Uutiset

Kansanedustaja Kalli puhui opiskelijoille ilmastonmuutoksen vaikutuksista tyttöjen oikeuksiin

Eurooppa-linjan 20-vuositason projektikurssin aiheena on ollut tänä vuonna ilmastonmuutos, sosiaalinen oikeudenmukaisuus sekä nuorten näkökulma näihin liittyen. Aihe on tärkeä, ja olemme yhteiskuntaopin projektikurssillamme käsitelleet sitä monesta eri näkökulmasta, esimerkiksi ihmisoikeuksien sekä kuntapolitiikan kannalta. Järjestimme ihmisoikeusryhmässämme muun muassa Keskustan kansanedustajan Eeva Kallin puhumaan meille ilmastonmuutoksen vaikutuksesta tyttöjen oikeuksiin. Olemme myös perehtyneet ilmastonmuutoksen vaikutuksiin eri ihmisryhmien oikeuksiin …

Mitä toivon tältä lukuvuodelta? Rellun ykköset vastailivat olennaiseen kysymykseen

On monia asioita, joita toivomme elämältämme. Saatamme toivoa yhteiskuntaa parantavia asioita – usein niinkin hankalasti tavoitettavaa käsitettä kuin maailmanrauhaa ja tietysti myös pieniä hyviä asioita omaan elämäämme. Jokainen toive on aina tärkeä. Tässä muutamia asioita, joita koulumme oppilaat toivovat tulevalta lukuvuodelta.  Ykkösten keskuudessa ei taida olla kysymystäkään, mitä toivotaan eniten. Uusia kavereita, hauskaa koulunalkua sekä ylipäänsä lukioajasta selviytymistä ja myös aikaa itselle.     Johanna, 20KB: ”Toivon uusia kavereita, kokemuksia ja uuden oppimista.”    Milja, 20D: ”Uudet ystävät ja Tampereeseen tutustuminen voisivat olla asioita, joita toivon.”    Mariam, 20KA: ”Toivon tältä vuodelta uusia kivoja muistoja uusien kavereiden kanssa, tarpeeksi aikaa itselleni ja kavereille.”    Sanzhar, 20KB: ”Studying and making videos.”    Laurana, 20KA: ”Saan tutustua koulussa uusiin ihmisiin ja paljon kouluhommia tehtäväksi.”    Ykkösten keskuudessa riitti myös selkeästi jo mietteitä tulevista kokeista ja kursseista sekä tietenkin niiden läpäisemisestä.    Adowaa, 20A: ”Toivon, että pääsen kursseista läpi ja että voisin muuttaa lähemmäs koulua.”    Martti, 20C- ”Toivon pääseväni läpi.”    Stella, 20E- ”Toivon, että tietokone menisi rikki ja numerot eivät ihan lähtisi laskemaan mäkeä.”     Myös koronan vaikutusta näkyi osassa toiveista. …

Eurooppa-linjalaiset tutkivat lainvalmistelua nuorten näkökulmasta

Yhteiskuntaopin projektikurssilla  pääsimme tutustumaan lainvalmistelun prosessiin  sekä perehtymään aiheeseen paremmin erilaisten tutkimusten muodossa. Luokkamme jaettiin viiteen tutkimusryhmään, jossa kukin sai oman aiheen tukittavaksi. Tutkimusaiheina olivat  nuorisolain toteutuminen, nuorisotilat, lasuntopalvelu.fi, lainvalmistelun oppimateriaalit ja lainvalmistelun pelillistäminen. Tutkimus toteutettiin yhdessä Tampereen yliopiston ALL YOUTH -hankkeen kanssa, jonka johdosta pääsimmekin toimimaan heidän kanssatutkijoinaan.  ALL YOUTH on  monitieteellinen  hanke, joka tutkii …

Mietteitä lukulomasta – ”Ei tää nyt kumminkaan ole niin vakavaa”

Lukuloma on pian alkamassa ja abiturientit virittäytyvät valmistautumaan kevään ylioppilaskirjoituksiin. Ennen virallista lomalle astumista juhlitaan penkkareita, minkä jälkeen ahertaminen alkaa toden teolla. Lukuloman pohjimmainen tarkoitus on taata opiskelijoille aikaa lukea rauhassa yo-kokeisiin, mutta toteutuuko se kuitenkaan kaikkien kohdalla yhtä hyvin. Iskeekö muutaman viikon jälkeen saamattomuus ja motivaation puute? Yleisesti lukuloma on koitunut tehokkaaksi ja hyväksi …