James Dashnerin vuonna 2009 kirjoittama Maze Runner – Labyrintti on mukaansatempaava scifi-jännityskirja. Siinä päähenkilö Thomas joutuu muistinsa menettäneenä keskelle vaarallista uutta tilannetta, jossa joukko nuoria poikia elää tieteellisen kokeen keskellä vailla muistoja menneisyydestään.
He yrittävät selvittää jo vuosia jatkunutta epätietoa, ja kun Thomas liitetään heidän joukkoonsa, muutoksia alkaa tapahtua. Tavalliset kuviot murtuvat, kun joukkoon lisätään ensimmäistä kertaa myös tyttö. Pian alkaa mysteerin ratkaisu, joka johtaa yllättäviin juonenkäänteisiin ja pitkään toivotun paon mahdollisuuteen.
Oma kokemukseni kirjasta oli aivan mahtava. Nautin joka hetkestä, jonka kirjan parissa vietin. Vauhtiin päästyäni vauhtiin en malttanut laskea kirjaa käsistäni, ja olen yhä suuri fani. Hahmot on suunniteltu hyvin, ja lukija muodostaa lujan tunnesiteen heihin.
Tarina sai minut jopa kyynelehtimään, mikä oli aikanaan itselleni melkoinen yllätys, sillä se oli harvinaisempaa omalla kohdallani. En myös ollut odottanut enkä lainkaan valmistautunut juonenkäänteeseen, joka kirjassa tapahtui. Koko Labyrintti-sarja johdattaakin lukijan koskettavalle matkalle, jota seurasin tunteella loppuun saakka. Kirjalle annan viisi tähteä.
Suosittelen kirjaa ehdottomasti kaikille, myös niille, jotka eivät lue scifi-kirjoja. Kirjan maailma ja sen eri elementit on suunniteltu taidokkaasti, eikä vaadi paljoa scifi-tietämystä voidakseen uppoutua tarinaan.
Kirjasta on myös tehty elokuva Labyrintti vuonna 2014, mutta suosittelen silti ehdottomasti lukemaan kirjasarjan, sillä elokuvat eivät tee sille kunniaa.
Jos olet nopea, ehdit lukemaan koko sarjan ennen 26.1.2018, jolloin sen viimeisestä kirjasta tehty elokuva Labyrintti – Tappava lääke ilmestyy elokuvateattereihin.
Teksti: Emilia Mäkinen