Nuorisobarometrin (2018) mukaan lähes 70 prosenttia nuorista on huolissaan ilmastonmuutoksesta. Nuorista 24% kokee erittäin paljon epävarmuutta tai turvattomuutta ihmisestä johtuvan ilmastonmuutoksen takia. Vastaavasti erittäin paljon epävarmuutta tai turvattomuutta esimerkiksi maahanmuuttajien määrän lisääntymisestä kokee vain viisi prosenttia nuorista. Perjantaina 15. maaliskuuta nuoret ympäri maailmaa olivat ilmastolakossa ruotsalaisen ilmastoaktivisti Greta Thunbergin innoittamana. Thunberg on asetettu ehdolle …
”Miten puolueenne on mielestäsi hoitanut maakunta- ja soteuudistuksen, ja mitkä edellytykset teillä olisi jatkaa hallitusvastuussa?” uteli Perttu Honkanen 6.3.2019 Tampereen lyseon lukion vaalipaneelissa. Tampereen lyseon lukion vaalipaneeli järjestettiin keskiviikkona 6. maaliskuuta. Panelisteina tapahtumassa olivat Petri Rajala (kok), Joni Mutila (KD), Joonas Soukkio (kesk), Henri Häkkilä (ps), Lauri Kopo (sin), Perttu Jussila (vihreät), Sofia Julin (SDP) ja …
Rellu vahvistaa edelleen asemiaan somessa. Instagramiin on muiden Rellu-aiheisten meemitilien lisäksi ilmestynyt hauska ja kiintoisa kirjallisuusmeemitili, jota pyörittää koulumme äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Kaisa Ikäläinen. Tilin nimi on rellukirjallisuus. Tilin kuvauksessa kerrotaan, että kyseessä on kirjallisuuteen ja lukemiseen liittyvien meemien tinkimätön välittäjä. Klikkaa ihmeessä itsesi seuraajaksi!
Niille, jotka eivät luonnostaan innostu Suomen pitkistä talvista, voi kynttilöiden polttaminen tuoda suuren lohdun pimeyteen. Suosittuina pikkujoulu- ja joululahjoina niitä usein myös löytyy kodeista runsaasti. Harva kuitenkaan tietää kynttilöiden polttamisen terveys- ja ympäristövaikutuksista. Fiksumpia valintoja tukeakseen Toveri esittelee jutun lopussa ympäristölle parempia vaihtoehtoja perinteisten kynttilöiden kanssa tai sijasta käytettäväksi. Suomalaisten kuluttamat kynttilät tehdään yleensä joko …




