Millaista on opinto-ohjaajan työ? Rellussa vuodesta 2010 työskennellyt Seppo Linnaranta kertoo puheviestinnän kurssilaisten tekemässä radiohaastattelussa, jonka voit kuunnella Youtubesta. Sepon haastattelu Toimittajat: Tara Jokinen, Vilma Lehtonen, Milana Lappalainen
Uutisoimme syksyllä Toverin Kääk!-osastolla Instagram-tilistä nimeltä @officialrellujutut, jonka pyörittäjien henkilöllisyydestä kellään ei ollut mitään hajua. Tilillä on tällä hetkellä lähes 600 seuraajaa, ja se täyttyy mitä osuvimmista ja hupaisimmista Relluun liittyvistä meemeistä. Tilin tekijöiksi paljastuivat penkkaripäivänä (ainakin tarkkasilmäisille) kuvassa näkyvät ”meemikuninkaat” Veera (vas.) ja Alina, jotka suostuvat nyt etunimiensä takaa valottamaan Rellu-meemien taustoja. …
Tatuoinnit ovat olleet iso keskustelun aihe viimeisen kymmenen vuoden aikana: niitä ihaillaan mutta myös pidetään edelleen suurena tabuna. Tatuoinnit ovat kuitenkin olleet kulttuurin keskipisteessä jo monia satoja vuosia. Haastattelimme rellulaisia, jotka esittelevät tatuointejaan koulun käytävillä. SUSANNA TURPEINEN, 15KB ”Sain ensimmäisen tatuoinnin 18-vuotiaana. Otin tatuoinnin koirastani, sillä se on minulle hyvin tärkeä, ja haluan pitää …
Juttusarjassa tutustumme koulun tuoreempaan opettajakuntaan. Ensimmäisenä vuorossa on englannin opettaja Johanna Muukkonen. Mistä olet tullut Relluun? – Olen kiertänyt Tampereen kouluja kahden viime vuoden ajan. Näistä kouluista tuttuja opiskelijoita näkee Rellussakin. Millainen koulutustausta sinulla on? – Peruskoulun jälkeen olin kaksi päivää Noklussa (Nokian lukiossa), kunnes keskeytin. Tampereen lukioihin en päässyt. Lopetettuani olin puoli vuotta …




