Henkilöhaastattelussa eläkkeelle jäävä monitoimimies Hannu Soro – asiaa työstä, eläköitymisestä, politiikasta ja jääkiekosta

Rellulaisten hyvin tuntema opinto-ohjaaja ja apulaisrehtori Hannu Soro  eläköityy jouluna. Haastattelun aiheita ovat ura opinto-ohjaajana, työn jättäminen ja jääkiekko. 

 

Hannu Soron viimeinen virallinen työpäivä Tampereen lyseon lukiossa on 31. joulukuuta. Rellussa työskenteleminen on ollut tärkeä asia elämässä.

”Haikeat ovat fiilikset, kun 16 vuoden taival Rellussa päättyy”, hän toteaa.

Soro kertoo, että ”eläkkeellä tuskin tulee luppoaikaa”, koska luottamustehtävät vievät aikaa. Hän on muun muassa Suomen Jääkiekkoliiton liittovaltuuston puheenjohtaja ja Hämeen Liikunta ja Urheilu ry:n puheenjohtaja.

Relluun pääsee kuulemma sijaiseksi sen jälkeen, kun on jäänyt eläkkeelle. Kysyn, että olisiko kiinnostusta tällaiseen kiinnostusta. ”Voi olla”, kuuluu vastaus.

Entä oletko katunut päätöstä, että sinusta tuli opo?

”En ole mitenkään katunut, minusta tämä työ sopii luonteelleni erittäin hyvin. Tämä on vähän tämmöistä hallinnollista työtä, apulaisrehtorin ja opon työ sopivat hyvin yhteen.”

Soro ei vielä haastatteluhetkellä tiennyt, ketkä tulevat hänen tilalleen tekemään hänen töitään. Apulaisrehtorin ja opon virkaan haetaan kahta eri työntekijää.

 

”Toivon että opiskeltaisiin ahkerasti, mutta rento mieli pitää olla. Haluaisin, etteivät sinunkin ikäiset suurin piirtein hirttäisi itseään opiskelemalla – vähän rentoutta vielä lukioaikana ja sitten ahkerammin lukion jälkeen.”

 

Soron tie on vienyt myös Tampereen kaupunginvaltuustoon. Kaupunginvaltuutettuna Soro on istunut kaksi täyttä kautta, vuodet 2005-2008 ja 2009-2012. Nykyisin kaupunginvaltuustoon hakeminen ei tunnu houkuttelevalta, koska ”nykyään päätöksenteko valtuustossa on ryhmien välistä tappelua ja irtopisteiden keräämistä”.

 
Suomen olympiajoukkue vuonna 1988. Hannu Soro vasemmalla ylhäällä.
 

Sitten alamme puhua jääkiekosta. Jääkiekkomaajoukkueen huoltajana Soro toimi vuodesta 1983 vuoteen 1992. Soron paras kokemus jääkiekon parissa on ollut huoltajana oleminen Suomen maajoukkueessa 1988 Calgaryn olympialaisissa, kun Suomi voitti historiansa ensimmäisen mitalin jääkiekossa. Hopeamitalin voittaminen oli tunteikas juttu koko joukkueelle.

”Koko jääkiekkoa pelaava maailma on tullut nähtyä moneenkin kertaan”, Soro tuumaa.

Paluumatka Calgarystä oli myös ikimuistoinen. Soron sanojen mukaan joukkueen fysioterapeutti alkoi ”siinä kaljoissaan” matkimaan toimittajaa ja haastattelemaan kaikkia koneessa olleita. Nauru vain kasvoi, kun lopulta haastateltavana oli matkalla mukana ollut suomalainen ministeri. Itse toimittajanalku ei tätä tajunnut.

 

Suomen maajoukkueen huoltaja tuulettaa valmentaja Pentti Matikaisen kanssa olympiahopean varmistumista.

 

Soro on toiminut myös SM-liigan erotuomarina vuosina 1979-1983 ja viheltänyt noin 100 ottelua.

”Se oli erittäin mukavaa aikaa ja kokeilemisen arvoinen juttu”, hän kertoo.

Lisäksi Soro on Suomen jääkiekkomuseon aateloima jääkiekkoleijona #216.

Sitten vielä tamperelaisille tärkeä kysymys: Ilves, Tappara vai joku muu. Ilves oli suosikkijoukkue silloin, kun Soro toimi sen joukkueenjohtajana. Nykyään hänellä ei ole suosikkijoukkuetta osittain Jääkiekkoliiton luottamustehtävän takia.

 

Teksti: Matias Niemi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *