimeinen virallinen työpäivä Tampereen lyseon lukiossa on 31. joulukuuta. Rellussa työskenteleminen on ollut tärkeä asia elämässä. ”Haikeat ovat fiilikset, kun 16 vuoden taival Rellussa päättyy”, hän toteaa. Soro kertoo, että ”eläkkeellä tuskin tulee …