Tampereen lyseon lukion entinen IB-opiskelija sekä vuonna 2024 Miss Suomi -kilpailun voittanut ja Miss Universum -kilpailussa 30. parhaan joukkoon sijoittunut Matilda Wirtavuori kertoo lukioajastaan sekä siitä, mitä missivuosi on jo tähän mennessä antanut. Kerro vapaasti itsestäsi ja taustastasi. Olen Matilda Wirtavuori, alun perin tamperelainen, nykyään helsinkiläinen 24-vuotias kauppatieteiden maisteri ja toimin yrittäjänä missin- ja mallintöiden, …
Rellun opiskelijakunnan halllitukselle ollaan valitsemassa uutta puheenjohtajaa. Jokaisella lukiomme opiskelijalla on käytössään vaalissa yksi ääni. Toveri esittelee nyt kaikki puheenjohtajaehdokkaat aakkosjärjestyksen mukaan. Kaikkia ehdokkaita pyydettiin esittelemään itsensä ja vastaamiin muutamiin kysymyksiin koskien esimerkiksi parasta muistoa Rellusta ja asiaa, jota haluaa koulussamme päästä kehittämään. Neljäntenä vuorossa on Samu Rinne (24Y). Kerro lyhyesti taustastasi. Kävin yläkoulun Tesomalla …
Rellun opiskelijakunnan halllitukselle ollaan valitsemassa uutta puheenjohtajaa. Jokaisella lukiomme opiskelijalla on käytössään vaalissa yksi ääni. Toveri esittelee nyt kaikki puheenjohtajaehdokkaat aakkosjärjestyksen mukaan. Kaikkia ehdokkaita pyydettiin esittelemään itsensä ja vastaamiin muutamiin kysymyksiin koskien esimerkiksi parasta muistoa Rellusta ja asiaa, jota haluaa koulussamme päästä kehittämään. Kolmantena vuorossa on Veera Mertala (22Y). Kerro lyhyesti taustastasi. Kävin peruskouluni Ruovedellä …
Rellun opiskelijakunnan halllitukselle ollaan valitsemassa uutta puheenjohtajaa. Jokaisella lukiomme opiskelijalla on käytössään vaalissa yksi ääni. Toveri esittelee nyt kaikki puheenjohtajaehdokkaat aakkosjärjestyksen mukaan. Kaikkia ehdokkaita pyydettiin esittelemään itsensä ja vastaamiin muutamiin kysymyksiin koskien esimerkiksi parasta muistoa Rellusta ja asiaa, jota haluaa koulussamme päästä kehittämään. Toisena vuorossa on Sami Järvinen (23Y). Kerro lyhyesti taustastasi. Olen paljasjalkainen tamperelainen …